Jotkut antiikki-ihmiset kasvavat vanhojen esineiden keskellä ja lumoutuvat niistä jo lapsena. Maria Ekman-Kolari ei kuulu heihin: hän päätyi taiteentuntijaksi sattumalta.
— Kaverini katkaisi kätensä ja pyysi, että tulisin muutamaksi viikoksi hänen tilalleen töihin huutokauppaan. Muistan, miltä tuntui astella Hörhammerin huutokaupan portaat ylös Yrjönkadulla.
Ensimmäisiin työtehtäviin kuului kirjoittaa taiteilija Väinö Kamppurista. Työ johdatti uuteen maailmaan, vaikka taide ei ihan vierasta ollut ennestäänkään.
— Isoäitini vei minua museoihin kun olin lapsi, mutta silloin näin lähinnä kuvataiteen klassikoita. Myöhemminkin olen ollut ahkera museokävijä.
Mielipiteet julki
Lohjan Virkkalassa kasvaneen Ekman-Kolarin rakkain harrastus nuorena oli ratsastus. 20 kilometrin matka tallille taittui polkupyörällä mennen tullen, innon siivittämänä.
Opintoja miettiessään hän ei haaveillut sen kummemmin eläinlääkärin kuin taiteentutkijan urasta vaan valitsi yhteiskuntatieteet. Nuorella naisella oli napakoita mielipiteitä, joita hän ei arastellut ilmaista. Niinpä valinta oli Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolan.
Valtiotieteelliset ja hallinnolliset kandidaattiopinnot sujuivat aluksi hyvin nopeasti, ennen kuin opiskelija-aktivismi alkoi viedä mennessään.
— Ensimmäisen vuoden olin aika kiltisti koulun pelkillä. Sitten olin varmaankin riittävän äänekäs näkemysteni kanssa, koska minusta tuli ylioppilaskunnan pääsihteeri.
Ekman-Kolari kokeili opiskeluaikanaan monia töitä. Hän totesi nopeasti, ettei viihtyisi ainakaan yksin konttorihuoneessa.
Merellä legendan kanssa
Hörhammerilla työn plussia olivat juuri ihmiset ja alan sosiaalisuus.
— Minulla oli maailman ihanimmat työkaverit!
Esimiehenä toimi taideasiantuntija Stig Eklund. Hörhammerin kantaviin voimiin kuului myös Suomen taidekaupan grand old lady Dorthy Aminoff.
— En tajunnut pelätä Dorthya, vaikka moni pelkäsi. Hän sanoi asiat hyvin suoraan.
Ekman-Kolari hämmästyi, kun Aminoff pyysi häntä kesällä Suomenlahdelle purjehtimaan. Vanha puuvene tarvitsi miehistöä.
— Ensin mietin, että en kai sentään lähde työkaverin kanssa kesälomaretkelle, mutta lähdin kuitenkin. Purjehdimme yhdessä seuraavat 17 vuotta.
Dorthy Aminoffilla oli suuri vaikutus siihen, että Maria Ekman-Kolari juurtui taide- ja antiikkialalle.
— Hänestä tuli minulle innostaja töissä ja yksityisestikin tuki ja turva. ”Fammu” oli ystävä ja isoäidin korvike, kun omat isovanhempani olivat kuolleet.
Kesälomapurjehdukset Aminoffin kanssa olivat paitsi lomaa myös perehdytystä työhön.
— Hän saattoi katsoa taivasta aamulla ja sanoa, että tänään on Ragnar Ungern -päivä: Ungernin maalauksissa on paljon taivasta ja pilviä ja horisontti matalalla. Tai että tänään on Hjalmar Munsterhjelmin näköinen purjehdussää, Ekman-Kolari muistelee vuonna 2014 kuollutta ystäväänsä.
Taidediplomatiaa
Työ vei mukanaan ja maisterintutkinto jäi suorittamatta. 1990-luvun laman iskiessä Ekman-Kolari ajatteli, että kannattaa olla töissä, kun töitä kerran on.
— Työ huutokaupassa muuttui päivä päivältä kiinnostavammaksi. Vuonna 1995 Hörhammer ja Bukowskis yhdistyivät. Olin aluksi assistentti, sitten aloin tehdä arvioita, mitä jatkoin vuoteen 2010 saakka.
Ekman-Kolari oli välillä miettinyt, että hänelle voisi sopia diplomaatin ammatti. Huutokauppa-alasta löytyi jotakin samaa: oli tultava toimeen monenlaisten ihmisten kanssa yllättävissäkin tilanteissa.
— Kannattaa pukeutua niin, että voi mennä mihin vain. Ymmärsin sen, kun olin korkokengissä katolla, josta oli käynti varastoon. Toisaalta yhtäkkiä voi päätyä käymään jonkun arvohenkilön luona.
Ekman-Kolari koettaa auttaa ihmisiä ongelmanratkaisuissa tahdikkaasti.
— Neuvon, mitä tehdä, kun vanhempi tai isovanhempi on kuollut ja täytyy tyhjentää asunto. Tiedän, miten muutos sattuu läheisensä menettäneisiin.
