Tuhoisa maanjäristys Haitissa

Yksi kuluvan vuoden suurimmista luonnononnettomuuksista

Karibialla Hispaniolan saaren länsiosassa sijaitsevassa Haitin saarivaltiossa järisi voimakkaasti 14.8.2021 klo 08.29 paikallista aikaa (klo 12.29 UTC). Voimakkuudeltaan (momenttimagnitudi 7,2) järistys ei ole maailman suurimpien joukossa, mutta järistyskeskuksen matala sijainti (syvyys 10 km) ja Haitin infrastruktuurin hauraus tekivät tuhoista poikkeuksellisen suuret. Pääjäristystä seurasi lähipäivinä ainakin kuusi jälkijäristystä, joiden voimakkuudet olivat yli 5,0. Nämä sijaitsivat samalla Tiburonin niemimaalla kuin pääjäristyskin, mutta lännempänä. Pääjäristys (koordinaatit 18.36° N, 73.48° W) tuntui selvästi myös Jamaikan ja Dominikaanisen tasavallan pääkaupungeissa Kingstonissa ja Santo Domingossa 350:n ja 380 km:n etäisyyksillä. Tsunameita ei ole havaittu mutta maanvyöryjä on ilmennyt järistystä ympäröivien alueiden vuoristoisuuden ja trooppiseen Grace-myrskyyn liittyneiden runsaiden sateiden myötä.

Haitin järistyksen kuolonuhrien määrä on tällä hetkellä pitkälti toista tuhatta ja loukkaantuneita on useita kertoja enemmän. Määrän oletetaan nousevan. Tapahtumahetkellä Haiti oli edelleen toipumassa 12.1.2010 tapahtuneesta magnitudin 7,0 järistyksestä, jonka keskus oli pääkaupunki Port-au-Princen keskustasta vain 25 km länsilounaaseen. Kyseinen järistys tappoi suoraan ja välillisesti ainakin 200000 ihmistä ja tuhosi noin 900000 asukkaan pääkaupunkia laajalti. Elokuun 2021 järistyksen keskus oli noin 100 km länteen tästä. Järistyksen maksimi-intensiteetti oli IX eli toiseksi korkein Mercallin asteikolla. Suurkaupungeista intensiteetin VIII:n alueelle jäi pahoin tuhoutunut 120000 asukkaan Les Cayes. Järistyksen vuoksi Haitiin on julistettu kuukauden kestävä hätätila.

Haiti sijaitsee Karibian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen rajaseudulla. Tällä Suurten antillien alueella on useita hyvin pieniä mannerlaattoja, ns. mikrolaattoja. Elokuun 2021 järistys liittyi pysty- ja vaakasuuntaiseen liikkeeseen Gonâven mikrolaatan ja Karibian laatan välisellä transformisiirroksella (Enriquillo - Plantain Garden -siirros), joka ulottuu Dominikaanisesta tasavallasta Jamaikaan saakka. Jo 1700-luvulta on tiedossa kolme todennäköisesti samaan siirrosjärjestelmään liittyvää tuhoisaa Haitin maanjäristystä. Hispaniolan saaren itäosa sijaitsee pääosin Hispaniolan mikrolaatalla mutta pieniltä osin Pohjois-Hispaniolan mikrolaatalla. Idempänä sijaitsee Puerto Ricon - Neitsytsaarten mikrolaatta. Pohjois-Amerikan laatta sijaitsee näistä pohjoiseen ja Karibian laatta liikkuu itään suhteessa siihen.

Lisätietoa englanniksi

Lisätiedoissa mainitut linkit aukeavat uusiin ikkunoihin.