Seismologian instituutti asentaa tiheän tutkimusverkon Kouvolaan loppuvuodeksi

Yli viisikymmentä laitetta asennetaan

Kesä-heinäkuun vaihteessa Seismologian instituutti asentaa Kouvolaan yli viidenkymmenen laitteen tutkimusverkon. Verkon mittaustuloksista halutaan selvittää Kuusaanlammen alueella olevien siirrosten rakennetta ja seismistä aktiivisuutta. Myös mahdollisesti muualla Kouvolan alueella tapahtuvat seismiset tapaukset saadaan havaittua ja paikannettua entistä paremmalla tarkkuudella.

Kaakkois-Suomen rapakivialue, kuten muukin Suomi, on yleisesti ottaen seismisesti hyvin hiljaista aluetta. Rapakivialueen eritysipiirre on ajoittain lähellä maanpintaa esiintyvät maanjäristysparvet. Maanjäristysparvissa pienellä alueella tapahtuu suuri määrä maanjäristyksiä joidenkin viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien ajan. Maanjäristysparvia on havaittu kirjoitetun historian aikana ainakin Virolahdella, Pyhtäällä ja Lapinjärvellä. Seismisten laitemittausten aikakaudella niitä on ollut Anjalankoskella (2003) ja Kuusaanlammella (2011 alkaen, viimeisin rypäs 2019 kesällä). Pienempiä tapauskeskittymiä on Lappalanjärven ja Rapojärven suunnassa.

Seismologian instituutilla on ollut vuodesta 2011 alkaen joitain seismisiä asemia Kouvolan alueella täydentämässä kansallisen verkon mittauksia. Asemien määrää lisättiin vuoden 2019 aikana ja osa asemista varustettiin tietoliikenneyhteydellä. Näistä asemista tieto siirtyy lähes reaaliaikaisesti Seismologian instituutin palvelimille Kumpulaan ja on käytettävissä päivittäiseen seismisten tapausten seurantaan ja analysointiin.

29.6. alkaen aloitamme asennustyöt. Asemaverkko muodostuu noin viidestäkymmenestä geofonista, jotka toimivat sähköpaimenissa käytettävien pitkäkestoisten paristojen voimin. Itse geofoni on maitopurkin kokoinen ja pääosin maan alla. Paristolaatikko on hiukan suurempi ja maan pinnalla. Suurin osa asemista ryhmitellään monipisteasemiksi, kolmioiksi, joiden sivu on noin sata metriä ja joihin tulee 4-9 geofonia. Lisäksi asennamme muutaman isomman seismometrin, jotka vaativat verkkovirtaa. Näiden asennuksista on sovittu kiinteistönomistajien kanssa. Kaikista mittauspisteitä löytyvät Seismologian instituutin yhteystiedot.

Mittauslaitteita tuskin huomaa maastossa, ellei satu vaikkapa syyskesän marja- ja sieniretkillä juuri sen mättään kohdalle, jonka vieressä geofoni on. Laitteet ovat sään- ja tärinänkestäviä. Niiden anturit ovat kuitenkin hyvin herkkiä, joten mittaustulosten laadun kannalta on parempi, jos niihin ei kosketa.

Mittauskampanja jatkuu ainakin loppusyksyyn asti. Tuloksia on odotettavissa vuoden 2021 aikana.

Lisätietoja: