Eläinten hyvinvointitutkijasta vuoden dosentti

Helsingin yliopiston vuoden dosentiksi valittiin 12.3.2014 pidetyssä dosenttijuhlassa soveltavan etologian dosentti Laura Hänninen. Hänninen nimitettiin dosentiksi eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan vuonna 2011. Hänninen on erittäin ansioitunut kotieläinten hyvinvoinnin tutkija.

Dosenttiyhdistyksen valintaperusteissa kerrotaan seuraavaa: ”Hännistä on nuoresta iästään huolimatta pidettävä hyvin ansioituneen kotieläinten hyvinvoinnin tutkijana. Hän on alallaan kansainvälisesti hyvin tunnettu ja on kysytty puhuja. Hänellä on suuri tutkimusryhmä ja hän on hyvin monipuolisesi, näkyvästi ja aktiivisesti tuonut esiin alansa tutkimusta suhteessa muuhun yhteiskuntaan.”

”Eläinten hyvinvointitutkimus on tärkeää, koska ilman luonnontieteellistä tutkittua tietoa eläinten hyvinvointikysymykset pohjautuvat arvailuun” toteaa Laura Hänninen. ”Tutkimme eläinten hyvinvointia tilanteissa, joihin tuottaja törmää joka päivä, esimerkiksi kuinka pitkään vasikkaa sattuu sarvenaiheiden polttamisen eli nupoutuksen jälkeen. Lisäksi tarvitaan uusia keinoja, joilla eläimen kokemuksia voidaan selvittää kuten esimerkiksi vasikoiden unitutkimus.”

Hännisellä on noin 30 tieteellistä alkuperäisartikkelia alan arvostetuissa kansainvälisissä julkaisuissa. Dosentti Laura Hänninen ohjaa tällä hetkellä seitsemää väitöskirjaa ja hän on ohjannut yli 20 lisensiaattityötä. Hän toimii lukuisissa kansainvälisissä ja kotimaisissa luottamustehtävissä. Hänninen on kysytty puhuja ja haastateltava koskien oman alansa tutkimusta. Hän on toiminut erittäin ansiokkaalla tavalla dosenttina, edustaen Helsingin yliopistoa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Tutkittua tietoa eläinten hyvinvoinnista on saatavilla Eläinten hyvinvointikeskuksen kokoamalta eläintieto.fi nettisivustolta.  

Helsingin yliopiston dosenttiyhdistys valitsee vuoden dosentin tiedekuntien esityksestä. Dosenttiyhdistys pyytää esityksiä tiedekunnista ansioituneesta dosentista. Vuoden dosentin valinnan pääkriteerinä ovat dosentin ansiokas toiminta Helsingin yliopiston tutkimus- ja opetustehtävissä ja että hän on niissä merkittävällä tavalla edistänyt oman tieteenalansa tuntemusta yhteiskunnassa tai toiminut esimerkillisellä tavalla Helsingin yliopiston tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen edustajana yhteiskunnan eri sektoreilla.

Lisätietoja: 

Helsingin yliopiston Dosenttiyhdistys: : http://blogs.helsinki.fi/dosenttiyhdistys/

Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus http://www.vetmed.helsinki.fi/hyvinvointikeskus/index.htm

Lue myös Helsingin yliopiston uutinen: Vuoden dosentti eläinten asialla
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/vuoden-dosentti-elainten-asialla