Muinaisen Lähi-idän imperiumit (2022) -kirja esittelee huippuyksikön osaamista

25.5.2022
Juuri ilmestynyt kirja Muinaisen Lähi-idän imperiumit: kadonneiden suurvaltojen kukoistus ja tuho (toim. Saana Svärd & Joanna Töyräänvuori) esittelee suomalaisen muinaisen Lähi-idän tutkimuksen uusia tuulia. Useat kirjan kirjoittajista ovat Muinaisen Lähi-idän imperiumit (ANEE) -huippuyksikön jäseniä ja pääasiassa jo meritoituneita tutkijoita.

Assyriologian ja muinaisen Lähi-idän tutkimus on Helsingissä huippuluokkaa ja sen taso on maailmanlaajuisesti tunnustettu. Oppiaineella on pitkä historia Helsingin yliopissa, joka on ainoa paikka Suomessa, jossa assyriologiaa ylipäänsä voi opiskella. Assyriologian opetus alkoi keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa jo vuonna 1891, aluksi itämaiden kirjallisuuden alaisuudessa ja vuodesta 1949 alkaen itsenäisenä oppiaineena. Helsingin yliopistolla on viidenneksi pisin assyriologinen traditio koko maailmassa ja se on yksi yliopiston tunnetuimmista tutkimusaloista maailmalla. Kirja esittelee suomalaisen Lähi-idän tutkimuksen tuoreinta tutkimustietoa mielenkiintoisella ja yleistajuisella tavalla.

Kirjan Muinaisen Lähi-idän imperiumit kansikuva, jossa sinisellä taustalla arkeologisia esineitä

Kirjan kansikuva: Jukka Aalto / Gaudeamus

Vuosina 1986–2001 Helsinki kehittyi yhdeksi maailman tärkeimmäksi assyriologisen tutkimuksen keskukseksi. Helsingin yliopistolla vuosina 1999 ja 2005 tehdyissä kansainvälisissä tutkimuksenarvioinneissa assyriologian oppiaine sai korkeimman arvosanan. Assyriologian professori Simo Parpolan Assyrian valtionarkistot -huippuyksikön perustaminen vuonna 1997 laajensi assyriologian opetusta yliopistolla huomattavasti, ja useiden vuosien ajan Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella toimi kansainvälisesti kilpailukykyinen, monipuolinen, tuottava ja ulkomaalaisia opiskelijoita houkutteleva assyriologian ohjelma. Parpolan jäätyä 30-vuotisen virkakauden jälkeen eläkkeelle vuonna 2009 assyriologian tulevaisuus tieteenalana Suomessa vaarantui vakavasti, koska yli sata vuotta Helsingin yliopistossa ollutta assyriologian professuuria ei enää täytetty. Tutkimus ja opetus kuitenkin jatkuivat pienessä mittakaavassa Suomen akatemian rahoittaman Robert Rollingerin FiDiPro-professuurin myötä, tutkimusprojektin Intellectual Heritage of the Ancient Near East (‘Muinaisen Lähi-idän henkinen perintö’) jatkaessa monitieteellistä vuonna 1998 aloitettua Melammu-projektia. Monet näissä projekteissa työskennelleistä tutkijoista ovat mukana myös Muinaisen Lähi-idän imperiumit -huippuyksikön toiminnassa.

Kirjan ensimmäisessä luvussa Muinaisen Lähi-idän imperiumit -huippuyksikön johtaja, assyriologi ja apulaisprofessori Saana Svärd hahmottelee muinaisen Lähi-idän imperiumien historiaa, alkaen varhaisimpien kirjoitettujen tekstien aikakaudelta ja päätyen Aleksanteri Suuren valloituksiin, joihin muinaisen Lähi-idän katsotaan perinteisesti päättyvän. Kattavan historiallisen katsauksen jälkeen herääkin kysymys, että mistä me tiedämme kaikki ne asiat mitä tiedämme muinaisesta maailmasta. 

Toisessa luvussa FT Aleksi Sahala ja dos. TT Joanna Töyräänvuori esittelevät kirjoitustaidon syntyä sekä nuolenpääkirjoituksen että sitä myöhemmän mutta meille tutumman aakkoskirjoituksen hahmoissa. Molempien kehitys kesti satoja, ellei jopa tuhansia vuosia ja niissä on nähtävissä sekä ajallista että paikallista variaatiota. Kirjoitustaitoa käyttivät etupäässä ammattikirjurit, jotka kirjasivat muun muassa kuitteja, sopimuksia, loitsuja, tieteellisiä tekstejä, listoja asioista ja erityisesti tarinoita. Näistä tarinoista tunnetuimpia kutsumme yleensä myyteiksi ja eepoksiksi.

