Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/03/16.
Näin keväällä 2015 Madridissa antikvariaatin ikkunassa erikoisen kuvan. Teräskaiverretussa 1800–luvun piirroksessa oli sukkulanmuotoinen, metallinen lentolaite, jossa oli hyönteismäiset kalvopeitteiset ja suippokärkiset siivet. Perässä oli potkuri ja melamainen ohjain, alapuolella heiluripunnus kuin kellossa. Keulassa oli teksti POCCIA, Venäjä. Kyseessä oli siis venäläinen laite, mitä vahvisti venäläiseltä näyttävä maalaiskylä joen varrella. Maksoin vähän A4-arkkia isommasta kuvasta 50 euroa, ja pakkasin sen kapsäkkiin tietämättä asiasta sen enempää.
Myöhemmin selvisi, että lentolaite liittyy läheisesti Suomeen, vieläpä Helsinkiin ja silloiseen Keisarilliseen Aleksanterin-Yliopistoon. Lentolaitteen ideoija oli Venäjän kielen ja kirjallisuuden professori Stefan Baranovski (1817–1890), joka toimi professorina Helsingissä vuosina 1842–1863. Kielitaitoinen Baranovski oli mukana monenlaisissa hankkeissa: hän tilastoi rikollisuutta, laati maailman klimatologisen kartan, perehtyi Suomen maantietoon ja oli yhdessä J. V. Snellmanin kanssa perustamassa raittiusliikettä.
Baranovski kirjoitti teoksen Suuriruhtinaanmaa Suomi, joka oli osa Venäjää ja sen kansoja esittelevä kirjasarjaa. SKS julkaisi kirjan vuonna 2004. Professori kehitteli myös sukellusveneitä ja junia sekä varsinkin paineilman käyttöä niissä. Näitä miettiessään hän sai ideansa myös lentolaitteeseen, jonka oli tarkoitus toimia höyryn voimalla.
Täyttä höyryä
Ennen polttomoottorin kehittämistä höyryä yritettiin 1800-luvun loppupuolella hyödyntää myös lentolaitteissa. Ranskassa suunniteltiin boilereilla varustettuja ”keveitä” höyrykoneita lentolaitteisiin.
Myös sähkömoottoreita kokeiltiin lentolaitteissa. Näitä laitteita voisi nimittää kokeellisiksi lentolaitteiksi lentokoneen sijaan. Toisin kuin aerostaattisesti liikkuvat, ilmaa keveämmät kuumailmapallot, nämä ilmaa raskaat laitteet tarvitsivat voimanlähteekseen koneen.
Baranovski suunnitteli oman höyrylentolaitteensa vuonna 1883. Hän ei ollut ainoa. Vuonna 1884 Kotkassa syntynyt Itämerenlaivaston upseeri ja ilmailupioneeri Alexander Mozhaysky testasi Kannaksen Kyyrölässä, Krasnoje Selossa, höyrykäyttöistä kiinteäsiipistä lentolaitettaan, joskin huonolla menestyksellä. Jotain edistystä maailmalla kuitenkin tapahtui. Ranskalaisinsinööri Clément Ader lensi 1890 Pariisissa höyrykäyttöisellä ohjauskyvyttömällä laitteellaan noin 50 metriä — ja noin 20 senttiä maanpinnan yläpuolella.
Kala vai lintu?
1800-luvulla uskottiin, että se mikä toimii vedessä, toimii ilmassakin. Niinpä ilmakulkuneuvon tulisi olla mahdollisimman paljon vesikulkuneuvon tai jopa vesieläimen, kuten kalan kaltainen. Ajatus perustui aristoteliseen käsitykseen, jonka mukaan teknologian pitää jäljitellä luontoa.
Baranovskin laite edusti sekä vanhaa että uutta tekniikan filosofiaa. Laitteen runko on kalamainen ja muistuttaa torpedoa. Perässä on melamainen ohjain. Luonnonjäljittelystä kertovat myös liikkuvat siivet, mutta uutta ajattelutapaa edustaa insinööritaidon ilmentymä, tekninen potkuri.
