Rehtori Niemelä lukuvuoden avauksessa: Tiede, sivistys ja koulutus kunniaan talouden sykleistä riippumatta

Helsingin yliopiston rehtorina vastikään aloittanut Jari Niemelä painotti lukuvuoden avauspuheessaan yliopiston sivistystehtävän tärkeyttä.

– Yliopistojen tuottama sivistyksellinen pääoma on se voima, jolla rakennamme myös yhteiskunnan hyvinvointia. Monimutkaistuvassa ja yhä nopeatempoisemmassa yhteiskunnassa yliopiston sivistystehtävä nousee entistäkin tärkeämmäksi. Pidän tärkeänä, että yliopisto ei vain heijasta yhteiskunnallisia arvoja, vaan se toimii myös keskustelun avaajana ja suunnannäyttäjänä. Pelkkä keskustelu ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan tekoja. Siksi Helsingin yliopisto haluaa olla edelläkävijä tasa-arvokysymyksissä, rehtori Jari Niemelä totesi lukuvuoden 2018–2019 avauspuheessa.

Hän painotti myös yliopiston autonomian merkitystä.

– Vahvistuvan yliopiston edellytys on sen autonomia. Meidän on oltava valppaina, että autonomiaamme ei heikennetä, vaan saamme tulevaisuudessakin itse päättää asioistamme. Vain autonominen yliopisto pystyy suuntaamaan toimintaansa siten, että tutkimus, koulutus ja yhteyskunnallinen vaikuttavuus vahvistuvat sivistyksen ja yhteiskunnan hyödyksi. Demokratian periaate on autonomisen yliopiston päätöksenteon perusta.

Tutkimus käyttöön koulutusjärjestelmän kehittämisessä

Suomen kaltaisen pienen maan hyvinvointi on kiinni siitä, että koulutusjärjestelmämme on huipputasoinen aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. On tärkeää huolehtia, että varhaiskasvatus, peruskoulu ja toisen asteen koulutus muodostavat laadukkaan perustan yliopisto-opinnoille.

– Erityisen huolissani olen koulupudokkaiden määrästä. Varsinkin murrosikäiset pojat ovat vaarassa syrjäytyä koulutusjärjestelmästä. Jopa joka viides mies on vielä kolmekymmentävuotiaana vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Haluan tässä korostaa, että Helsingin yliopisto tuottaa jatkuvasti uutta tutkimustietoa nuorten kehitysvaiheista, mitä päättäjien tulee hyödyntää koulutusta kehittäessään.

– Yliopiston rehtorina minulla on päättäjien suuntaan toive: tarvitaan yhteisymmärrys siitä, että tiede, sivistys ja koulutus ovat asioita, joihin kansakuntana panostamme talouden sykleistä riippumatta. Tarvitsemme paitsi riittävät voimavarat, myös mahdollisuuden pitkäjänteiseen kehittämiseen tieteen ja tutkimuksen omista lähtökohdista käsin. Näin syntyy sitä laadukasta tutkimusta ja osaamista, joka synnyttää sivistystä ja hyvinvointia, Niemelä painotti.

Rehtori Jari Niemelän puhe lukuvuoden avajaisissa 3.9.2018

Elisa Hyytiäinen ja Lauri Linna: Puhe yliopiston lukuvuoden avajaisissa 3.9.2018