Suomalaisten lakiuskoisuus juontuu keskiajalta: Pohjolaa ohjasi kirjoitettu laki enemmän kuin Keski-Eurooppaa

Akatemiaprofessori Heikki Pihlajamäkeä kiinnostavat myös eurooppalaisen oikeudenkäytön jäljet vanhoissa siirtomaissa.

Suomalaiset ovat lakiuskoista kansaa: laki on niin kuin se kirjoitetaan, eikä siitä sovi poiketa. Historiasta mieleen ovat painuneet Venäjän vallan sortovuodet 1899–1905 ja 1908–1917. Tuolloin tsaari Nikolai II pyrki tiivistämään otettaan Suomen suuriruhtinaskunnasta ja syrjäyttämään Ruotsin vallan ajalta perityn oikeusjärjestelmän.

Osa suomalaisista myötäili Venäjän viranomaisia ja ajatteli siten pelastavansa itsehallinnon. Osa ryhtyi passiiviseen vastarintaan. He olivat perustuslaillisia, jotka luottivat ja tukeutuivat lainkirjaimeen.

Aikalaistunnelmia kuvasti Eetu Iston maalaus Hyökkäys, jossa kaksipäinen kotka yrittää raastaa lakikirjan valkoleninkiseltä neidolta.

Suomalaisten lakiuskoisuus periytyy keskiajalta, vertailevan oikeushistorian professori Heikki Pihlajamäki toteaa. Tuolloin Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa, jonka maakunnissa ryhdyttiin 1200-luvulla kirjaamaan muistiin paikallista tapaoikeutta. Seuraavalla vuosisadalla kuningas antoi jo valtakunnalliset maan- ja kaupunkilait.

— Keskiajasta lähtien oikeudenkäyttöä on täällä ohjannut kirjoitettu laki enemmän kuin useimmissa Keski-Euroopan maissa.

Perinteen lisäksi keskiaikaisia lakeja muokkasi katolinen kirkko. Sen perintöä oli muun muassa testamenttisäädös, jolla kirkko pyrki lunastamaan osansa kuolinpesistä.

Pitäjissä oikeudenkäyttöön lautamiehinä osallistuivat maallikot, joiden tekemisistä on Pihlajamäen mukaan jäänyt arkistoihin vain vähän merkintöjä.

Avioliitot ja rikokset

Eteläisessä Euroopassa oikeutta oli tutkittu jo 1100-luvulta lähtien. Italiassa oli muokattu Antiikin Rooman lakitekstejä keskiajan tarpeisiin. Katolinen kirkko taas oli rakentanut kanonisen oikeusjärjestelmän, joka pohjasi kirkolliskokousten päätöksiin ja paavillisiin kirjeisiin.

— Keskiajalla kirkon tuomiovalta ulottui laajalti yhteiskuntiin. Kanoninen oikeus määritti muun muassa avioliittoa. Myös iso osa nykyisestä läntisestä rikossoikeudesta on peräisin kanonisesta oikeudesta, Pihlajamäki kertoo.

Roomalainen ja kanoninen oikeus muodostivat oppineen oikeuden. Sitä opiskeltiin yliopistoissa, joita perustettiin varsinkin Italian, Ranskan, Espanjan ja Saksan kaupunkeihin.

— Oppinut oikeus oli alun alkaenkin yleiseurooppalaista oikeutta, jota juristit kirjoittivat ja tuomarit suoraan sovelsivat.

Etuoikeuksia ja räätälöintiä

— Keski­ajan Euroopassa oikeutta loivat myös kaupungit ja ruhtinaskunnat — eli kaikki ne, joilla oli poliittista valtaa, Pihlajamäki kertoo.

Kauppiaiden toimia säätelivät yhdet oikeussäännöt, feodaalijärjestelmää toiset. Säätyjen asemaa määrittivät etuoikeudet, joista valtaosa oli aatelilla.

Käytännössä oikeuslähteiden moninaisuus tarkoitti, että tuomari saattoi soveltaa oppineen oikeuden rinnalla paikallisia feodaalilakeja,
kaupungin sääntöjä tai maaseudun tapaoikeutta. Hän hyödynsi useita oikeuslähteitä ja räätälöi
jokaiseen tapaukseen omanlaisensa ratkaisun.

Pieni Tukholma

Keskiajan Ruotsissa ei ollut Keski- ja Etelä-Euroopan aatelisten kaltaisia vahvoja poliittisia toimijoita, jotka olisivat voineet luoda omaa oikeuttaan, Pihlajamäki sanoo.

