Teologisen koronapäiväkirjan toinen kierros

18.2.2021
Helsingin yliopiston yksiköihin järjestäytyi poikkeustilan alettua keväällä 2020 tilannekeskuksia. Tilannekeskukseen kuuluu yksikön johtajan lisäksi hänen nimittämänsä ryhmä yksikön väkeä ja hallinnon toimialojen asiantuntijoita. Näissä kirjoituksissa tilannekeskuksen jäsenet kertovat kuulumisiaan ja tunnelmiaan etätyöstä, etäopiskelusta ja elämästä poikkeusaikana.

Teologisen tiedekunnan tilannekeskuksen jäsenet kirjoittavat parin viikon välein intranet Flammaan tervehdyksen omista kuulumisistaan ja ajankohtaisista työasioista. Tervehdykset tallennetaan myös tälle sivulle. Vuoden 2020 koronapäiväkirjat löydät täältä.

Dekaani Antti Räsänen
Vanhan testamentin ja lähialojen tutkimuksen professori Jutta Jokiranta

Toinen kierros

Dekaani Antti Räsänen 18.2.2021

Latu lumisessa metsässä.

Kuva: Antti Räsänen

Moni muistaa viime keväänä kerran viikossa julkaistut tekstit. Ensimmäinen ilmestyi perjantaina 3. huhtikuuta 2020. Tuolloin yliopisto oli ollut kolme viikkoa suljettuna. Etätyöskentelyyn ja etäopetukseen oli kai jotenkin totuttu. Ilmassa oli hämmennystä, ripaus uutuudenviehätystä. Tiedekunnan tilannekeskus oli suoriutunut kriittisimmistä ja kiireellisimmistä tehtävistään. Oli aika miettiä, miten luodaan vuorovaikutusta ja kerrotaan elämästä poikkeusoloissa tuoden myös henkilökohtaisia näkökulmia esille. Keksittiin koronapäiväkirja.

Tänään edellisestä koronapäiväkirjasta on kulunut päivälleen kahdeksan kuukautta. Kesäkuun 18. päivä julkaistussa tekstissä HR-päällikkömme Hanna Lotti esitti omansa ja kyseli muiden palautumissuunnitelmia. Oltiin siirtymässä normaalioloihin, toiveikkaasti palaamassa kesälomien mentyä tiedekuntaan työskentelemään, opettamaan ja opiskelemaan. Toisin kävi. Poikkeusoloissa jatketaan edelleen. Nyt suhteemme etätyöhön tai -opetukseen on varmasti toinen kuin viime keväänä, mutta mielessä on paljon samoja kysymyksiä kuin vuosi sitten: Kauanko vielä? Miten ensi syksy, etä vai lähi? Miten jaksan? Mitä työtovereille kuuluu? Miten opiskelijat tulevat toimeen, fuksit?

Yliopisto on järjestänyt kaksi poikkeustilannekyselyä. Ensimmäinen toteutettiin viime toukokuussa, toinen tämän vuoden tammikuussa. Kahden kyselyn tulosten vertailu tiedekuntamme osalta osoittaa sen, minkä saattoi aavistaa. Nyt koronarajoitusten kanssa eläminen väsyttää, uuvuttaa, turhauttaa, jopa sairastuttaa enemmän kuin keväällä. Työssäjaksaminen ja työhön motivoituminen ovat heikommalla tolalla kuin viime keväänä. Tammikuussa tehty kysely heijastelee varmastikin viime syksyn kokemuksia. Toivottavasti käymme kevään myötä kohti parempaa aikaa. Viimeisissä kyselytuloksissa on myös muutamia positiivisia muutoksia edelliseen kyselyyn verrattuna. Monen vastaajan mielestä häiriötön työhön keskittyminen on parantunut. On levollisempi ja rauhallisempi olo, kun ei tarvitse säntäillä kiireellä työpaikalle ja kohta takaisin. Pakon sanelemana ja pyytämättä otettu digiloikka onkin osoittautunut hyväksi harppaukseksi, askeleeksi ainakin.

