Teologiselle tiedekunnalle erinomaiset tulokset tutkimuksen arvioinnissa

Helsingin yliopiston tutkimuksen arviointi toteutettiin vuosina 2018–2019. Teologisen tiedekunnan tutkimuksesta vastaava varadekaani Petri Luomanen pitää tiedekunnan erinomaisia tuloksia rohkaisevina ja hyödyllisinä.

Arvioinnissa tarkasteltiin kolmea osa-aluetta: tutkimuksen laatua, yhteiskunnallista vuorovaikutusta sekä yksikön elinvoimaisuutta.

– Tiedekunnan tutkimuksen laatu ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus arvioitiin erinomaiseksi ja yksikön elinvoimaisuus erittäin hyväksi, tutkimusvaradekaani, Uuden testamentin sekä varhaiskristillisen kulttuurin ja kirjallisuuden professori Petri Luomanen kertoo.

Luomasen mukaan rohkaisevaa arvioinnissa oli se, että paneeli näytti vihreää valoa tiedekunnan itsearvioinnissaan esittämille kehityskohteille ja -suunnitelmille, sekä tiedekunta- että osastotasolla. Hän iloitsee myös siitä, että tiedekunnan tutkimushankkeet ja tutkijat ovat olleet erinomaisen aktiivisia useissa asiantuntijatehtävissä sekä osallistuneet kiitettävästi yhteiskunnalliseen keskusteluun.

– Arviointikaudella tiedekunnassa on ollut useita laajoja tutkimushankkeita, Suomen Akatemian rahoittamia huippuyksiköitä, akatemiaprofessuuri sekä Tekesin rahoittamaa tutkimusta. Edellä mainittujen tutkimusta sekä hieman pienempienkin projektien ja yksittäisten tutkijoiden hankkeita sekä julkaisuja luonnehdittiin innovatiivisiksi, poikkitieteellisiksi sekä kansainvälisesti arvostetuiksi.  

Arviointipaneelin havaintoja ja ehdotuksia kehittämiskohteista Luomanen pitää hyödyllisinä.

– Tiedekunta on jo jonkin aikaa pyrkinyt hyödyntämään paremmin sisäistä monialaisuuttaan sekä osastojen ja tutkimushankkeiden keskinäistä vuorovaikutusta. Silti paneeli kiinnitti aiheellisesti huomiota siihen, että tällä alalla on edelleen tehtävää. Myös tohtoriopiskelijoiden työskentelyä on edelleen pyrittävä liittämään tiiviimmin tiedekunnan muuhun toimintaan.

Aiheesta lisää: