Juupajoen kunnan ja Hyytiälän tiedekasvatushankkeelle rahoitusta

Opetushallitus on myöntänyt Juupajoen kunnalle 40 000 euron avustuksen tiedekasvatushankkeeseen, joka toteutetaan yhteistyössä Hyytiälän metsäaseman kanssa.

Tiedekasvatushankkeessa koululaiset tutustuvat nykyaikaiseen luonnontieteelliseen tutkimukseen, jollaisesta Hyytiälän metsäaseman vahvasti monitieteinen tutkimustoiminta tarjoaa hyvän esimerkin. Nykytutkimuksessa esimerkiksi biologiaan ja ekologiaan yhdistyy edistynyt matematiikka ja mallinnus, tekniseltä suoritukseltaan vaativat mittaukset, tietoteknisesti haastavat laskentamenetelmät sekä ymmärrys fysiikan ja kemian ilmiöistä.

Hankkeessa työskennellään opetussuunnitelman mukaisen ilmiöpohjaisen oppimisen kautta ja tarjotaan oppilaille mahdollisuus osallistavaan ja aktiiviseen oppimiseen. Toteuttamistapoina ovat mm. projektit, vierailut Hyytiälässä ja lyhytkurssit. Tehtävissä tehdään kullekin ikätasolle sovitetusti samankaltaisia mittauksia kuin Hyytiälässä tehdään tutkimustarkoituksessa. Näin päästään pohtimaan tiedon hankkimisen ja tiedon tulkinnan monimutkaisuutta ja sitä, miten erilaiset oletukset tai olosuhteet vaikuttavat tuloksiin. Suunnittelu ja toteutus tapahtuvat yhteistyössä kunnan esiopetuksen, perusopetuksen ja yliopiston henkilöstön kesken. Hyytiälässä hankkeen vastuuhenkilönä toimii MMT Pauliina Schiestl-Aalto.

Pitkän tähtäimen päämääränä on edistää ajattelun ja oppimisen taitoja, luovaa ongelmanratkaisukykyä ja kykyä loogiseen ajatteluun ja päättelyyn. Tiedekasvatuksen avulla tuetaan myös kykyä ymmärtää tieteen ja tutkimuksen prosesseja ja niistä saatavia tuloksia.