Väitöskirjan teko ja syöpähoidot kulkevat Astrid Swanin elämässä yhtä matkaa

26.11.2020
Astrid Joutsenolla eli muusikko Astrid Swanilla on tekeillä sekä sukupuolentutkimuksen väitöskirja että levy. Vihasta rakkauteen vellovalle töiden tuskailemiselle ei ole enää aikaa.

Peiteltyään lapsensa illalla nukkumaan, Astrid Joutseno alias Astrid Swan hiipii hakemaan läppärinsä ja siirtyy tekemään töitä joko sänkyyn tai kotinsa työhuoneeseen. Aikaisemmin tapa aiheutti riitoja aviopuolison kanssa, sillä Astrid teki puolison mielestä liikaa töitä.

— Nykyään emme enää riitele aiheesta. Olen jo niin sairas, että saan tehdä kotona mitä haluan.

Tammikuussa 2014 Joutseno vastaanotti paikan Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaineen jatko-opiskelijana. Elämä tuntui asettuvan kohdalleen. Joutseno oli haaveillut väitöskirjasta jo pitkään. Tutkimus käsittelisi äitiysblogeja, joita hän oli innostunut lukemaan ollessaan raskaana ja myöhemmin kotona hoitovapaalla lapsen kanssa.

Tohtorivaiheen opinnot aloitettuaan Joutseno sai tutkimustulokset kyhmystä, jonka hän oli tammikuun alussa löytänyt oikeasta rinnastaan. Kävi ilmi, että hän sairasti aggressiivista rintasyöpää.

— Tuosta hetkestä lähtien syöpä ja yliopisto ovat kulkeneet elämässäni yhtä matkaa, vierekkäin. Minun on jo mahdotonta enää erottaa niitä toisistaan.

Hippiperheen eväät

Astrid Joutseno kertoo olevansa innokas suorittaja. Hän viihtyi koulussa hyvin.

— Toisaalta olin myös ujo haaveilija ja vietin paljon aikaa omissa mielikuvitusmaailmoissani.

Hän kasvoi helsinkiläisessä hippiperheessä. Ympäristökatastrofi ja luonnon köyhtyminen huolestuttivat vanhempia, ja perheen eettinen koodi oli tiukka. Lapsille hankittiin vaatteet kirpputorilta. Kun päiväkodissa muut saivat herkkuja, Astrid sai hedelmän.

— Olen äidin kanssa usein virnuillut, että hänen aatteensa, joka silloin oli niin outo, onkin tänään valtavirtaa. Minun lapsuudessani vain meidän kotonamme syötiin papuja, merilevää ja kvinoaa.

Yhdysvallat ja demot

Joutseno kapinoi ihailemalla Yhdysvaltojen kulutuskulttuuria. Rapakon takana maailma oli kauniimpi ja värikkäämpi ja ennen kaikkea se kuulosti paremmalta.

Joutseno oli varhaisteininä löytänyt Suzanne Vegan ja Tracy Chapmanin levyt ja alkanut opiskella omin päin englanninkieltä. Kun englannin opiskelu sitten alkoi koulussa, hänestä tuli priimusoppilas.

— Suhtauduin kieleen lähes pakkomielteisesti. Siitä tuli minulle luovuuden kieli, jolla kirjoitin runoja ja tarinoita.

17-vuotiaana Joutseno järjesti itsensä vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin.

— Sattumalta päädyin asumaan aivan samanlaiseen hippiperheeseen kuin omanikin oli.

Mukanaan uuteen kotiin hän toi kasan poltettuja levyjä, joihin hän oli itse tehnyt pahvista kannet. Ne olivat tulevan artistin, Astrid Swanin, demoja.

— Olin vakaasti päättänyt löytää Amerikasta itselleni levy-yhtiön.

Tutkimus aktivismina

Unelmat muutosta Amerikkaan saivat jäädä, kun Joutseno rakastui kaksi vuotta myöhemmin suomalaiseen muusikkoon. Elämä Suomessa oli hyvää.

Joutseno julkaisi esikoislevynsä Suomessa ja Yhdysvalloissa 23-vuotiaana. Hän aloitti englantilaisen filologian opinnot Helsingin yliopistossa. Tarkoitus oli keskittyä pääasiassa musiikkiin.

Joutseno jätti yliopiston juhlat väliin — akateeminen maailma ei tuntunut tulevaisuuden kannalta kiinnostavalta. Hän suoritti opinnot läpi ja ammensi tutkimuksesta inspiraatiota musiikkiinsa.

— Asiat muuttuivat, kun sain käsiini silloisen naistutkimuksen maisteriohjelman kurssioppaan.

Joutseno oli saanut musiikkimaailmassa jatkuvasti kokea olevansa huonompi vain sukupuolensa vuoksi. Talous, tekniikka, soittaminen ja sanoittaminenkin miellettiin miesten aloiksi.

— Usein joku tuli kysymään, että kuka nämä biisit on tehnyt sinulle. Joillekin ihmisille todella oli mahdotonta käsittää, että sävelsin ja sanoitin itse omat kappaleeni.

