Ihmisiksi olemisen puolesta, parhaaseen tietoon nojaten

Myös vaikeina aikoina pitää edistää sivistystä, yhteisöllisyyttä, vapautta ja totuutta, jotka yliopisto on valinnut arvoikseen, rehtori Jari Niemelä muistuttaa.

Tätä kirjoittaessani Helsingin yliopisto ja koko maailma on koronaviruksen leviämisen takia poikkeustilassa. Polttaviin kysymyksiin ei ole valmiita vastauksia. Samaan aikaan on äärimmäisen tärkeää, että valtioiden, johtajien ja yhteisöjen toiminta pohjautuu tietoon.

Yhteisöltämme vaaditaan nyt joustavuutta ja luovuutta, mutta toimintamme tulee perustua myös asioihin, joita arvostamme. Poikkeustilanteessa arvomme punnitaan.

Helsingin yliopisto päivitti arvonsa viime vuonna. Olemme ylpeitä niistä, emmekä halua jättää arvoja asiakirjoihin tomuttumaan. On tärkeää, että arvot näkyvät yhteisömme jokapäiväisessä työssä ja ohjaavat juuri hyväksytyn uuden strategiamme toteutumista.

Sivistys on yksi arvoistamme. Sivistyksellinen pääoma on se voima, jolla rakennamme Suomen ja koko maailman tulevaisuutta ja hyvinvointia. Kyse ei ole pelkästään kirjaviisaudesta vaan myös henkisestä kypsyydestä, avarakatseisuudesta ja empatiataidoista. Sivistys on ihmisiksi olemista.

Sivistyksellistä pääomaa ei synny yhteiskuntaan yksin tekemällä. Siksi yhteisöllisyys on arvomme. Yhteisöllisyys kukoistaa, kun jokainen opiskelija, opettaja, tutkija ja asiantuntija voi kokea olevansa merkityksellinen osa yliopistoyhteisöä. Opiskelu- ja työkavereista välittävään kulttuuriin panostaminen on erityisen tärkeää aikana, jolloin nuorten ja työikäisten uupuminen on todettu vakavaksi ongelmaksi.

Hyvinvoinnin lisäksi yhteisömme jäsenet tarvitsevat ajattelun ja toiminnan vapautta, jotta työmme olisi mahdollisimman menestyksekästä. Siksi vapaus on kolmas arvomme. Neljäs arvomme on totuus. Etsimme uutta tietoa, joka saattaa myös kumota vanhan ja vaatia ajattelun tai toiminnan muuttamista. Kasvatamme opiskelijoita kriittisiksi ja rohkeiksi kansalaisiksi, jotka pystyvät myös muutokseen. Totuuden väsymätön tavoittelu tekee meistä sen mitä olemme — yliopiston.

Haluamme olla yhteisö, joka puolustaa ihmisiksi olemista ja perustaa toimintansa parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Yliopisto toimii tieteen voimalla maailman parhaaksi — arkena ja muutoksessa.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston rehtori.

Pääkirjoitus on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2020.

Yliopiston arvojen määritteleminen tapahtui samalla, kun strategia (pdf) vuosille 2021-2030 valmisteltiin.