Akateemikko Markku Kulmalan merkkipäiväkeräys tukee ilmakehätieteen tutkimusta

Akateemikko, professori Markku Kulmala viettää merkkipäiväänsä lokakuussa 2018 ja juhlistaa sitä perustamalla nimeään kantavan rahaston. Sen varat ohjataan Helsingin yliopiston ilmakehätutkimukseen.

Maapallon lämpötila on noussut jo noin asteella esiteollisesta ajasta. Jos lämpeneminen jatkuu nykyvauhtia, 1,5 asteen raja ylitetään vuoteen 2050 mennessä. Puolentoista asteen lämpeneminen aiheuttaisi merkittäviä riskejä ihmisille ja luonnolle. Kansainvälisen ilmastopaneelin tuoreen ilmastoraportin mukaan meillä on 12 vuotta aikaa toteuttaa tarvittavat päästövähennykset.

– Ilmastotutkimus on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin, ja siksi perustin merkkipäiväni kunniaksi rahaston osaksi yliopiston varainhankintaa. Siihen kertyvillä varoilla tuetaan ilmastotutkimusta Helsingin yliopistossa, akateemikko Markku Kulmala sanoo.

Fysiikan professori Markku Kulmala on ollut jo yli 10 vuotta geotieteissä maailman viitatuimpien tutkijoiden top-3:ssa, ja seitsemän vuotta hän oli alansa viitatuin tutkija. Huomattavan akateemisen uransa aikana hän on tutkinut ilmakehän koostumusta ja erityisesti aerosolihiukkasten muodostumista. Hänen johdollaan suomalainen Ilmakehätieteen huippuyksikkö on löytänyt uusia ilmastoon vaikuttavia tekijöitä. Työ on vienyt kohti globaalia vaikuttamista, ja sen tulokset on otettu käyttöön niin Suomessa, Venäjällä kuin Kiinassa.

Noin 10 prosenttia pienhiukkasten muodostumiseen liittyvästä korkeatasoisesta Naturessa ja Sciencessä julkaistavasta tutkimuksesta tehdään Helsingin yliopistossa. Kulmalan johdolla ilmakehätieteilijät ovat rakentaneet SMEAR-asemistaan, Station for Measuring Ecosystem-Atmosphere Relations,  maailmanluokan tutkimusinfrastruktuurin, ja heillä on maailman pisimmät pienhiukkastutkimuksen aikasarjat. Niistä näkee kiistattomasti tapahtuneet muutokset ilmakehässä.

– Silti on vielä paljon sellaista, mitä me emme tiedä. Ilmakehän aerosolihiukkanen on luonnonilmiöistä suurin epävarmuustekijä ilmastonmuutoksessa, hän sanoo.

Markku Kulmalan rahasto julkistetaan Helsingin yliopiston Tiedekulmassa maanantaina 29.10.2018 kello 17.

Akateemikko juhlistaa merkkipäiväänsä kuun vaihteessa 29.-30.10.2018.

---------------------------

Helsingin yliopiston Tekoja maailman parhaaksi -varainhankintakampanja keräsi lahjoituksina kesäkuun 2018 loppuun mennessä yli 52 miljoonaa euroa yli 2000 lahjoittajalta. Lokakuussa 2018 alkaneen Helsingin yliopiston uuden varainhankintakampanjan tavoitteena on kerätä 100 miljoonaa euroa yliopiston lahjoitusvaroihin. 

Lue lisää:
Markku Kulmalan merkkipäiväkeräys
Astetta parempi ilmasto. Osallistu keräykseen tästä.
Lahjoittamisesta yliopistolle
Markku Kulmalan johtama Ilmakehätieteiden keskus INAR, Twitterissä @INAR_fin
Helsingin yliopiston uutisia luonnontieteistä, Twitterissä @KumpulaScience
IPCC-raportin tiedote

Lisätietoja merkkipäiväkeräyksestä:
Akateemikko Markku Kulmalan merkkipäivätoimikunta
tutkimuskoordinaattori FT Hanna K. Lappalainen, Helsingin yliopisto, 050 434 1710, hanna.k.lappalainen@helsinki.fi