Sukupuolentutkimuksen maisteriohjelma oli Joutsenon mukaan päätä huimaava ja haastava. Hän nautti opiskelusta enemmän kuin milloinkaan.

— Ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että tutkimus voi olla hyvin kyseenalaistavaa aktivismia. Opettajat kyseenalaistivat, miten ja millaisissa rakenteissa tietoa yliopistossa tuotettiin.

Lapsen suru

Astrid Joutseno kirjoitti gradunsa Sylvia Plathin kirjeistä. Laudaturin arvoinen työ johtaa usein tutkimuksentekoon. Vei kuitenkin viisi vuotta ennen kuin Joutseno alkoi kaivata tutkimuksen tuomaa iloa ja inspiraatiota ja haki jatko-opintopaikkaa.

Vuonna 2017 Joutsenon väitöstutkimukseen hiipivät mukaan kuolema ja sairaus. Hän oli juuri vastaanottanut yliopiston palkallisen jatko-opiskelijan paikan ja alkoi tutkia esimerkiksi kuolevien äitien blogeja. Tutkielman työnimeksi tuli Digital Arts of Mothering: Blog Narratives on Birth, Death and Illness.

Samana vuonna oli selvinnyt, että Joutsenon rintasyöpä oli laajalle levinnyt ja sen vuoksi parantumaton.

— Tilanne oli perheellemme hyvin vaikea. Edellisen diagnoosin aikaan yhteinen lapsemme oli vain kaksivuotias. Nyt hän oli jo viisivuotias, joten perheessämme olikin enemmän surijoita, joiden kanssa asiaa oli käytävä läpi.

Parantumaton

Joutseno oli uuden diagnoosin saadessaan jo niin huonossa kunnossa, että jopa toivoi kuolemaa. Olo alkoi kuitenkin helpottua nopeasti syöpähoitojen käynnistyttyä.

— Sinä vuonna pysyin hengissä sytostaattien ja festarikeikkojen voimin. Hoitoni ajoittuivat tuurilla niin, että olin hyvässä kunnossa esimerkiksi Provinssirockin ja Flow-festivaalin aikaan. Sain keikoista paljon hyvää energiaa. Samaan aikaan syöpähoidot paradoksaalisesti palauttivat kehooni voimia.

Tuon vuoden aikana Joutseno omaksui itselleen uuden identiteetin. Hänestä tuli parantumattomasti syöpäsairas. Se tarkoittaa, että hänen elinaikansa tulee olemaan lyhyempi kuin terveen ihmisen.

Ryöppy purkautui

Vuotta myöhemmin syntyi tieteellinen artikkeli, jota Joutseno kutsuu ufotekstiksi.

— Olin lukenut hirveän määrän teoriaa, kun kesän lopussa minusta alkoi purkautua pitkä tieteellinen ja omaelämäkerrallinen teksti. Se tuntui ryöpyltä, joka oli kirjoitettava talteen.

Artikkeli ilmestyi keväällä a/b: Auto/bio­graphy studies -julkaisussa. Tällä hetkellä Astrid Joutseno työstää uutta albumia, jonka työnimi on sama kuin tieteellisessä artikkelissa käytetty määritelmä D/Other.

Joutsenon elämässä taide, tiede ja omaelämäkerrallisuus sekoittuvat vahvasti. Hän on saanut positiivista palautetta kokemuksellisesta tieteellisestä artikkelistaan.

Tunne tieteessä

Tutkimus kertoo aina myös tekijästään ja tämän tunteista, Joutseno tuumii. Tutkijalle myös muodostuu tunnesuhde tieteenalaan, jota hän tarkastelee.

— Ajattelen, että kaikessa tehdyssä tutkimuksessa on aina omaelämäkerrallinen suortuva.
Jopa pienenpieniä viruksia tarkastelevat tutkijat kirjoittavat palasen itsestään tutkimukseensa.

Joutseno kertoo itse kiintyneensä tutkijoihin, jotka ovat pyrkineet rikkomaan tai muuttamaan tutkimuksen etäännyttävää perinnettä.

— He ovat pyrkineet luomaan siihen esimerkiksi elämäkerrallisuutta ​ja tekemään tutkimuksesta sitä kautta läpinäkyvämpää.

Mielikuvitus suojaa

Astrid Joutseno julkaisi viime vuonna kirjan omasta elämästään. Hän myös luki teoksen äänikirjaksi. Kirjassa hän pohtii sairastamisen ja kuoleman lisäksi omaa nuoruuttaan ja lapsuuttaan.

— Tuntui, että nuoruuttani leimasi kysymys siitä, minkälaisen tarinan saan kertoa itsestäni. Mietin paljon sitä, mikä osa on kerrottava, jotta se saa äänen ennen kuin kuolen ja mitkä salaiset asiat on parempi julkaista.

Joutsenon lapsuutta varjostivat isän alkoholismi ja mielenterveysongelmat.

— Lapsuuteni opetti minulle kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin, että aivan kaikesta voi kertoa hyvän tarinan. Ja toiseksi, että mitä tahansa tilannetta voi paeta omaan mielikuvitusmaailmaan.

