Kun valmistauduin pääsykokeisiin vuonna 2017, maailma oli keskellä lukuisia mullistuksia. Donald Trump, brexit, ilmastonmuutos, informaatiovaikuttaminen, Syyrian sota ja niin edelleen. Teoriassa vastaavien globaalien ilmiöiden ja muutosten voisi kuvitella olevan niitä tutkailevalle tulevalle valtiotieteilijälle mielenkiintoista aikaa. Silti tämä suunta, jota kohti maailma tuntui liikkuvan, oli omiaan herättämään ahdistusta. Viha, vastakkainasettelu, näköalattomuus ja epätoivo näyttivät hallitsevan mediakenttää ja yhteiskunnallista keskustelua tavalla, jota oli vaikea ymmärtää tai hyväksyä.
Vaikka vuosi 2020 on edelleen täynnä globaaleja haasteita koronapandemiasta ympäristökriisiin, näyttäytyy maailma silti kolmannen vuoden valtsikalaiselle ja yliopistoyhteisöön sekä opiskelijaliikkeeseen yhteenkuuluvuutta tuntevalle nuorelle melko toisenlaisena. Yhteiskunnan ja sen ilmiöiden ymmärtäminen entistä syvällisemmin tieteen avulla tuo selkeyttä, lohtua ja optimismia siitä, että maailma on jokseenkin looginen kokonaisuus, jossa kaikelle on syynsä. Ja kun ongelmille on syynsä, voi niitä myös paikantaa ja ratkaista. Tiede antaa työkalut maailman ymmärtämiseen ja muokkaamiseen.
Helsingin yliopiston uudessa strategiassa vuosille 2021-2030 on hieno tavoite vahvistaa tutkimuksen ja opetuksen yhteyttä ja tuoda opiskelijoita alusta asti osaksi kaikkea yliopistoyhteisön toimintaa kuten tutkimusta, opetuksen kehittämistä ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Samaan aikaan konkreettisten työelämätaitojen ja esimerkiksi yrittäjävalmiuksien kehittäminen ovat erinomaisia tavoitteita, joiden kautta Helsingin yliopistosta valmistuvat opiskelijat saavat käteensä tutkintotodistuksen lisäksi valmiuksia maailman muuttamiseen.
Erinomainen esimerkki positiivisesta kehityksestä on tällä hetkellä suunnittelussa oleva, tulevaisuudessa kaikille opiskelijoille yhteinen kestävyyskurssi, jonka prosessissa olen ollut mukana opiskelijoiden edustajana. Kestävyysopintojen sisällyttäminen poikkitieteellisesti koko yliopistoon on innostava ja kaivattu uudistus, jonka potentiaali on suunnaton. Lisäksi yliopisto voisi ottaa entistäkin aktiivisemman roolin opiskelijoiden itsenäiseen toimijuuteen kannustamisessa. Yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta voitaisiin palkita esimerkiksi poikkitieteellisellä kansalaisnoppien sivuainekokonaisuudella, joka olisi kenen tahansa suoritettavissa. Opiskelija-aktiivisuus mahdollistaa konkreettisen toimijuuden aikamme merkittävien kysymysten äärellä jo opiskeluaikana. Tällaiseen toimintaan tulisi kehittää myös uusia hyviä kannustimia.
Laadukas tutkimus on avainasemassa huipputason opetuksen tuottamisessa. Opiskelijoillekin tutkimus on siis oikeastaan sitä kautta kaikki kaikessa. Mikä valtava mahdollisuus huippuluokan tutkimuksellamme olisikaan, jos saisimme tuotua opiskelijoita entistä vahvemmin yhteen sen kanssa entiteetiksi, joka elää ja kukoistaa nykyistäkin vahvemmassa symbioosissa. Kuka lopulta levittäisikään paremmin tutkimusta yhteiskunnassa kuin opiskelijat? Jos saamme opiskelijat vahvemmin integroitua mukaan tieteellisiin prosesseihin ja tutkimuksen eri aspekteja yhdistettyä osaksi opintoja, tulevaisuuden maailmanmuuttajat tulevat popularisoimaan aikamme parasta tiedettä työuriensa aikana. Tai jatkavat sen tekemistä uutena akateemisena sukupolvena.
Maailma tarvitsee tiedettä ja tieteeseen pohjautuvaa osaamista tänä päivänä ehkä kipeämmin kuin koskaan aiemmin. Vaikka maailmantilanne ja massiiviset globaalit ongelmat ahdistavat, emme saa lamaantua niiden edessä. Tiede auttaa ymmärtämään maailmaa, ja todellakin lievittää tuskaa. Ainakin se maailmaa ahdistuneena tarkkaillut nuori, joka vielä muutama vuosi sitten olin, omaa tänä päivänä merkittävästi paremmat valmiudet yhteiskuntamme ongelmien ymmärtämiseen ja niihin tarttumiseen. Kiitos siitä kuuluu tieteelle.
Tiedeyhteisönä meillä on mahdollisuus ja vastuu olla näyttämässä esimerkkiä toimimalla yhteiskunnallisen kehityksen ja ongelmanratkaisun veturina. Velvollisuutemme on tehdä kaikkemme yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaamiseksi – niin laajemmin globaalilla tasolla, kuin omassa lähipiirissämme. Opiskelijoiden osaamistasoa puolestaan on mahdollista nostaa entisestään tieteellisen tutkimuksen avulla. Vahvistetaan siis tutkimuksen ja opetuksen välistä liittoa ja luodaan entistäkin paremmat edellytykset kriittisten, eettisten ja oikeudenmukaisten maailmanmuuttajien kasvattamiselle. On aika laittaa kellot soimaan, juhlavaatteet päälle ja napata kukkakimput kainaloon – vihitään käytäntöön tutkimuksen ja opetuksen uusi liitto!
Akseli Rouvari on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen 2020 (koulutuspolitiikka, viestintä, ympäristö & ilmasto), politiikan ja viestinnän opiskelija valtsikasta, sekä optimistinen maailmanparantaja.