Sukelsin ensi kertaa internetin sosiaaliseen mediaan 1990-luvun alussa. Maailmanlaajuiset keskustelukanavat olivat lukiolaiselle jotain niin uskomatonta, että epäilin niitä alkuun simulaatioksi. Eräänä elokuisena aamuna myöhästyin koulusta, kun seurasin Moskovan vallankaappausta suorana oululaisten keksimässä IRC-viestimessä.
Nyt netissä ovat teekkarien, fyysikoiden ja sotilaiden ohella muidenkin alojen diplomi- ja nojatuoliasiantuntijat, naapurin Jamppa ja Yhdysvaltain presidentit. Varsinkin Twitteristä on kehittynyt merkittävä tieteen uutuusseurannan, verkostoitumisen ja yhteiskunnallisen vuorovaikuttamisen väline. Sieltä tavoittaa suuren osan tutkijoista, ja digitaalinen puskaradio vihjaa uusista virtauksista sukkelasti. Keskustelu on kaikille avointa. Myös toimittajat seuraavat sitä tiiviisti.
Teknologia murentaa kielimuureja. Suomeksi kirjoittava yllättyy vielä, kun keskusteluun liittyy ulkomaalainen tutkija. Kulttuuri vaatii joskus avaamista: amerikkalaiskemisti ei heti oivaltanut, miten oikeanlainen kemia ja mannapuuro liittyivät hänen tutkimukseensa. Vanhan kesähitin YouTube-nauha valaisi ja ilahdutti.
Twitterissä voi alkuun olla samanlainen olo kuin ujolla konferenssissa: ei tunne ketään, ei tiedä kenen kanssa menisi juttelemaan eikä miten käyttäytyä. Liityin Twitteriin viitisen vuotta sitten, enkä oikein tiennyt, mitä sillä tekisin. Kolmeen vuoteen kirjoitin seitsemän viestiä, joihin reagoitiin yhdeksästi.
Tänään mittarini näyttää kymmentä tuhatta twiittiä, ja tuhatkunta ihmistä seuraa juttujani — melko tavanomainen yleisö suomalaiselle tutkijalle. Tämä johtuu lähinnä pandemiasta eikä yhtäkkisestä kiinnostuksesta varsinaista tutkimusaihettani suolistoa kohtaan. Noudatan arvostamieni tiedeviestijöiden kehotusta: viesti rohkeasti aiheista, joista sinulla on kohtuullinen käsitys — muuten sen tekee joku, jolla ei ole.
Twitterin parasta antia on ollut vuorovaikutus eri tieteenalojen tutkijoiden kanssa. Näin muodostuneella joukolla kypsyttelemme tutkijoiden stand up -tapahtumaa. Kuulette siitä lisää pandemian tuolla puolen!
Kirjoittaja on yliopistonlehtori, joka twiittailee nimimerkillä @MikaelNiku.
Kolumni on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2020.