Kyselyn tulokset pitää nyt analysoida tarkasti. Tiedekunnan johdossa mietitään korjaavia toimenpiteitä. Maaliskuun konventti – yhteinen tapaamisemme – on kokonaan varattu poikkeustilannekyselystä keskustelemiseen. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys on aktiivisesti kartoittamassa opiskelijoiden kokemuksia poikkeusoloissa. Toivottavasti opiskelijakyselyn tulokset ovat selvillä maaliskuun konventtiin mennessä niin että voimme kuulla myös opiskelijoiden kokemuksia.

Ensimmäisessä koronapäiväkirjatekstissä vajaa vuosi sitten kiitin kaikkia tiedekuntayhteisön jäseniä, niin opettajia, tutkijoita, hallintoihmisiä kuin opiskelijoitakin joustamisesta, mukautumisesta ja sopeutumisesta vaikeassa tilanteessa. Kiitos taas teille kaikille monista ponnisteluista ja uskomattomasta suoriutumisesta. Käymme ”yhdessä huomisen valoa päin” (sit. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen hymnistä).

Tehtäväni maailmankaikkeudessa?

Vanhan testamentin ja lähialojen tutkimuksen professori Jutta Jokiranta 2.3.2021

Korona saapui perheeseemme vuosi sitten keväällä. Ei itse virus mutta koronasta puhuminen, koronadiagnostiikka, koronastrategia.

Kaksi kissaa kellii sohvalla siliteltävänä.

Kuva: Jutta Jokiranta

Lääkärimieheni oli suunnitellut leppoisaa kesää. Kun laboratoriofirman normaalitilaukset koronan myötä vähenivät, oli keksittävä muuta. Niin alkoi koronatestiputkien valmistus. Pitkäperjantaina keiteltiin ensimmäiset liemet (ei sentään meillä kotona).

Kun maailmanlaajuinen epidemia näytti kasvonsa, pyörittelin hetken silmiäni: mikäs se mun hommani onkaan tässä maailmankaikkeudessa? Kuka on kiinnostunut muinaisista, kun tulevaisuus on pyyhkäisty epävarmuuteen?

Mutta opiskelijat ilmiintyivät bittejä pitkin kursseille ja moni oli kiinnostunut. Sai ajatella jotain muuta. Pyhät tekstit, valta, sukupuoli, raamatunheprea, väitöskirjat, tervetuloa sivistys.

Opettajat venyivät akrobaattisuorituksiin ja minäkin hyppelin digipomppuja. Taustakuvat vaihtuivat kesälaitureista talvimaisemiin – ei, pimeimpänä aikana piti nähdä Kuolleenmeren aurinkoa. Arvostin jokaista mikrosekuntia zoom-kasvoista. Muistinko tarpeeksi kiittää?

Teini valtasi ruokapöydän etäkouluun. Kissat saatoin sulkea työhuoneen ulkopuolelle. Olisivathan ne olleet suloisia koneen ruudulla, mutta en jaksanut siivota karvoja joka huoneesta. Miten sellaisissa kodeissa pärjäävät, jossa ei ole omaa pakopaikkaa? Vai tarvitseeko joku muita ympärilleen?

Onneksi oli osastokahvit ja kokoukset, joissa näki (voiko käyttää verbiä 'tapasi', jos vain näkee ruudulla?) tuttuja kollegoita Suomessa ja ulkomailla. Samassa veneessä kelluttiin. Mikäs teillä siellä on tilanne? Ai Uudessa-Seelanissa niin vähän.

Maisteriohjelman johtajan tehtäväni käynnistyi vuoden alussa ja nyt on tiiviisti suunniteltu ensi lukuvuoden opetusta. Tunnen iloa ja pienuutta. Miten mahtavia kursseja tulossa. Yhteistyössä suunnitellaan, että tulisi myös laadukkaita tutkintoja ja toimivia opintopolkuja. Tulevaisuuden tarpeisiin.

Eihän tämä ihan vielä lopu. Lähiopetukseksi anottu bibliodraama-kurssini muuntuu sekin etäilyksi. Tänään hain tiedekunnasta viherkasvini kotityöhuoneeseen. Parempi pitää se lähellä.
​​​​​​​
Opiskelijat, kollegat, valo voittaa. Onko jossain ihminen, jota voit katsoa tänään silmiin, edes sen mikrosekunnin?