Maanjäristys Norjassa herätti Utsjoella lauantain 27.11. vastaisena yönä

Norjan puolella lähellä Utsjokea tapahtui lauantaina 27.11.2021 magnitudin 2,6 maanjäristys 01:53:44.2 Suomen aikaa. Järistyslistoihin se merkitään edelliselle päivälle, koska listat tehdään UTC-ajan mukaan.

Järistyskeskus sijaitsee noin 11km Tanssijoen kohdalta Tenolta länteen  Geaidnogáisá-tunturissa 13,6 kilometrin syvyydessä (koordinaatit 69.966 26.185). Tapahtumapaikalta on noin 30 kilometriä Utsjoen keskustaan. Seismologian instituutti on saanut Utsjoelta useita ilmoituksia tärinästä ja äänistä, jotka ovat herättäneet havaitsijan.

Järistys oli suurin vuosiin Utsjoella tai aivan sen läheisyydessä. Saman kokoluokan järistyksiä tapahtuu suhteellisen usein Norjan puolella Finnmarkissa, missä lounais-koillissuuntainen siirrosvyöhyke kulkee muutaman kymmenen kilometrin päässä Suomen rajasta. Siirrosvyöhykkeen tutkituin alue Finnmarkissa on Stuorragurran post-glasiaalisiirros Masin kylän läheisyydessä, mutta seismisten tapausten merkitsemä vyöhyke jatkuu pitkälle kohti koillista päättyen nyt tapahtuneen järistyksen järistyskeskuksen paikkeille. Maanjäristysten paikkoja Fennoskandiassa voi tarkastella Seismologian instituutin maanjäristyshaussa: https://www.seismo.helsinki.fi/EQ-search/query.php