Oppilaat tekevät matematiikan tehtäviä, ja opettaja kiertelee luokassa neuvomassa. Oppilas keksii vastauksen vaikeaan kysymykseen, ja opettaja taputtaa häntä olkapäälle: ”Hyvin keksitty!”
Saako näin tehdä?
Kun puhutaan koskettamisesta, monelle nousevat ensimmäisenä mieleen seksuaalisen häirinnän ympärillä käytävä #metoo-keskustelu tai lehtien palstoille päätyneet konfliktit, joissa opettajaa syytetään siitä, että hän on poistanut oppilaan luokasta kovakouraisesti.
Viime kesänä käynnistyneen Koskettava koulu -hankkeen tutkijat haluavat tuoda esille myös kosketuksen myönteisiä puolia.
– Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että jos opettaja koskettaa oppilasta siten, että oppilas tulkitsee kosketuksen ystävällisen kannustavaksi, lohduttavaksi ja myönteiseksi, oppilas on todennäköisesti rauhallisempi, osallistuu aktiivisemmin opetukseen ja jopa menestyy koulussa paremmin, sanoo hankkeen vetäjä, Helsingin yliopiston äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikan professori Liisa Tainio.
– Meidän tutkimusaineistoomme kuuluvissa muistelmissa monet oppilaat muistavat hyvällä opettajaansa, joka osasi lohduttaa juuri oikealla hetkellä vaikkapa vain asettamalla käden olkapäälle tai taputtamalla selkään.
Videoita, muistelukeräys ja haastatteluja
Koskettava koulu -hankkeen tutkijoilla oli ensin aineistonaan yli 100 tuntia videota ala- ja yläkoulun luokkahuoneista. Pian tutkijat huomasivat, että monilla on kosketuksesta paljon henkilökohtaisia muistoja. Siksi syksyllä päätettiin käynnistää muisteluaineiston keräys verkossa.
Väitöskirjatutkijat Pilvi Heinonen ja Ulla Karvonen ovat käyneet Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran koulumuistojen arkistossa, ja Vilma Vanhanen haastatteli graduaan varten opettajia ja oppilaita koskettamiseen liittyvistä kokemuksista.
Tutkimusaineistoon kuuluvissa muistelmissa monet oppilaat muistavat hyvällä opettajaansa, joka osasi lohduttaa juuri oikealla hetkellä vaikkapa vain asettamalla käden olkapäälle tai taputtamalla selkään.
Kosketukseen liittyy aina tuntoaisti, ja hankkeen tutkijat totesivat, etteivät saa tästä puolesta olennaisia asioita irti perinteisin kielen- ja vuorovaikutuksentutkimuksen metodein. Siksi hankkeeseen kutsuttiin taiteen tekijöitä ja taideperustaisten tutkimusmenetelmien osaajia.
Jaana Erkkilä-Hill on tarkastellut kuvataiteen väitöskirjassaan sitä, miten opettaja on taiteilijana vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa. Simo Routarinne on improvisaatioon perehtynyt teatteritieteen maisteri ja vuorovaikutuskouluttaja. He pitävät tutkijoille työpajoja, joissa nämä pääsevät tutustumaan taideperustaisiin tutkimusmenetelmiin kokemuksellisesti. Työpajat ja niistä kertyneet dokumentit toimivat aineistona tutkimustyölle.
Kiusoittelua ja viihdyttämistä
Tutkijat huomasivat, että jotkut kosketukset luokkahuoneessa tuntuvat saavan aina samanlaisen tulkinnan. Tällaisten oppilaiden välisten konventionaalistuneiden kosketusten merkityksien selvittäminen on ollut tukijoiden ensimmäisiä töitä. Konventionaalistunutta koskettamista on esimerkiksi koputus toisen oppilaan olkapäähän tai taputus tämän käteen. Oppilaat viestivät näin toisilleen kutsua vuorovaikutukseen, joskus myös leikilliseen toimintaan.
Kehollinen toiminta tuo kouluympäristöön toisen tason verbaalisen rinnalle. Kehollisella ja verbaalisella tasolla voidaan suuntautua samaan toimintaan, mutta myös erilaisiin päämääriin. Oppilaat saattavat esimerkiksi kehollisella toiminnalla kiusoitella toinen toistaan, vaikka verbaalisesti suuntautuisivatkin opettajan toimintaan. Nämä toiminnan tasot liikkuvat luokkahuoneessa limittäin.
