Kun kodissa on ADHD

Kannustus ja ajoissa saatu tuki estää ADHD-diagnooseja saaneita nuoria syrjäytymästä. Kyse on luovista, monitaitoisista ihmisistä, tutkija muistuttaa.

Artikkeli on julkaistu Minä toivon -palstalla Yliopisto-lehden numerossa Y/05/16.

Ylivilkas, alati äänessä ja liikkeessä. Taitava oppija, mutta huono keskittymään — näin Erja Sandberg kuvaili reilu vuosikymmen sitten alle kouluikäistä poikaansa. Halu auttaa lasta ajoi erityisopettajaksi opiskelleen Sandbergin paneutumaan ADHD-oireyhtymään.

Hän ryhtyi vetämään Kelan järjestämiä ADHD-lasten vanhemmille tarkoitettuja kursseja.

— Vanhemmat eivät tienneet riittävästi oireyhtymästä eivätkä tukipalveluista. Viranomaisten tarjoaman tuen laatu ja määrä vaihteli kunnittain hurjasti, Sandberg kertoo.

Väitöskirjassaan hän tutkii, miten ADHD-diagnoosin saaneiden lasten perheet arvioivat sosiaali-, terveys- ja kouluviranomaisilta saamiaan palveluja. Onko avusta ollut hyötyä? Ovatko diagnoosin saaneet nuoret päässeet osaksi yhteiskuntaa? Suurennuslasin alla on myös hallintokuntien välinen yhteistyö.

Tulokset ovat hätkähdyttäviä. Tutkimukseen osallistuneista yli 200 perheestä 80 prosenttia katsoo, ettei tuki toimi. Kolme viidestä perheestä on sitä mieltä, että viranomaisten yhteistyö ei suju kuten laki edellyttää.

— Jos tukitoimia ei ole saatu ajoissa, ovat seuraukset ikäviä. Tutkimuksessa mukana olleista perheistä joka kolmannessa on ADHD-oireinen perheenjäsen, joka on jo syrjäytynyt tai syrjäytymässä, Sandberg kertoo.

Diagnoosin saaneen lapsen paras turva on vanhempien hyvä koulutus, Sandberg toteaa. Jo pelkkä lomakkeiden täyttäminen on vaikeaa osalle perheistä.

Ongelmia Sandberg ratkoisi tarjoamalla perheille parempia palveluita. Myös viranomaisten tietämystä pitäisi lisätä. Nyt moni ammattilainenkin käyttää ADHD-termiä synonyyminä huonolle käytökselle.

— Toivoisin, että ihmiset näkisivät myös diagnoosin saaneiden vahvuuksia. Monet ovat luovia, älykkäitä ja tehokkaita. Moittiminen ei kannusta eikä kohenna kenenkään itsetuntoa.

Lisää ADHD:sta elokuussa ilmestyvässä Yliopisto-lehden numerossa Y/06/16.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.

Erja Sandbergin väitöskirja ADHD perheessä — Opetus-, sosiaali- ja terveystoimen tukimuodot ja niiden koettu vaikutus tarkastetaan 28.5. käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa.