Hevosmalli edistää eläinlääketieteen opetusta

Viikin yliopistollisella Hevossairaalalla oltiin tiistaina 12.3. juhlatunnelmissa, kun lahjoituksena saatu pedagoginen hevosmalli otettiin lahjoittajien toimesta käyttöön. Paikalle oli kutsuttu lahjoittajien lisäksi hevossairaalan sidosryhmiä.

Opiskelijoiden uusi työväline kliinisten taitojen oppimiseen sai nimekseen Ritsku, kunnianosoituksena legendaariselle eläinlääketieteellisen kirurgian professori emerita Riitta-Mari ”Ritsku” Tulamolle. Emerita-Ritsku oli erittäin liikuttunut ja otettu saamastaan kunniasta, musta tamma suhtautui tilaisuuteen tyynesti. Tulamon mukaan hevosmallilla harjoittelu tuo nuorten eläinlääkärien otteisiin itsevarmuutta, mikä taas parantaa hevosenomistajan luottamusta eläinlääkäriin, joka hoitaa hänen silmäteräänsä.

Eläinlääketieteen opiskelussa käytännön harjoittelu on olennaista. Vielä muutama vuosikymmen sitten käytössä oli tutkimushevosia, mutta nykyään harjoitteluun sopivia hevosia ei ole tarjolla samaa määrää ja opiskelijoidenkin määrä on kasvanut. Hevossairaalan potilaita ei myöskään voida käyttää opiskelijoiden kliinisten perustaitojen harjoitteluissa. Dekaani Antti Sukuran sanoin, ”Ritsku ei pure, Ritsku ei potki ja Ritsku ei kuole”.

Nyt lahjoituksena saatu hevossimulaattori parantaa huomattavasti opiskelijoiden harjoittelumahdollisuuksia. Laitteen avulla voi todentuntuisesti tutkia muun muassa vatsaontelon elimiä peräsuolitutkimuksella (rektalisointi). Esimerkiksi ähkyhevosen tutkimisessa rektalisointi on välttämätöntä osata. Laitteen ”suolistoa” voidaan säädellä eri asentoihin simuloimaan todellisia ähkytapauksia. Rektalisointikokemusta omaava eläinlääkäri osaa varmemmin kenttäolosuhteissa arvioida kipuilevan hevosen kliinistä tilaa ja kykenee nopeammin päättämään tarvittavista toimenpiteistä.

–Ehkä tulevaisuudessa päivystäviin hevossairaaloihin tuodaan kentällä yhä paremmin arvioituja ja ensihoidettuja potilaita, toteaa eläinlääkäri Antero Tupamäki, joka keräsi lahjoittajien joukon kasaan keskusteltuaan dekaani Sukuran kanssa hevossairaalan opetusvälineistön puutteista.

Lisääntymistiede on toinen opiskelualue, joka hyötyy hevosmallista. Opiskelija voi harjoitella eri kiimakierrossa olevien munasarjojen tutkimusta ja muutkin sukuelimet ovat tunnettavissa. On hevoskasvattajien etu, että eläinlääketieteellisestä valmistuneet pystyvät auttamaan hevossiittoloiden osaamista ja toimintaa niin, että tiineys- ja varsomistulokset paranevat.

Laitteen lahjoittajat edustavat hevosurheilua, hevoskasvatusta ja hevoseläinlääkintää

Mukana ovat:

  • Lars Ingman Oy / Anders Ingman
  • Ravitalli Hannu Laakkonen / Hannu Laakkonen
  • Artun-Talli Ay / Antero Tupamäki
  • Laukaan Hevosklinikka Oy / Olli Kauko, Antero Tupamäki