— Oli vain kruunu ja kirjoitettu valtiollinen oikeus, jota täydensivät tapa- ja kanoninen oikeus.

Toki Ruotsikin oli sääty-yhteiskunta. Pihlajamäki kuitenkin muistuttaa, että keskiajalla Pohjolan yhteiskunnat ylipäätään olivat varsin yhtenäisiä muuhun Eurooppaan verrattuna.

Kaupungeistakaan ei ollut tuottamaan kruunun kanssa kilpailevaa oikeusjärjestelmää.

— Tukholmassa asui 1400-luvun lopussa vain viitisen tuhatta ihmistä, Pihlajamäki huomauttaa.

Kruunun ote

1500-luvulla Ruotsissakin alettiin harjoittaa oppinutta oikeutta. Kruunu tarvitsi lainopillisia neuvoja kansainvälisiin toimiinsa ja kutsui avukseen asiantuntijoita Euroopasta.

Seuraavalla vuosisadalla perustettiin myös hovioikeuksia, joihin sai valittaa alioikeuksien tuomioista. Samaan aikaan yliopistoissa opiskelleita miehiä nimitettiin maaseudulle kihlakunnanoikeuksien puheenjohtajiksi.

— Näin kruunu pyrki yhtenäistämään valtakunnan oikeusjärjestelmää, Pihlajamäki kertoo.

Tavoitetta edisti myös maanlain julkaiseminen painettuna kirjana vuonna 1608. Se korvautui vuoden 1734 maanlailla, josta osia on Suomessa voimassa tänäkin päivänä.

Ruotsissa kruunun otetta voimisti se, että uskonpuhdistuksen seurauksena katolinen kirkko menetti vaikutusvaltansa. Kruunu takavarikoi sen omaisuuden ja sulautti kirkollisen oikeusjärjestelmän omaansa.

Kaikille sama

1800-luvulla Eurooppa teollistui ja maailmankauppa kiihtyi. Samalla sääty-yhteiskunnan perusta alkoi murtua ja kansanvalta orastaa. Oikeusjärjestelmältä muutokset vaativat selkeyttä, notkeutta ja ennustettavuutta. Siksi vanhoja lakeja ryhdyttiin kodifioimaan yhtenäiseksi säännöskokoelmaksi.

— Haluttiin eroon useista oikeuslähteistä ja vaikeasti hallittavasta sekamelskasta.

Oikeusajattelussa korostui yhdenvertaisuus: samanlaisista tapauksista tuli antaa samanlaiset ratkaisut. Kodifiointityössä otettiin mallia parhaista kokoelmista, joita olivat Ranskan siviililaki vuodelta 1804 ja Saksan siviililaki vuodelta 1900.

Tavallista oli, että oikeusoppia haettiin Saksan yliopistoista, joissa myös monet suomalaiset juristit valmistelivat väitöskirjojaan. Opit loivat pohjaa myöhemmin itsenäistyvän tasavallan valtiokoneistolle.

— Euroopassa on yhä varsin yhtenäinen oi-
keuspohja. Eri valtioilla on omat lakinsa, mutta ne ovat varsin samanlaisia, Pihlajamäki sanoo.

Britannia tosin on poikkeus, sillä siellä on vanhastaan tukeuduttu etenkin siviiliasioissa tapausoikeuteen, joka perustuu tuomioistuinten päätöksiin.

Siirtomaiden osa

Eurooppalaisen oikeushistorian jälki näkyy mantereen vanhojen suurvaltojen entisissä alusmaissa. Seuraavaksi Heikki Pihlajamäki keskittyy tutkimaan oikeutta varhaisen uuden ajan siirtomaissa.

Akatemiaprofessorilla on jo monta kysymystä mielen päällä.

— Millaisin oikeudellisin välinein Espanja, Portugali, Alankomaat ja Englanti ottivat haltuun uusia siirtomaita? Millaisia yhteentörmäyksiä syntyi, kun eurooppalainen oikeusjärjestelmä istutettiin kauas emämaasta täysin toisenlaisiin olosuhteisiin, jotka eivät olleet kuitenkaan tyhjiöitä?

Tuon ajan oikeuslähteisiin perehtymistä auttaa se, että Pihlajamäki taitaa muiden muassa hollantia, espanjaa ja portugalia.

Aikoinaan juuri kielet innostivat häntä tutkimaan vertailevaa oikeushistoriaa.

— Kansallisen oikeushistorian tutkimus on tärkeää, mutta sekin syntyy aina laajemmassa kontekstissa.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 7/2021.