Kirjaa kirjoittaessaan Joutseno pohti ihmisten tapaa tarkastella elämää. Haastattelun kaltaisissa teksteissä, tässäkin, elämästä poimitaan usein tarkasteltaviksi elämän tärkeimpiä kohokohtia ja karvaimpia tappion hetkiä.

— Mutta eihän elämä oikeasti ole sellaista. Tosiasiassa suurin osa elämäämme on tavallista arkea, jota on hankalaa sijoittaa lineaariseen muottiin. Piste A ei välttämättä johda pisteeseen B.

Tavallinen elämä

Kerrottuaan syöpädiagnoosistaan julkisesti Astrid Joutseno huomasi, että hänen elämäänsä tarkasteltiin yhtäkkiä vain sairauden kautta.

— Jos minun elämässäni näkee vain syövän, se näyttäytyy ihmisille varmasti kauhistuttavana.

Tosiasiassa sairaus näkyy hyvin vähän Joutsenon työ- ja lapsiperhearjessa.

— Käyn syöpähoidoissa ja olen toisinaan väsynyt. Muuten elämäni on aika tavallista. Ehkä syöpä on vaikuttanut enemmän sisäiseen maailmaani ja tuntemaani päämäärätietoisuuteen.

Enää Joutseno ei muistele, minkälaista elämä oli ilman syöpää. Hän on selvinnyt asioista, joista nuori Astrid ei varmasti olisi koskaan uskonut selviävänsä: rinnan menetyksestä, useista sytostaattihoidoista ja sivuvaikutuksista, leikkauksista, sädehoidoista ja imusolmukkeiden poistosta.

Mutta ne eivät ole koko elämä.

Tehokasta ajankäyttöä

Suunnitelmat ovat kuitenkin menneet uusiksi ja elämän luonnollinen järjestys järkkynyt, taiteilija-tutkija kuvailee.

— Vaikeinta Amerikkaa rakastaneelle menneisyyden Astridille olisi varmasti ollut se, että enää ei voi matkustaa pitkäksi aikaa minnekään. Minun on käytävä tiuhaan tahtiin syöpähoidoissa. Mutta siitäkin olen selvinnyt, Joutseno sanoo.

— Nykyään ajattelen, että matkustan toiseen maailmaan aina lukiessani tieteellistä artikkelia. Se on minulle seikkailu.

Syöpä on vienyt kaiken tilan vitkuttelulta ja diivailulta, Joutseno miettii. Jos mieleen tulee kirjoittaa kirja, hän kirjoittaa sen.

— Ehkä musiikin kanssa annan itseni vielä vähän draamailla, mutta muuten olen aika tehokas. Teen sen, minkä haluan tehdä, Joutseno painottaa.

Ovi kiinni ja töihin

Tavallisena työpäivänä Joutseno istuu työpöytänsä ääreen ja katselee hetken ikkunasta avautuvaa laajaa maisemaa.

Normaalisti askeettiselle työpöydälle on ilmestynyt tänä vuonna vehreitä kasveja ja kaksi kiveä, toinen ystävältä lahjaksi saatu, toinen vuosia sitten eräältä Kreikan lomamatkalta poimittu. Tuntuu hyvältä kosketella ja pidellä kiviä käsissä, kun ajattelee.

Työhuoneen oven Joutseno pitää visusti kiinni, sillä kotona työskentelevät koronan aikaan myös aviomies ja etäkoululainen.

— Jos ovi unohtuu auki, perhe ajattelee, että nyt saa tulla häiritsemään!

Aina kun tutkimuksessa, sanoituksessa, luovassa tekstissä tai sävellyksessä tulee umpikuja vastaan, Joutseno vaihtaa toisen lajin pariin.

— Tämä työskentelytapa sopii minulle parhaiten. En enää tunne huonoa omaatuntoa siitä, että katson kesken työpäivän monta jaksoa jotakin sarjaa putkeen. Se on osa luovaa prosessiani.

Viime aikoina Joutsenoa on innoittanut esimerkiksi Hari Kunzrun Into the Zone -podcast. Kirjailija tarkastelee, miten erilaiset vastakkainasettelut ja kaksinapaisuudet toimivat.

Kengät karonkkaan

Astrid Joutseno on havainnut, että hänellä ei myöskään väitöskirjatyössä ole aikaa tuskailla tyhjän tekstin kammon tai viha-rakkaussuhteen kanssa.

— Koko olemassaoloni on juuri nyt niin kyseenalainen, että keskityn vain siihen, mitä rakastan: tieteen ja taiteen yhdistämiseen ja musiikin tekemiseen. Jos voin sairauteni vuoksi huonosti, siirryn tekemään töitä sohvalle.

Seuraavaksi Joutseno haluaa julkaista uuden levyn ja väitellä tohtoriksi. Kengät karonkkaan on jo ostettu ja viimeinen artikkeli odottaa julkaisupäätöstä.

— Huomaan, että ihmiset eivät juuri kysy minulta enää tulevaisuudensuunnitelmiani. Itse nautin siitä, että syöpähoitojen lisäksi edessä häämöttää paljon luovaa ja akateemista työtä.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 9/2020.