Oivaltamisen ja onnistumisen iloa – LUMA-tiedekasvatuksen onnistuneita ratkaisuja koottu kirjaksi

Uusi verkkokirja LUMA Suomi – yhdessä olemme enemmän kuvaa tiedekasvatusta käytännöllisesti ja on hyvä apuväline opettajille aina varhaiskasvatuksesta yliopistotasolle asti.

Miten innostaa tulevaisuuden tekijöitä matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opiskeluun? Miten tukea taitavia opettajia ja tulevia opettajia tärkeässä työssään? Miten rakentaa yhteisöllisesti ja tutkimusperustasesti hyvää ja kestävää tulevaisuutta?

Muun muassa näihin kysymyksiin saadaan vastauksia uudessa kansallista ja kansainvälistä LUMA-tiedekasvatustoimintaa kuvaavassa verkkokirjassa LUMA Suomi -– yhdessä olemme enemmän.

Kirjan ovat toimittaneet Maija Aksela, Jan Lundell ja Topias Ikävalko. Kirjan suunnitteluun ja tekemiseen on osallistunut kaikkiaan noin sata henkilöä LUMA-keskus Suomi -verkostosta. Kirjan kirjoittajat edustavat yhtätoista yliopistoa ja kolmeatoista yliopistokeskusta. 

Kirjan alussa on eläviä kuvauksia osallistujien ja toimijoiden kokemuksista. Tiedekasvatuksen idea avautuukin hyvin myös niille, joille aihe ei ole valmiiksi tuttu.

Konkreettisia toimintamalleja ja hyväksi koettuja ratkaisuja esitellään runsaasti. Virtuaalinen tiedekasvatus nostetaan myös näkyviin, ja yhteisölliselle oppimiselle on oma lukunsa.

Ympäri Suomea sijaitsevat tiedekasvatuskeskukset ja niiden toiminnan erityislaatu tulevat teoksessa hyvin esiin. Viimeinen luku tarjoaa lisää konkretiaa tiedekasvatuksen ja -oppimisen suunnitteluun: siinä kerrotaan, miten niitä tiedekasvatuksen uusia ratkaisuja ja toimintamalleja kehitetään. 

Sopii opettajille varhaiskasvatuksesta yliopistoihin

Kirja on hyödyllinen nykyisille ja tuleville opettajille ja varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville.  Yliopistoissa siitä on hyötyä paitsi luonnontieteiden ja matematiikan alan yliopistolaisille, myös kaikille niille muilla tieteenaloilla toimiville, jotka harkitsevat alansa tai tutkimuksensa avaamista lasten ja nuorten ulottuville.

– Myös esimerkiksi yliopistojen lukioyhteistyön parissa työskentelevät löytävät kirjasta onnistuneita esimerkkejä, sanoo tiedekasvatuksen laajentamisen parissa työskentelevä projektipäällikkö Maaria Linko.

Myös vanhemmat ja isovanhemmat sekä muut lasten ja nuorten läheiset saavat kirjasta hyvän kuvan siitä, mistä tiedekasvatuksessa on kysymys. Tiedekeskuksille ja kerhotoiminnan järjestäjille kirja toimii myös ideoinnin apuna.

– Nyt koronaepidemian aikana korostuu virtuaalinen tiedekasvatus. Kirja toimii tietopankkina sitä suunniteltaessa, Linko kertoo.

Korkeatasoinen osaaminen on avain Suomen hyvään tulevaisuuteen. Matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian osaaminen onkin tulevaisuuden menestykselle aivan olennaista. Osaamisen vahvistaminen ja innostaminen näiden aineiden opiskeluun onkin LUMA-keskus Suomi -verkoston tiedekasvatuksen päämäärä, ja sitä uuden verkkokirjan julkistamisella halutaan myös korostaa ja avata. Tiede kuuluu kaikille!

Lataa verkkokirja LUMA Suomi – yhdessä olemme enemmän.

Tiedekasvatus perustuu tutkimukseen

Suomalaisissa yliopistoissa on systemaattisesti kehitetty LUMA-keskustoimintaa vuodesta 2003 lähtien.

Vuonna 2013 avattiin kansallinen LUMA-keskusverkosto 11 yliopiston yhteyteen edistämään tärkeää päämäärää. Siihen kuuluu 13 aktiivista keskusta. Verkoston toiminta perustuu tutkimukseen ja vahvaan vuorovaikutukseen tiedeyhteisön sekä ulkopuolisten yhteistyötahojen kanssa.