Ensimmäinen suomenkielinen akkadin oppikirja on julkaistu

Akkadin kielen opetuksen yli satavuotinen historia Suomessa saavutti tärkeän merkkipaalun, kun upouusi suomenkielinen akkadin oppikirja näki päivänvalon vuodenvaihteessa 2021–2022.

Vuosien unelma täyttyi, sillä Muinaisen Lähi-idän imperiumit huippuyksikön johtaja Saana Svärd julkaisi kaivatun akkadin oppikirjan yhdessä Helsingin yliopiston Kielentutkimuksen tohtoriohjelmassa opiskelevan Jouni Harjumäen kanssa. Kirjan luomisprosessin aikana voitiin hyödyntää opiskelijoiden kokemuksia, sillä akkadia opetetaan Helsingin yliopistossa nykyisin vuosittain keskeisenä osana muinaisen Lähi-idän opintoja.

Saana Svärd kertoo kirjan syntyprosessista:

Olemme kummatkin iloisia siitä, että akkadia voi nyt opiskella myös suomenkielisen kirjan avulla. Oma opintieni akkadin kieleen alkoi vuonna 1998 professori emeritus Simo Parpolan luennoilla. Opetus oli erinomaista ja suomenkielistä, mutta kirjalliset oppimateriaalit olivat englanniksi tai saksaksi. Hyvin pärjättiin, mutta toki äidinkielenään suomea (uralilainen kielikunta) puhuvalle akkadin (seemiläinen kielikunta) opettelu englannin ja saksan (indoeurooppalainen kielikunta) kautta aiheutti omia haasteitaan.

Ajatus tästä oppikirjasta syntyi jo 2012. Tavalla tai toisella asia on ollut vireillä siitä lähtien. Pääosa materiaalista oli valmiina jo 2017, jolloin Saana Svärd lupasi täydentää, toimittaa ja hioa materiaalin julkaisukuntoon ”mahdollisimman pian”. Syystä ja toisesta projektissa on siis kestänyt luvattoman kauan. Olemme siksi molemmat todella tyytyväisiä oppikirjan nyt vihdoin ilmestyessä!

Akkadi on itäseemiläinen kieli, jota puhuttiin Mesopotamian alueella muun muassa Babylonian ja Assyrian kuningaskunnissa noin vuosina 2500 eaa. – 400 eaa. Arkeologit ovat löytäneet satoja tuhansia nuolenpäätekstejä saveen paineltuina. Tärkeät tekstit, kuten Hammurabin lakikokoelma, saatettiin myös hakata kiveen nuolenpäämerkein. Muinaisen Lähi-idän historiaa ja kulttuuria voi ymmärtää parhaiten, kun osaa muinaisessa Lähi-idässä käytössä olleita kieliä. Uuden kirjan tavoitteena on opettaa lukijaa hallitsemaan sekä akkadin kielen että nuolenpääkirjoitus järjestelmän perusteet. Kirja soveltuu itsenäiseen kielen opiskeluun ja on suunniteltu niin, että lukija voi edetä omaan tahtiinsa. Kirjan avulla voi saada perustiedot akkadin kielestä ja valmiudet perehtyä itsenäisesti akkadin kielisiin teksteihin. 

Johdatus akkadin kieleen -kirjan voi hankkia Tiedekirjasta. Kirjan julkaisija on Suomen Itämainen seura.