Tämän vuoden kaivausten kohteena on saksalaisen tukikohdan ja vankileirin jäännökset Inarin ja Kaamasen välisen maantien lähellä, tien ja suon välisessä metsässä. Metsä näyttää päällisin puolin aivan tavalliselta mäntymetsältä. Siellä täällä erottuu kuitenkin siksak-malliin kiemurtelevia, matalia sirpalesuojia.
Yleisökaivauksiin osallistuvat vapaaehtoiset ovat kaivaneet yhden sirpalesuojan muutamasta kohdasta auki. Lähistöllä kaivetaan myös roskakuoppaa. Alueella käy kuhina: tutkijoita, vapaaehtoisia, toimittajia ja uteliaita ohikulkijoita. Kaikki ovat tervetulleita. Mukana on myös kaksi Helsingin yliopiston opiskelijaa.
Mittauksia ja mallinnoksia
Arkeologian opiskelija Annukka Debenjakia ei löydy kaivauskuopilta, vaan hänen punainen takkinsa pilkahtelee puiden välistä. Hän liikkuu yksikseen pitkin metsää mittauslaitteiden kanssa.
– Teen takymetrimittauksia. Tarkoitus on tehdä kartta siitä, mitä tällä laajalla alueella on sijainnut. Missä ovat olleet vangit, missä vartijat, missä huussit, kaivannot ja arkeologien aarreaitat, roskakuopat?
Mittauksia on vaikeuttanut se, että kaivausalueella ei ole ollenkaan internetyhteyttä, jonka avulla tarkkuus-GPS-laitteella voitaisiin tehdä mittauksia senttien tarkkuudella. Nyt kartoitus tehdään takymetrillä – hitaasti mutta varmasti.
"Täällä on todella mukava tunnelma, päivän aikataulu on leppoisa ja myös itse kaivamiseen suhtaudutaan rennosti."
– Teen myös kolmiulotteisia mallinnoksia kaivauskohteista. Alussa oli haasteita vieraan kameran kanssa, mutta nyt mallit onnistuvat hyvin. 3D-mallit ovat lyöneet läpi arkeologiassa, sillä niitä on helppo ja nopea tehdä, Debenjak kertoo.
Debenjak ei ole ensimmäistä kertaa mukana arkeologisillä kaivauksilla, mutta tämänkertaista kokemusta hän pitää erilaisena.
– Täällä on todella mukava tunnelma, päivän aikataulu on leppoisa ja myös itse kaivamiseen suhtaudutaan rennosti. Täällä ihmetellään yhdessä. On tärkeää, että kaivauskokemus on positiivinen ja että kaikilla on hauskaa. Innostuin heti, kun minua pyydettiin mukaan, sillä tämä on ainutkertainen tilaisuus, Debenjak sanoo. Hän vaikuttaa muiden arkeologien tapaan olevan immuuni ympärillä kuhiseville hyttysille.
Opiskelija some-asiantuntijana
Kansatieteen opiskelija Mirkka Hekkurainen on mukana kaivauksilla jo toista kertaa.
– Minulla kävi todella hyvä tuuri. Koska pääsin aloittamaan graduseminaarin vähän myöhässä, muut olivat jo valinneet aiheensa. Jäljellä oli Lapin synkkä kulttuuriperintö -projektiin liittyvä aihe, johon tartuin heti. En voinut käsittää, että se oli vielä vapaana. Pääsin mukaan arkeologisille kaivauksille Lappiin ja työskentelemään oikeiden tutkijoiden kanssa, Hekkurainen kertoo.
Hekkurainen tekee kaivauksilla osallistavaa etnografiaa. Hän haastattelee yleisökaivaukseen osallistuvia vapaaehtoisia ja kaivauspaikalla vierailevia ulkopuolisia. Hän selvittää muun muassa, mitä kautta vapaaehtoiset ovat saaneet tietoa yleisökaivauksista ja mitä kulttuuriperintötyö heille merkitsee.