Kolmannessa luvussa FT Aino Hätinen esittelee mesopotamialaista kirjallista perinnettä ja mytologisia aiheita lähtien liikkeelle ensimmäisestä nykykielille käännetyistä mesopotamialaisista teksteistä, joihin kuului itseoikeutetusti Vanhan testamentin kertomuksiin verrattu tulvakertomus, Atrahasis. Mesopotamialainen tarinaperinne oli rikas ja monipuolinen ja siihen kuului kertovien tekstien lisäksi myös rukouksia, hymnejä ja loitsuja. Mytologiaa ja uskontoa tai uskonnollisia käsityksiä on toisinaan vaikea erottaa toisistaan muinaisessa kontekstissa, eikä eron tekeminen aina ole edes järkevää.  

Neljännessä luvussa TT Reettakaisa Sofia Salo käsittelee muinaisen Mesopotamian uskontoa ja uskonnollisia käsityksiä. Kaikkien mesopotamialaisten kansojen uskonto oli polyteististä eli monijumalaista ja siihen kuului jumalten lisäksi myös muita henkiolentoja ja demoneja. Näitä yliluonnollisia olentoja palvottiin sekä kaupunkien suurissa temppeleissä että ihmisten omissa kodeissa. Uskonnollisuuteen kuului myös monia käsitteitä, joita nykyihminen saattaisi pitää taikauskona. Uskonto, taikausko ja tiede ovatkin moderneja käsitteitä, joiden erotteleminen muinaisissa perinteissä on hankalaa ja joskus mahdotonta.  

Viidennessä luvussa FT Mikko Luukko esittelee muinaisen tieteen keinoja, joihin kuuluivat sairaiden parantamisen ja tähtitaivaan seuraamisen lisäksi muun muassa ennustaminen ja henkien manaaminen. Mesopotamialaiset harjoittivat tieteitä parantaakseen omaa elinympäristöään ja palvellakseen sekä jumalia että omaa yhteisöään. Kaikkien näiden muinaisten tieteiden moninaisten keinojen oli tarkoitus auttaa ihmistä selviämään epävarmasta ja usein vaarallisesta ympäristöstään ja järjestää maailmaa ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi. Tieteen lisäksi samaa yritettiin myös taiteiden keinoin.  

Kuudennessa luvussa Muinaisen Lähi-idän imperiumit -huippuyksikön varajohtaja dos. FT Antti Lahelma ja PhD Marta Lorenzon esittelevät mesopotamialaista taidetta ja arkkitehtuuria. Muinaisessa maailmassa taidetta ei ollut nykymaailman tavoin erotettu omaksi muusta yhteiskunnasta erilliseksi kokonaisuudekseen, vaan meidän taiteeksi ymmärtämämme esineet ja visuaaliset elementit olivat usein huolellisella käsityötaidolla valmistettuja käyttötavaroita ja jumalten silmiä miellyttämään tarkoitettuja koristuksia. Tällaisia värikkäitä ja monimutkaisia visuaalisia tarinoita kertovia koristeellisia elementtejä löydetään erityisesti palatseista ja temppeleistä, joita on säilynyt enemmän kuin kansan vaatimattomista asumuksia. Kaikki materiaalisen kulttuurin jäänteet ja todistusaineisto muinaisessa maailmassa ei kuitenkaan liity palatseihin ja temppeleihin, vaan ne kertovat tarinaa myös tavallisen ihmisen elämästä. 

Seitsemännessä luvussa TT Kirsi Valkama esittelee arkielämää muinaisessa Lähi-idässä. Arkielämään kuuluivat muun muassa asuminen ja syöminen, mutta myös muinaisten ihmisten elämään kuuluivat näiden lisäksi kaunistautuminen ja huvinpito. Lähi-idän yhteiskunnat olivat voimakkaasti luokkayhteiskuntia, joissa eliitin elämä poikkesi valtavasti tavallisten ihmisten arkielämästä. Eroja on pystytty havaitsemaan myös sukupuolten jokapäiväisessä elämässä, sillä usein koti oli naisten valtakuntaa ja yhteiskunta miesten. Vaikka muinaisen Lähi-idän historiasta tunnetaan muutamia naiskirjureita, jättivät naiset kuitenkin jälkeensä vähemmän tekstejä ja heistä ylipäänsä kerrotaan säilyneissä teksteissä vähemmän. Tämän vuoksi naisten elämää täytyy tutkia etupäässä materiaalisen kulttuurin kautta.  

