Leif Schulman: Sivistys ei säily sivistämättä

”Ajattele, täällä me vaan ykköset päällä jonotetaan buffaan mammutin alla!” kuulin juuri väitöskirjastipendin saaneen humanistimiehen hihkaisevan yhtä onnekkaalle toverilleen Helsingin yliopiston rahastojen juhlassa Luonnontieteellisessä museossa.

Näin hän fiilisteli seisoessaan Elmerin, konservoidun afrikannorsumme, kärsän vieressä. Nuoriherra oli epäilemättä apurahansa ansainnut, ja sen mahdollistama tutkimus lisää sivistystämme, mutta luonnonhistorian salat olivat tainneet jäädä stipendiaatilta vähemmälle huomiolle. Muuten olisi muistunut mieleen, että jääkauden päättymisen tahdissa sukupuuttoon kuollut villamammutti oli tuuheakarvainen eikä kaljunharmaa, kuten sen museon aulassa seisova ja Afrikassa yhä elävä elefanttisukulainen.

Toinen todellisuus: kaksi vuotta sitten johdin espoolaisten lukiolaisten kenttäkurssia Kenian Taita-vuorilla sijaitsevalla Helsingin yliopiston tutkimusasemalla. Aseman työnjohtaja Mwadime Mjomba kutsui kurssiryhmämme vierailulle alangolla sijaitsevalle pientilalleen. Maiseman rutikuivuudesta lievästä järkyttyneinä ihmettelimme, miten maan viljeleminen siellä oikein onnistuu. ”Nyt on helpompaa, sillä saimme joitakin vuosia sitten peltojemme suojaksi norsuaidan”, Mwadime kertoi. ”Aiemmin jouduimme usein todistamaan, kuinka eläimet ilmestyivät paikalle ja tuhosivat viljelmämme hetkessä.” Sadeveden saapumattomuutta syvempi huoli olivatkin savannin vaeltajat. Koska olimme aikaisemmin samana päivänä päässeet ihailemaan norsuja muutaman metrin etäisyydeltä, suomalaisnuoret kuuntelivat vakavina ja miettivät lievän kauhun vallassa, millaista olisi koettaa hätistää sellaisia jättiläisiä maissipelloiltaan.

Moni minulle, sinulle tai afrikkalaiselle maanviljelijälle itsestään selvä asia ei tietenkään ole sellainen kaikille. Vaikka ihmiskunnan kollektiivinen tietomäärä jatkuvasti kumuloituu, pitää jokainen uusi sukupolvi erikseen saatella tiedon ja ymmärryksen sekä näistä jalostuvan sivistyksen pariin. Vaikka lopettaisimme uuden tiedon kerryttämisen tänään, sivistystyö ei päättyisi koskaan. Emmekä me lopeta, vaan tietoa – välttämätöntä uutta ymmärrystä maailman tilasta – kertyy aina vain kiihtyvällä vauhdilla. Ja onneksi kertyy, sillä ihmiskunnan haasteet ovat nyt suurempia ja monimutkaisempia kuin ehkä koskaan.

Itsestäänselvyyksistä puheen ollen unohdamme helposti, kuinka tiede ja tutkimus on antanut meille melkein koko sivistyksemme: yhteiskuntajärjestelmämme, ravintomme, terveytemme, asumisen, liikkumisen, pukeutumisen, teknologian… (loput on antanut taide). On vaikeaa kuvitella, miten tähän kaikkeen olisi voitu päästä ilman autonomisia yliopistoja, jotka ovat uuden tiedon tuottajina vertaansa vailla. Silti ajattelen tänään tiedettä ja yliopistoja ennen kaikkea yhä uusien sukupolvien sivistäjinä. Tiedon tuottajien ja tiedonjanon mestareiden – lasten ja nuorten – törmäyttäminen monipuolisella tiedekasvatuksella on tieteen ja yliopistojen arvokkainta yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Ilman sitä taannumme troglodyyteiksi – emmekä edes ymmärrä, mitä se tarkoittaa.

#SiksiTiede ja #SiksiTiedekasvatus ja siksi tieteen monimuotoinen ja riittävä rahoitus!

Leif Schulman on Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen johtaja.

Tieteen puolustajat –kirjoitussarjassa ihmiset kuvailevat tutkimuksen merkitystä omasta näkökulmastaan. Tutustu muihin kirjoituksiin Siksitiede-sivulla (skrollaa alas).