"Pääsin mukaan arkeologisille kaivauksille Lappiin ja työskentelemään oikeiden tutkijoiden kanssa."
– Seisoskelen ja makoilen nauhurin kanssa kaivauskuoppien reunoilla ja juttelen kaikkien kanssa. Tyhjennän ämpäreitä ja teen mitä tarvitaan, mutta en osallistu kaivamiseen.
Mirkka Hekkuraisen päätehtävä kaivausviikkojen aikana on sosiaalinen media. Hän tekee sisältöjä projektin some-kanaville, Twitteriin, Instagramiin ja Facebookiin. Samalla hän miettii osana tutkimustaan, miten yleisön saisi osallistumaan tämäntyyppisiin tutkimusprojekteihin ja kulttuuriperintötyöhön. Tarkoitus on kehittää työvälineitä tulevaisuuden kansatieteilijöille.
Viimekesäisille kaivauksille Hekkurainen saapui kansatieteilijänä, ilman minkäänlaista kokemusta tai ennakkotietoja arkeologisista kaivauksista. Hän halusi samanlaisen ensikokemuksen kuin tutkimuskohteensa eli vapaaehtoiset yleisökaivaukselle osallistujat. Tämä onnistui hyvin. Hekkurainen kiinnostui kuitenkin arkeologiasta niin, että kävi talven aikana kolme arkeologian peruskurssia.
– Halusin ymmärtää, mistä arkeologiassa on kysymys ja oppia teoriaa. Mutta olen kyllä edelleenkin täällä kansatieteilijänä.
Yhteistyössä ja keskustellen
– Arkeologeilla on aina lähtökohtana, että tutkimusprojekteissa ja kaivauksilla on mukana opiskelijoita. Se on meille niin itsestään selvää, että emme edes huomaa tuoda sitä esiin, kertoo Lapin synkkä kulttuuriperintö -projektin johtaja, Oulun yliopiston arkeologian professori Vesa-Pekka Herva.
– Haluamme, että opiskelijat tulevat mukaan tutkimushommiin jo opintojen alkuvaiheessa. Tämä on pienillä aloilla tutkimuksen jatkuvuuden ja osaamisen kertymisen kannalta tärkeää. Myös oma opettaminen on mielekkäämpää tällä tavalla.
"Teemme tutkimusta yhteistyössä ja keskustellen."
Opiskelijat tuovat tutkimusprojekteihin oman osaamisensa ja näkökulmansa, ja kaikki hyötyvät.
– Tiedänhän minä jotakin somemaailmasta, mutta Mirkka hallitsee sen ihan eri tasolla. Hän opettaa meille muille, miten projektimme voi tehdä sosiaalista mediaa niin että muutkin kiinnostuvat meistä.
– Annukka taas hallitsee kolmiulotteiset mallinnokset. Opin häneltä, mitä kaikkea voi tehdä ja miten. Minä puolestani voin nähdä eri tavalla, mihin mallinnoksia voi arkeologiassa käyttää. Teemme tutkimusta yhteistyössä ja keskustellen, professori tiivistää.
Eikä epäilystäkään, etteivätkö myös akateemiset hierarkiat olisi karisseet kaksiviikkoisen kaivausrupeaman aikana. Professori saa kuulla vitsailua sadetakistaan, ja niin professoria kuin muitakin tutkijoita komennetaan hakemaan tai viemään milloin mitäkin.
Jos professorilta jää tehtävä suorittamatta ja hän unohtuu ohi kulkiessaan tarkastelemaan vapaaehtoisten kanssa löydöksiä, ei opiskelija Hekkurainen epäröi antaa suoraa ja välitöntä palautetta. Se tapahtuu naurussa suin, kuten kaikki muukin tällä kaivauksella.
Katso, miten Annukka Debenjak ja Mirkka Hekkurainen työskentelevät Hyljelahden kaivauksilla.