Ympäristöahdistuksessa (eco-anxiety) on kyse vaikeista tuntemuksista, joita ihmisille nousee merkittävissä määrin ympäristöongelmista johtuen. Ympäristötutkija Panu Pihkalan mukaan oireita voi kuvata janan kautta:
− Yhdessä laidassa ovat vakavat oireet, järkytys ja pelko, jotka saavat usein psykofyysisiä muotoja, kuten unihäiriöitä ja särkyjä. Toisessa laidassa ovat lievemmät oireet, kuten alakuloisuus ja levottomuus.
Ympäristöahdistuksen aukottomia terveydellisiä syy-seuraus-suhteita on vaikea osoittaa, vaikka toisaalta Reija Ruuhelan tuoreen väitöstutkimuksen mukaan ilmastonmuutos voi jopa nostaa itsemurhariskiä.
− Ihmismieli on niin monimutkainen kokonaisuus, että esimerkiksi terveydenhoitoalalla ahdistusoireiden ympäristölähtöisyyttä on pitkään vähätelty, Pihkala toteaa.
Pihkala on tutkijatohtori Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Hän on tarkastellut paljon ympäristöahdistuksen epäsuoria vaikutuksia ja oireita. Pihkala soveltaa monitieteellisessä lähestymistavassaan empiiriseen aineistoon muun muassa suru- ja luopumisteorioita.
Laajemmin ilmiöön liittyvää dataa on kerätty Suomessa nuorisobarometrissä.
− Tutkimukseni pohjalta oletus siitä, että on olemassa paljon nuoria, jotka kärsivät ilmastonmuutokseen liittyvästä pelosta ja ahdistuksesta, on vahvistunut, Pihkala sanoo.
Ilmastonmuutoksen vaikutuksia voidaan tarkastella useilla eri tasoilla. Alkuperäinen kuva: Beyond Storms & Droughts: The Psychological Impacts of Climate Change. Suomennos: Panu Pihkala: Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja Toivo.
Keitä ympäristöahdistus eniten koskettaa?
Ympäristöahdistusta käsittelevissä tutkimuksissa on määritelty ihmisryhmiä, jotka ovat erityisen altistuneita ympäristöongelmista juontuvalle henkiselle kuormitukselle.
− Yksi keskeinen ryhmä ovat lapset ja nuoret, joiden psyykkinen käsittelykapasiteetti on vielä kehitysvaiheessa ja omat toimintamahdollisuudet aikuisten maailmassa vähäisiä, Pihkala toteaa.
Toinen ryhmä ovat läheisissä yhteyksissä ekosysteemeihin joko elinkeinonsa tai elämäntapansa vuoksi olevat.
− Heitä ovat esimerkiksi maanviljelijät, ammattikalastajat, metsästäjät ja alkuperäiskansat tai luontoharrastajat, Pihkala luettelee.
Hänen mukaansa ahdistusta aiheuttaa erityisesti se, jos ihminen kokee ongelman, mutta samalla tuntee, ettei hän voi riittävästi reagoida siihen tai toimia sen eteen.
Huoli ympäristöstä kuormittaa eri tavoin eri puolilla maailmaa
Ruotsissa on vakiintunut käyttöön termi klimatångest (ilmastoahdistus). Maassa tehdään kansainvälisesti erittäin merkittävää psykologiaa ja ympäristökasvatusta soveltavaa tutkimusta lasten ja nuorten selviytymismekanismeista ilmastonmuutoksen suhteen.
Norjalaisessa yhteisössä tehdyn kenttätutkimuksen pohjalta taas havaittiin, että ilmastonmuutokseen suhtautumisessa esiintyy psyykkistä turruttautumista. Aihetta käsitellään sosiologi Kari Marie Norgaardin kirjassa Living in Denial: Climate Change, Emotions, and Everyday Life.
Norgaardin tutkimuksessa havaittiin vakavia ristiriitoja pohjoismaisen hyväntekevyys-imagon ja identiteetin välillä suhteessa siihen, mitä fossiilitalous ja öljyteollisuus aiheuttavat ilmastonmuutokselle ja ihmisille sekä ekosysteemeille toisella puolella maapalloa.
