Rehtori Sari Lindblom: ”Kestävyysosaaminen on maailman muuttajien perustaito”

Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom painotti lukuvuoden avauspuheessaan 31.8. yliopiston roolia muutoksen tekijänä sekä uuden vuosituhannen perustaitojen merkitystä.

Vuosi 2020 on osoittanut sen, kuinka erilaiseksi maailma voi hetkessä muuttua. Yhteiskunnalle ennalta-arvaamaton tapahtuma muutti nopeasti koko sen toiminnan.

Rehtori Sari Lindblom nosti Helsingin yliopiston lukuvuoden avajaispuheessaan esiin, kuinka poikkeuksellisena keväänä tieteen ja yliopistojen merkitys globaalien kriisien ratkaisijana nousi konkreettisesti esiin.

– Me rakennamme tulevaisuutta tieteen voimalla ja koulutamme maailman muuttajia. Tavoitteenamme on, että meiltä valmistuvilla opiskelijoilla on sekä taitoja että rohkeutta puuttua globaaleihin ongelmiin ja ratkaista niitä yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden kanssa.

Lindblomin mukaan poikkeustilanteen yhä jatkuessa korostuu myös yliopistolaisten hyvinvoinnista ja yhteisöllisyydestä huolen pitäminen.

– Vaikka monella etätyö ja -opiskelu on sujunut, eivät poikkeusolot ole luonnollisesti olleet kaikille helppoa aikaa. Syksyllä yliopiston on kiinnitettävä erityistä huomiota niin ikään siihen, että uudet opiskelijamme pääsevät osaksi yliopistoyhteisöä.

Jokaiselle opiskelijalle tarjotaan monitieteinen kestävyyskurssi

Opiskeluajan tulee Lindblomin mukaan paitsi kehittää akateemista asiantuntijuutta, myös vahvistaa uuden vuosituhannen perustaitoja: uteliaisuutta, sosiaalisia taitoja, sisukkuutta ja resilienssiä. Taidot ovat avain kestävän hyvinvoinnin luomiseen.

– Kestävyys on välttämätöntä niin yksilön hyvinvoinnille kuin ympäristölle. Siksi päätimme Helsingin yliopistossa, että tästä lukuvuodesta lähtien jokainen opiskelija voi suorittaa monitieteisen kestävyyskurssin. Kurssi antaa välineitä sekä vastuulliseen päätöksentekoon että hyvinvoinnin ylläpitämiseen.

Kurssilla tärkeänä punaisena lankana tulee olemaan opiskelijan oma rooli kestävyyskysymysten ratkaisijana. Lisäksi opiskelijoille halutaan taata yhä enemmän mahdollisuuksia osallistua tutkimustyöhön opinnoissaan.

– Opiskelijoidemme syvällisen tieteenalaosaamisen kerryttämiseksi sivistysyliopistomme on ottanut kunnianhimoiseksi tavoitteekseen, että jokainen tutkinto-opiskelija saa mahdollisuuksia osallistua tutkimustyöhön opintojensa aikana, Lindblom lisäsi.

Tukea kansainvälisten opiskelijoiden työllistymiseen

Kansainväliset opiskelijat tarvitsevat erityistä elinkeinoelämän ja kansalaisyhteiskunnan tukea työmarkkinoille integroitumiseen. Tällä hetkellä yliopistosta valmistuneet, kansainvälistaustaiset maisterit ja tohtorit eivät kunnolla työllisty Suomeen.

– Helsingin yliopisto kannusti keväällä suomalaisia työnantajia tarjoamaan kansainvälisille opiskelijoille harjoittelupaikan, jotta opiskelijat voisivat luoda arvokkaita työelämäverkostoja Suomeen. Toiveemme pitää yhä, Lindblom muistutti.

Rehtori Lindblom painotti myös, että yliopisto on alusta yliopistolaisten ja yhteiskunnallisten toimijoiden väliselle vuorovaikutukselle.

– Tieteestä ja oppimisesta on iloa paitsi yksilölle, myös poliittisessa päätöksenteossa ja yhteiskuntamme eri sektoreilla. Niiden merkitys hyvinvoinnillemme ja maapallon tulevaisuudelle on korvaamaton.

***

Rehtori Sari Lindblomin puhe lukuvuoden avajaisissa 31.8.2020

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Claes Berghin puhe lukuvuoden avajaisissa 31.8.2020

Professoriliiton Helsingin yliopiston osaston puheenjohtaja Edward Hæggströmin puhe lukuvuoden avajaisissa 31.8.2020 (päivitetään myöhemmin)