Ehdokas ja ex-tsaari
Maria Ekman-Kolari osallistui Elisabeth Rehnin presidentinvaalikampanjaan vuonna 1994.
— Olin idealisti ja uskoin, että maailmaa voi muuttaa lyhyessä ajassa.
Rehnistä ei kuitenkaan tullut presidenttiä, eikä Ekman-Kolari ole päätynyt poliittiselle uralle — ainakaan vielä.
— Sormet syyhyäisivät sinnekin, mutta poliitikon ammatti on raskas. On kohtuutonta olla tikun nokassa 24 tuntia vuorokaudessa.
Opintojensa alussa Ekman-Kolari oli innoissaan Euroopan yhdentymisestä. Edelleen EU on hänestä tärkeä, mutta näkökulma on nyt maltillisempi.
— Eurooppaa on yritetty yhdistää aiemminkin vuosisatojen kuluessa, eikä se ole onnistunut. Toivon kyllä, että kiistat ratkeaisivat. Unionissa on ehkä oltu vähän sinisilmäisiä eikä ole ymmärretty, miten etäiseksi se on jäänyt tavallisille ihmisille. Ihmisillä pitäisi olla enemmän tietoa ja mahdollisuuksia vertailla poliittisia vaihtoehtoja.
Antiikkialaa ei äkkiseltään vertaisi politiikkaan, mutta Ekman-Kolarin mielestä yhteyksiä on, kun osaa katsoa.
— Antiikki ja taide kertovat aikansa vallanpitäjistä. Esimerkiksi Venäjän keisarillinen posliinitehdas oli maansa ylpeys, oman aikansa Nokia. Hallitsijat kilpailivat sillä, kuka antoi lahjaksi hienointa posliinia.
Venäjän vallankumous on Ekman-Kolarin merkittävimpien antiikkilöytöjen taustalla. Suomalaisten yksityishenkilöiden haltuun päätyi vuoden 1917 jälkeen esimerkiksi Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n ja hänen puolisonsa Alexandra Feodorovnan kalusteita.
Opintojen huumaa
Tauko huutokauppauraan tuli 2010, kun Ekman-Kolari sairastui vakavasti. Karibialta mukaan tullut virus vei niin huonoon kuntoon, että oli pakko jäädä kotiin.
— En oikein pystynyt kävelemään pariin vuoteen. Mietin, istunko vain kotona säälimässä itseäni. Sitten keksin mieheni kanssa, että yliopistolle voisi vielä palata.
Ekman-Kolari otti yhteyttä suosikkiprofessoriinsa, valtiotieteilijä Jan Sundbergiin. Paluu onnistui ja maisteriopinnot alkoivat.
— Valitsin gradunaiheeksi sukupuolijakaumat pörssiyhtiöiden hallituksissa. Opiskelu oli pitkän työrupeaman jälkeen taivaallisen ihanaa. Nautin joka sekunnista, Ekman-Kolari kertoo.
Luennotkin maistuivat eri tavalla kuin nuorempana.
— Tieteenfilosofian kokonaisuus, jota olin 1990-luvun alussa pitänyt turhana, oli parhaita käymiäni kursseja. Olin valaistunut!
Maria Ekman-Kolari valmistui maisteriksi 2012.
— Tutkinto ei ole juuri vaikuttanut työhöni, mutta se oli itselleni tärkeä kokemus ja saavutus.
Osaan arvioida antiikkia
Sairausloman ja opiskelun jälkeen Maria Ekman-Kolari oli aluksi käynnistämässä startup-yritystä, sitten jonkin aikaa töissä Hagelstamin huutokaupassa.
— Mietin hetken, vaihtaisinko alaa ja opiskelisinko sairaanhoitajaksi. Mies sanoi, että potilaat ehtivät kuolla, kun pitäisi kiidättää lääkkeitä ja minä olen jäänyt suustani kiinni, Ekman-Kolari kertoo.
Puoliso kehotti paneutumaan siihen, mikä on jo opittu.
— Ajattelin, että osaan ainoastaan arvioida antiikkia. Perustin yrityshautomon avulla oman firman, enkä ole katunut. Tässä on vapaus tehdä asioita omalla tavalla. Kaikki on mennyt paremmin kuin uskoinkaan.
Ekman-Kolari luennoi, kirjoittaa, arvioi esineitä ja toimii meklarina.
— Ei haittaa, jos repertuaari vielä laajenee. En ole koskaan suunnitellut uraa, vaan olen tarttunut hauskalta kuulostaviin asioihin.
Löytöjen jäljillä
Yksi hauskalta kuulostanut asia, johon Maria Ekman-Kolari innostui mukaan, on Huutokaupan metsästäjät -ohjelma. Amerikkalaiseen formaattiin perustuva tv-sarja alkoi Suomessa Fox-kanavalla 2018. Toinen kausi on nähty keväällä 2019.
Ohjelmassa viisi vanhojen tavaroiden tuntijaa kilpailee ostamalla varastoja, joiden sisällöt eivät ole tiedossa. Arvokkaimmat löydöt tehnyt voittaa.