− Tunnekuormaa on kertynyt Norjassa jo niin paljon, että asiaa on vaikea käsitellä, Pihkala summaa.
Kansainvälisesti tarkasteltuna eri tutkijat lähestyvät ympäristöahdistusta eri tulokulmista. Osa puhuu ympäristöongelmien psykologisista tai mielenterveydellisistä vaikutuksista.
Pihkala nostaa esille Australiassa laaditut, tieteellisiin tutkimuksiin pohjautuvat ”kuinka elää ilmastonmuutoksen kanssa” -oppaat.
− Jännitteet Australiassa ovat voimakkaita. Maassa on paljon fossiilitaloutta sekä epätavallisen voimakkaita äärisääilmiöitä. Esimerkiksi australialaisten maanviljelijöiden keskuudessa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu pahimmillaan ilmastonmuutoksesta johtuvaa itsetuhoisuutta.
Kuinka kanavoida huoli ympäristöstä toiminnaksi?
Ympäristöongelmien ahdistavuuden taustalla vaikuttavat aivojen kognitiivisen toiminnan painotukset.
− Ihmismieli on kehittynyt vastaamaan hyvin konkreettisiin uhkiin, mutta pitkän ajan kuluessa tapahtuviin epämääräisiin uhkiin se vastaa huonosti, Pihkala tiivistää.
Voimattomuuden tunnetta saattaa aiheuttaa lisäksi ajatus siitä, mitä väliä omilla teoilla on globaalissa mittakaavassa.
Pihkalan mukaan tässä on usein kyse pyrkimyksestä päästä eroon hankalasta asiasta: Jos ihminen onnistuu uskottelemaan itselleen, ettei hänen teoillaan ole mitään väliä, ei hänen tarvitsekaan tehdä mitään.
Haastatteluaineistojen perusteella pyrkimys ei kuitenkaan usein onnistu: On olemassa tutkimustietoa, etteivät vaikkapa suomalaisten kotitalouksien ilmasto- ja kulutusvalinnat ole isossa kuvassa lainkaan merkityksettömiä.
− Sillä, että ihminen pyrkii johdonmukaisesti parempaan, voi olla myös oman hyvinvoinnin kannalta merkittäviä positiivisia vaikutuksia, Pihkala arvioi.
Ympäristöahdistuksen käsittelemiseen tutkijalla on omat vinkkinsä.
− Ihmiset kokevat suurta helpotusta päästessään käsittelemään ahdistavia tunteita ilman että sosiaalisesti hyväksyttyinä pidetyt ja arkiajattelua rajoittavat roolit pidättelevät heitä. Hyviä väyliä tähän ovat erilaiset performanssit ja rituaalit, taide ja miksei teologiakin.
Myös sosiaalinen tuki ympäristöahdistuksessa on tärkeää: olemalla osa suurempaa yhteisöä, joka pyrkii tekemään voitavansa, voi taltuttaa kuormittumista isojen ongelmien edessä.
− Emme voi Pohjoismaissa tietystikään päättää, mitä muualla maapallolla tehdään, mutta meillä voisi olla mahdollisuus toimia ympäristöeettisenä inspiroivana esimerkkinä muille. Puhe ilmastonmuutoksesta on yleistynyt Suomessa viime aikoina arkisissakin tilanteissa. Osa ihmisistä kysyy, mitä voisi tehdä ja osa vaatii lisää yhteiskunnallisia päätöksiä. Pidän sitä ehdottomasti toivon merkkinä, Pihkala toteaa.
Panu Pihkala puhui Tiedekulman Takaisin luontoon -ohjelmassa, jossa keskusteltiin siitä, miksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuminen vaativat meiltä maailmankuvamme muuttamista. Tervetuloa kohtuuden aikakauteen.
Tutustu teemaan: Ilmasto ja luonnon monimuotoisuus