Monitieteisyys ja innovatiivisuus olivat 1880–luvun Euroopassa ja yliopistomaailmassa voimissaan. Keisarillisella Aleksanterin-Yliopistolla oli resursseja, eikä uutta etsivää perustutkimusta saati innovointia rajoitettu. Vapaa ideointi ja visiointi eri tieteenaloja yhdistäen sekä suoranainen science fiction kukoistivat kirjailija Jules Vernen (1828–1905) hengessä.
Ornitopferi kiitoon!
Stefan Baranovski oli oman aikansa renessanssikeksijä, joka ideoi monenlaista teknologiaa. Hänen lentolaitteensa on niin sanottu ornitopferi eli liikkuvasiipinen lentolaite. Ornitopferilla on pitkä historia. Lentämisestä liikkuvasiipisellä laitteella haaveilivat jo 1200–luvulla Roger Bacon, hänen jälkeensä Leonardo da Vinci sekä 1700–luvun alussa ruotsalainen Emanuel Swedenborg.
Swedenborgin idea hautautui arkistojen kätköihin ja löydettiin vasta 1867. Baranovskin laitteen tärkeä yksityiskohta on peräisin Swedenborgilta: laitteen alla riippuva punnus, joka esitetään kuvassa yksityiskohtaisesti. Tämän aerodynaamisen kölin oli tarkoitus tasapainottaa ja mahdollistaa laitteen hallittavuus. Baranovski lienee siis tuntenut Swedenborgin laitteen.
Vasta Wright-veljekset, jotka ymmärsivät tasapainokysymyksen ja lentämisen kolmiulotteisen luonteen, rakensivat täysin ohjattavan polttomoottorikäyttöisen lentokoneen, Flyerin, vuonna 1903.
Lähes toimiva
Professori Baranovskin lentolaite sai osakseen maailmanlaajuisen huomion. Laite noteerattiin vuoden 1883 paikkeilla muun muassa Scientific Americanissa, Revue Militairessa sekä englantilaisessa Engineer-lehdessä. Tämän lisäksi se esiintyi ainakin espanjalaisten lehtien sivuilla: sieltä kuvanikin on peräisin.
Tiedemaailman mielenkiintoa ei laimentanut se, että laitteen ei uskottu liian raskaana toimivan. Baranovskin häkellyttävä muotoilu — torpedon ja hyönteisen mekaaninen transplantaatiohybridi — kiehtoi teollistuvassa maailmassa. Eikä toimivan lentolaitteen synty ollut kuin vain parin vuosikymmenen päässä.
Mielikuvitustekniikalla oli tärkeä merkitys käyttökelpoisten innovaatioiden synnyssä industrialismin läpimurrossa. Uutta tekniikkaa syntyi yrityksen ja erehdyksen kautta yhdistelemällä rohkeasti jo olemassa olevaa teknologiaa.
Hyönteisen taide
Muotoilussa ja estetiikassa 1800–luvun kokeilut vaikuttavat edelleen, siitä esimerkkeinä vaikkapa steampunk-estetiikka, Hayao Miyazakin ja Studio Ghiblin lentoaiheiset animet ja muotoilija Stefan Lindforsin hyönteisten siipiä jäljittelevä suunnittelu. Myös Marc Chagallin surrealistiset, suipposiipiset lentävät hahmot kylämaiseman yllä tulevat etsimättä mieleen.
Baranovskin ilmaan nouseva metallihyönteinen voidaan niin ikään nähdä vertauskuvana, jossa avantgardistinen teknologia ja innovaatiot nostavat mekaanisen jättiläislinnun lailla agraarisen Venäjän — ja samalla myös pienen Suomen — uuteen lentoon.
Artikkelin kirjoittaja Mikko Huhtamies on Pohjoismaiden historian dosentti Helsingin yliopistossa.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa Yliopisto-lehti ja rakastu tieteeseen.