Ekman-Kolari pitää parhaana ohjelmalöytönään Ville Vallgrenin veistosta. Kilpailijoilla on erilaiset kiinnostuksenkohteet: kaikki eivät ole taiteen perään vaan toiset etsivät vaikkapa toimivia koneita.
Voiko kaikki ohjelmassa löytyvä tavara todella olla peräisin hylätyistä suomalaisista varastoista? Varastokopit ovat aitoja, Ekman-Kolari vakuuttaa.
— Ne ovat varastoja, joista ei ole pitkään aikaan maksettu laskuja. Sellaiset tunnistaa kahdesta lukosta: vuokraaja lisää toisen lukon, jolloin omistaja ei pääse hakemaan tavaroita maksamatta.
Zorro liikkuu kokoelmissa
Varastoja nuuskii Maria Ekman-Kolarin seurana Zorro-koira.
— Kun minua pyydettiin tv-sarjaan, laitoin ehdoksi, että saan koiran mukaan.
Ekman-Kolari on aina ollut eläinrakas, mutta Zorrolla on hänelle aivan erityinen merkitys.
— Koiran kanssa pitää lähteä kävelylle joka aamu säästä riippumatta. Se muistuttaa minua joka päivä siitä ilosta, että saan taas olla terve ja tehdä asioita, joita rakastan.
Parsonrusselinterrieri Zorro on Ekman-Kolarin ensimmäinen oma koira.
— Sain viisivuotiaana kissan, joka eli lähes 20-vuotiaaksi. Se otti kiinni myrkytetyn rotan. Kaipasin pitkään sen tassutusääniä, enkä ole voinut ottaa uutta kissaa.
Ekman-Kolari tahtoi koiran, jonka kanssa voi harrastaa agilityä.
— Koirakoulu on yliopistoakin haastavampi, sillä yhteistyötä koiran kanssa ei voi oppia kirjoista. Meillä on tänä vuonna tähtäimessä agilityn seniorien SM-kisat.
Suosikeista vaikea erkaantua
Vaikka taidealalle houkutti työn sosiaalisuus, myös esineistä ja niiden taustoista on tullut Maria Ekman-Kolarille tärkeitä. Tavoitteena on edistää esineiden myyntiä, mutta usein on silti surullista erota suosikeistaan.
— Yksi tärkeistä teoksista oli Helene Schjerfbeckin Äiti. Se oli kallein Suomessa myyty Schjerfbeckin maalaus, noin 900 000 euroa. Niin hienoja tauluja tulee harvoin markkinoille.
Ekman-Kolari on ollut kauppaamassa monia merkittäviä taideteoksia. Arvoteos osui kohdalle jo ensimmäisessä huutokaupassa.
— Olin call girl, joka huutaa puhelimitse osallistuvan puolesta. Siinä huutokaupassa myytiin Helene Schjerfbeckin Leijonankitoja 1,1 miljoonalla markalla, noin 185 000 eurolla.
Etsintä on käynnissä myös huutokauppatarjonnan ulkopuolella. Ekman-Kolari etsii parhaillaan ulkomaiselle museolle hyvää Akseli Gallen-Kallelan teosta.
Kultapeili kaunistaa
Tieto lisääntyy ja tuntuma säilyy, kun esineitä pääsee katselemaan ja koskettamaan. Haastattelussa Ekbergin kahvilassa Ekman-Kolari ihailee Paavo Tynellin suunnittelemia kattovalaisimia. Tynellin 1930–50-lukujen valaisimet kuuluvat kansainväisesti kysytyimpään suomalaiseen muotoiluun.
Huonekaluissa Ekman-Kolarin mielityyli on kustavilaisuus, Kustaa III:n ajan taidekäsityö 1700–1800-lukujen vaihteesta. Maalausten ohella Ekman-Kolaria viehättävät veistokset, ”aliarvostettu taiteenlaji”.
— Rakastan myös kullattuja peilejä, kaikilla naisilla pitäisi olla sellainen! Niiden peilikuva on armollinen keski-ikäiselle.
Sukulaisen tuoppi tarjolla
Kaunis esine voi voittaa puolelleen, vaikkei se ole välttämätön. Taideasiantuntijan tuorein hankinta on miniatyyrilipasto, puusepän mallikappale, jota on käytetty myytävien piironkien esittelyyn. Ekman-Kolari säilyttää siinä käyntikortteja ja pieniä muistoja.
Jokaisella antiikkialan ihmisellä on jokin menetetty esine, joka on jäänyt harmittamaan.
— Oli sykähdyttävä hetki saada hypistellä esi-isälleni Claes Jenderjanille kuulunutta hopeatuoppia, joka oli valmistettu Oulussa vuonna 1695. Se oli kuitenkin liian kallis.
Mieluiten Maria Ekman-Kolari katsoo eteenpäin:
— Joka aamu herään toivoa täynnä: ajattelen, että ehkäpä tänään löydän vielä jotain todella hienoa.
Artikkeli on ilmestynyt Yliopisto-lehdessä Y/05/19.