Venäjä-tutkimuksesta Euraasia-tutkimukseen

Vuonna 2004 Mark von Hagen huomioi The American Historical Review -lehdessä, että Venäjä-tutkimuksen tieteelliset lehdet ja akateemiset instituutiot Yhdysvalloissa olivat ottaneet nimeensä ”Euraasian” viittaamassa entisen Neuvostoliiton alueen tutkimukseen. Samalla ne olivat kuitenkin pitäneet kiinni myös ”Venäjästä”. Tämä kertoi hänen mielestään amerikkalaisen VIE-tutkimuksen Venäjä-keskeisyydestä sekä siitä, että Venäjän tärkeän roolin kansainvälisissä suhteissa uskottiin jatkuvan, vaikka sen vaikutusvalta Euraasian alueella oli tuolloin vähentynyt.

15 vuotta myöhemmin akateemiset instituutiot USA:n ulkopuolella ovat seuranneet amerikkalaisten esimerkkiä nimetessään uudestaan tutkimusalueensa, ja samalla Venäjä on kasvattanut jälleen vaikutusvaltaansa. Euraasiasta on tullut lähes Venäjän synonyymi. Asiaa lähemmin tarkastellessa tosin huomaa, että Euraasia saattaa akateemisessa tutkimuksessa viitata Venäjään ja neuvostoajan jälkeen syntyneisiin uusiin valtioihin mutta paradoksaalisesti myös ainoastaan neuvostoajan jälkeisiin uusiin valtioihin ilman Venäjää. Kuten Marlene Laruelle on huomauttanut, Euraasia ”saattaa käsittää Venäjän kaikki ’toiset’ eli sekä ulkoiset toiset kuten Keski-Aasian, Etelä-Kaukasuksen ja Mongolian että sisäiset toiset kuten Pohjois-Kaukasuksen ja tataari-, bashkir- ja siperialaiset kulttuurit”.

Riippumatta Euraasialle annetuista merkityksistä käsitteestä tuntuu tulleen yhtä tärkeä identiteetin kiinnekohta akateemiselle tutkijayhteisölle kuin se on venäläiselle geopoliittiselle mielikuvitukselle, jossa venäläisen sivilisaation ja imperiumin vaikutusalue rinnastetaan Euraasian alueeseen. Samalla tämän alueen rajat ovat osoittautuneet vielä liukuvimmiksi kuin 15 vuotta sitten.

Tutkimuskirjallisuudessa Euraasia-nimikkeiden määrä kasvaa. Uuden kaksikielisen (englanti ja saksa) kokoomateoksen Russland und/als Eurasien: Kulturelle Konfigurationen (toim. Christine Engel and Birgit Menzel, Frank & Timme, 2018) artikkelit osoittavat, että yllä mainitut paradoksit ovat välttämätön lähtökohta Euraasian maantieteellisten, poliittisten ja kulttuuristen merkitysten tutkimiselle. Kokoelma perustuu vuonna 2016 Berliinin pidettyyn konferenssiin, ja siinä on mukana sekä Aleksanteri-instituutin tutkijoita että Aleksanteri-yhteisön pitkäaikaisia yhteistyöpartnereita.

Kuten kokoelman artikkelit osoittavat, Euraasian kuvitteelliset maantieteet eivät välttämättä ole Venäjä-keskeisiä. Moskovalaisen kirjallisuudentutkija Ilja Kukulinin artikkeli nostaa esille venäläisten kulttuurin tekijöiden jälkikoloniaalisia tulkintoja euraasialaisesta tilasta. Hän esittelee myös keskustelua, jonka erityisesti Ab imperio -lehden toimittajat ovat aloittaneet purkaakseen euraasialaisuusaatteelle keskeistä alueen yhtenäisyyttä korostava historiakertomusta. Ab imperion viime vuonna julkaisema oppikirja Pohjois-Euraasian uusi imperiaalinen historia (Novaia imperskoi istorii severnoi Evrazii, 2017) on osoitus nimenomaan historiantutkimuksen tärkeästä asemasta kansainvälisen Euraasia-tutkimuksessa sekä erityisesti sen merkityksestä tutkimusalan tieto-opillisten perusolettamusten uudelleen arvioinnissa.

Sanna Turoma on akatemiatutkija ja dosentti, joka työskentelee Aleksanteri Instituutissa.