Kun aloitin opintoni Helsingin yliopistossa 1960-luvulla, tieteellisen kirjoittamisen tyyli oli murroksessa. Saksalaispohjainen suuntaus, jossa tekijä häivytetään erilaisin kieliopillisin keinoin, muun muassa passiivia käyttämällä, oli väistymässä.
Sen paikan otti aktiiviin ja minä-puheeseen pohjaava tyyli, jonka olivat tuoneet Amerikan-tuliaisinaan erityisesti yhteiskuntatieteilijät. Olen kasvanut tähän tekijää mukana kuljettavaan kirjoitustapaan.
Vanhat ajat ovat palanneet, ajattelin, kun 2000-luvun alussa huomasin eri yliopistojen opinnäytetöiden ja varsinkin niiden tiivistelmien kulkevan passiivissa. Viestintäsuunnitelmaa pohjustetaan, analyysin jälkeen päästään pääaiheeseen, työssä esitellään, opinnäytteessä on käytetty, yrittäjää on haastateltu.
Ilmiö oli niin yleinen, että rupesin haeskelemaan sen syitä ja varsinkin perusteluja.
Opinnäytteiden ohjeet ovat pääosin järkeviä ja helposti ymmärrettäviä tienviittoja, joita noudattamalla opiskelija varmasti onnistuu työssään. Tiivistelmille ohjeissa osoitetaan erityistä huomiota. Hyvin monet kehottavat kirjoittajaa etääntymään työstään, katsomaan sitä kauempaa ja selostamaan sitä aivan kuin ulkopuolisin silmin. Sekin on ihan hyvä neuvo.
Muutamat ohjeet neuvovat konkreettisesti, miten etäännyttäminen tapahtuu. Ilmeisesti passiivineuvo liittyy juuri etäännyttämiseen.
Tutkijapassiivi etenee
Helsingin yliopiston Kielijelppi tarjoaa tiivistelmän laatijalle useita vaihtoehtoja. Hän voi käyttää minä-muotoa, passiivia tai kolmatta persoonaa (”Tutkimus etenee…”).
Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan ohje, joka muuten toistaa Kielijelpin sanomaa, määrää tiivistelmän pääluokaksi yksiselitteisesti passiivin: ”Toisin kuin tutkielmatekstissä, tiivistelmässä kirjoittajan persoona on tarkoituksenmukaista häivyttää, koska kyseessä on referoiva teksti (vrt. aineiston analyysin perusteella tulen siihen tulokseen, että – – → aineiston avulla päädytään tulokseen, että – –.)”.
Toisin sanoen opiskelija joutuu tutkijapassiivin käyttäjäksi, halusi tai ei.
Jyväskylän yliopiston yleisohje suosittaa tiivistelmään passiivia, mutta hyväksyy myös kolmannen persoonan. Saman yliopiston tietotekniikan laitos kehottaa välttämään minä-muotoa ja käyttämään passiivia.
Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunta kehottaa käyttämään tiivistelmässä passiivia. Enimmät ammattikorkeakoulut suosittavat tiivistelmään passiivia, jotkut hyväksyvät myös kolmannen persoonan. Huomattavan monet kieltävät kategorisesti minä-muodon käytön.
Ainoastaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun ohje perustelee passiivivaatimusta lähteellä, Hirsjärven ynnä muiden teoksella Tutki ja kirjoita (10. painos, 2010). Tämä opas kehottaa käyttämään tiivistelmässä passiivia ja yksikön kolmatta persoonaa. Perusteluja vaatimukselle opaskaan ei esitä.
Kömpelö ja hämärä
Ohjeiden laatijoille on ilmeisesti päässyt syntymään jonkinlainen väärinkäsitys referaatin luonteesta. Väärinkäsitys on sitten nyrkkisääntönä siirtynyt oppaasta toiseen. Nyrkkisäännöt ovat alkuopinnoissa käyttökelpoisia, mutta akateemisia opintojaan lopetteleville ne tuskin ovat tarpeen.
Ei referaatti vaadi mitään luonnonlainomaista määrämuotoa. Tekijä voi käyttää verbin pääluokkia ja aikamuotoja vapaasti tarkoituksensa mukaisesti. Ei esimerkiksi minä-muodon käytölle ole mitään estettä. Nämä asiat kuuluvat kirjoittajan valitseman tyylin alaan.
Passiivi tekee esityksestä yksitoikkoisen, raskaan ja kömpelön. Se tuottaa myös tulkintavaikeuksia hämärtäessään tekijän.
Englannin ero
Passiivin käyttöä suosittavissa ohjeissa ei ole otettu huomioon sitä, että suomen kielen passiivi eroaa luonteeltaan vahvasti indoeurooppalaisten kielten passiivista.
Englannissa mikä hyvänsä transitiivilause — siis objektin sisältävä lause — voidaan muuntaa passiiviin. Tällöin transitiivilauseen objektista tulee passiivilauseen subjekti ja transitiivilauseen subjektista passiivilauseen agentti, joka ilmaisee todellisen tekijän. I read this book > This book was read by me.
Vuoden 2019 Virittäjä-lehdessä kielentutkija Tapani Kelomäki on luonut laajan katsauksen suomen ja muidenkin kielten passiivinkäyttöön. Kelomäki pelkistää englannin passiivimuunnoksen niin, että passiivi etualaistaa objektin ja poistaa subjektin, tai ainakin subjekti menettää alkuasemansa.
Salamyhkäinen
Suomen passiivin päätehtävä, toisin kuin indoeurooppalaisen, on tekijän häivyttäminen mahdollisimman tarkoin, ei niinkään objektin etualaistaminen.
Suomen passiivin tekijä on epämääräinen henkilötekijä. Sen enempää tekijästä ei ole mahdollista tietää. Tekijöitä voi olla yksi tai useampia. Lauseessa Kongressissa mellakoitiin tekijöitä on selvästi useita, samoin vaikkapa lauseessa Ravintolassa tanssitaan. Sen sijaan lauseessa Taloon oli murtauduttu tekijöiden lukumäärää — identiteetistä puhumattakaan — on mahdoton tietää. Suomen passiivi on salamyhkäistävä pääluokka.
Kun englanninkielisessä tiivistelmässä sanotaan The research was conducted, lause voidaan ajatella elliptiseksi: siitä on vain jätetty siihen olennaisena kuuluva agenttiosa by me pois. Lukijalla on kielen erityispiirteistä juontuvana taustatietona, kuka tutkimuksen on tehnyt.
Älä peitä
Toisin on suomen kielessä. Kun tiivistelmässä sanotaan, että Tutkimus tehtiin näin ja näin, kielioppi ei ohjaa ajattelemaan tutkimuksen todellista tekijää. Tässäkin on pakko ajatella tekijän olevan epämääräinen henkilötekijä, joku — tai jotkut — joista lukijalla ei voi olla minkäänlaista tietoa.
Mielikuva on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Tutkimuksen on todennäköisesti ja toivottavasti tehnyt se opiskelija, jonka nimi on tiivistelmän alkuosassa.
Suomen passiivi on toisin sanoen liian vahva pääluokka käytettäväksi tämäntapaiseen peitetehtävään. Se peittää liikaa.
Kirjoittaja työskenteli Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen amanuenssina ennen eläköitymistään. Hän on kirjoittanut tietokirjoja kielestä ja kielen ilmiöistä, tuoreimpana Sehän on murretta! (Gaudeamus, 2020).
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 3/2021.