Kahdeksannessa luvussa Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen käsittelee sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta muinaisessa maailmassa uusimman sukupuolentutkimuksen kysymyksenasettelusta käsin, kyseenalaistaen perinteistä käsitystä, jossa muinaisen Lähi-idän ihmisten tulkittiin olleen eksoottisia ja yliseksualisoituja. Materiaalisen kulttuurin lisäksi muinaisista sukupuolirooleista kertovat esimerkiksi lakitekstit ja asiakirjat, sillä nämä kertovat yhteiskunnan rakenteista ja itseymmärryksestä, niiden normeista ja tabuista. Muinaisen Lähi-idän yhteiskunnat olivat patriarkaalisia eli miesjohtoisia, mutta sukupuolten roolit olivat muotoutuneet pitkälti vastaamaan maatalous- ja paimentolaisyhteisöiden tarpeisiin. Tällaiset yhteiskunnalliset roolit olivat tulosta siitä, miten resursseja kerättiin ja jaettiin muinaisissa yhteiskunnissa.  

Yhdeksännessä luvussa dos. PhD Jason Silverman taloutta ja esirahallista vaihtokauppaa muinaisessa maailmassa, reflektoiden muinaisia käytäntöjä nykyaikaisia talousteorioita vasten. Muinaisesta Lähi-idästä tunnetaan useita erilaisia talousjärjestelmiä, jotka olivat muodostuneet vastaamaan tiettyihin alueellisiin ilmastoihin, luonnonolosuhteisiin, paikallisiin käytäntöihin ja rakenteisiin. Muinaiset ekonomiat olivat monimutkaisia yhteisöjä, joilla oli erilaisia taloudellisia intressejä ja joissa vaihtokauppa ja luottoon perustuva, myöhemmin rahataloudeksi muodostuva arvojärjestelmä toimivat pitkään samanaikaisesti. Viimekädessä kaiken muinaisen resurssien keräämiseen ja vaihtoon perustuvan taloudellisen toiminnan taustalla oli kuninkaan arvovalta, joka takasi yhteiskunnan vakauden ja säilyvyyden.  

Kymmenennessä luvussa dos. FT Raija Mattila esittelee Assyrian ja Babylonin valtakuntien kuninkuutta ja näiden poliittisia järjestelmiä. Muinaisessa maailmassa kuninkaan arvovalta tuli jumalalta samalla tavoin kuin maaherrojen valta tuli kuninkaalta ja virkamiesten valta maaherroilta. Lähi-idän poliittinen järjestelmä oli vahvan hierarkkinen ja sen oli tarkoitus taata verojen ja työvoiman kerääminen sekä rakennushankkeita että sotaretkiä varten. Vaikka niillä oli tietyt ominaispiirteensä, sekä assyrialaiset että babylonialaiset harjoittivat suurvaltapolitiikkaa, joihin kuuluivat oleellisena osana myös väestönsiirrot valtakunnan eri osista toisiin.   

Yhdennessätoista luvussa dos. TT Joanna Töyräänvuori käsittelee muinaisia muuttoliikkeitä, etnisyyden käsitettä ja sitä, mitä kansallisuudella saatettiin muinoin tarkoittaa. Liike ja uteliaisuus kuuluvat ihmisen perusluonteeseen ja muinaisessa maailmassa muutettiinkin ahkerasti. Ihmiset ovat muuttaneet sekä vapaaehtoisesti etsien parempaa tulevaisuutta tai pakotettuina joko olosuhteiden tai vangittuina osana muinaisen Lähi-idän imperiumien suurvaltapolitiikkaa. Muinainen Lähi-itä oli monien kulttuurien ja kansojen kohtaamispaikka, jonka tutkimuksesta myös moderni monikulttuurisuuskeskustelu saattaisi hyötyä. 

Viimeisessä luvussa museologian yliopistonlehtori, dos. PhD Rick Bonnie esittelee suomalaisen assyriologisen tutkimuksen historiaa suomalaisten museokokoelmien kautta. Suomi ei ole ollut muusta maailmasta irrallinen saareke, vaan assyriologian alkuaikoina Venäjän imperiumin osana on vastuullinen omasta orientalistisesta ja kolonialistisesta historiastaan. Suomeen on tuotu reilun sadan vuoden aikana monia esineitä Lähi-idästä ja kaikkiin niihin liittyy omat, usein mielenkiintoiset tarinansa. Moniin luvussa mainituista objekteista on mahdollista tutustua Kansallismuseon näyttelyssä Tutkimusmatkoja muinaiseen Lähi-itään kesällä sekä Keski-Suomen museossa syksyllä 2022.

Muinaisen Lähi-idän imperiumit kuljettaa aikaan ennen ajanlaskun alkua ja herättää eloon Mesopotamian, Levantin ja Arabian niemimaan yhteiskunnat ja kulttuurit. Koko historiansa ajan yhteiskunnat kohtasivat sotien, katovuosien, tautiepidemioiden ja ilmastonmuutoksen kaltaisia mullistuksia ja jopa romahtivat kokonaan. Toisaalta yhteiskunnat olivat joustavia ja pystyivät sopeutumaan suurtenkin muutosten edessä. Kirjan kirjoittajat uskovat, että nykymaailmalla riittää vielä opittavaa muinaisilta kanssaihmisiltämme.