Tainio kertoo esimerkin kielioppitehtävää tekevän kolmen oppilaan ryhmästä. Kahden oppilaan välillä on kiusoittelua, joka ilmenee kyynärpäällä tökkimisenä. Samaan aikaan kun kaksikko tökkii toisiaan, toinen kuitenkin ryhtyy jo puhumaan siitä, mihin sanaluokkaan tarkasteltavana oleva sana kuuluu. Kehollinen viestintä viipyy kiusoittelussa, vaikka verbaalisella osoitetaan halua edetä tehtävän tekemiseen.
Kiusoitteleva koskettaminen esimerkiksi esineellä näyttäisi usein olevan koululuokassa merkki turhautumisesta.
– Oppilas viihdyttää itseään esimerkiksi tökkimällä toista oppilasta kynällä tai heittämällä tätä paperitollolla. Näin tehdään elämä hauskaksi naapurin kanssa, kun opiskelu turhauttaa, Liisa Tainio kuvailee.
Yhden käden halaus
Alakoulussa koskettamista on yläkoulua enemmän, ja se on myös välittömämpää. Vilma Vanhasen gradusta selviää, että monet alakoulun opettajat pitävät koskettamista arkisena asiana. Esimerkiksi liikuntatunneilla tapahtuvaa ohjaavaa kosketusta pidetään luontevana, jopa välttämättömänä.
Koskettamiseen liittyviä sääntöjä myös sanallistetaan. Luokassa voidaan vaikkapa sopia, että jos pitää rauhoittua, opettaja laittaa käden lapsen olkapäälle. Jotkut opettajat luovat koskettamisen rutiineja, esimerkiksi tavan kätellä joka päivä kouluun tullessa.
Jotkut opettajat luovat koskettamisen rutiineja, esimerkiksi tavan kätellä joka päivä kouluun tullessa.
Koskettamiseen liittyy etenkin miesopettajilla myös pelkoja: pelätään seksuaalisen ahdistelijan leimaa. Alakoulussa oppilaat tulevat helposti halaamaan opettajaa, ja osa opettajista arastelee sitä. Tällaisia tilanteita varten Vilma Vanhasen haastattelemilla opettajilla oli selviytymiskeinoja: esimerkiksi halataan vain yhdellä kädellä – ei siis torjuta oppilasta mutta otetaan tietoisesti hieman etäisyyttä.
Moni on myös miettinyt etukäteen selviytymiskeinoja vaikeisiin tilanteisiin. Jos tulee tarve poistaa oppilas luokasta, paikalle pyydetään toinen opettaja, jotta mukana on todistaja siltä varalta, että asiaa joudutaan käsittelemään jälkeenpäin.
Suomalainen kulttuuri on kosketusmyönteinen
Yleinen stereotypia siitä, että koskettaminen on suomalaisille vaikeaa, elää yhä. Liisa Tainiolle on piirtynyt kansainvälisten kollegoiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella toisenlainen kuva.
– Minulle on jäänyt vaikutelma, että meillä on pelkoja paljon vähemmän kuin monissa muissa maissa.
Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa on kouluja, joissa on jopa no touch -policy: opettajat eivät saa koskettaa oppilaita muutoin kuin aivan välttämättömissä tilanteissa.
Tainio arvioi, että Suomessa koskettamisen kulttuuri on vuosien saatossa mennyt yleisesti ottaen sallivampaan suuntaan: nuoret halailevat keskenään, perheissä halataan enemmän.
Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa on kouluja, joissa on jopa no touch -policy: opettajat eivät saa koskettaa oppilaita muutoin kuin aivan välttämättömissä tilanteissa.
– Tuntuisi raskaalta, että tällainen vuorovaikutuksen luonnollinen osa kiellettäisiin kouluissa kokonaan. Kosketuksella on paljon myönteisiä vaikutuksia ilmapiiriin ja ihmisten väliseen luottamukseen, Liisa Tainio sanoo.
Tällä linjalla on myös Opetusalan eettinen neuvottelukunta, joka linjasi asiasta vuonna 2015. ”Kouluympäristön ei pidä olla steriili ja muodollinen saareke, jossa fyysinen kosketus kiellettäisiin kokonaan”, kannanotossa todetaan.