Tutkijoiden viesti ilmastonmuutoksesta on ollut jo pitkään selvä. Lämpötilannousu pitäisi pystyä rajoittamaan 1,5 asteeseen ja päästöt saada nollaan 30 vuodessa. Silti hyvin vähän tuntuu tapahtuvan. Mistä kiikastaa?
Anna Kukkonen väitteli hiljattain tohtoriksi ilmastopolitiikan puimisesta julkisuudessa eri maissa. Hänestä muutoksen hitaudessa on kyse ennen kaikkea arvokamppailusta. Päästöjen vähentämisessä on usein kyse talouden rajoittamisesta. Kun kiistellään siitä, ohjaako valtio taloutta vai annetaanko tilaa vapaalle kapitalismille, ilmastopolitiikka ei etene.
— Nyt pitäisi keskittyä konkreettisiin keinoihin, joita eri poliittiset toimijat voivat kannattaa kuten päästökauppaan, kohtuulliseen hiiliveroon ja uusiutuvaan energiaan, Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa väitellyt Kukkonen sanoo.
TULEEKO KAPINOITA?
Yhteiskunnat ovat nyt historiallisen muutoksen edessä, sanoo Helsingin yliopiston ja BIOS-tutkimusyksikön tutkija Tero Toivanen.
— Olen puhunut ekologisesta jälleenrakentamisesta. Vertaan yhteiskunnassa tarvittavaa muutosta toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. 10–15 vuoden aikana Suomessa uudistettiin samaan aikaan teollisuussektori ja luotiin hyvinvointivaltion pohja.
Miten näin suuri yhteiskunnallinen muutos on ylipäätään mahdollinen ilman, että kansa alkaa kapinoida? Ranskassa keltaliivit ovat jo osoittaneet mieltään muun muassa polttoaineen hinnankorotusten takia.
Ranskan mellakoissa ei kuitenkaan ole kyse pelkästä polttoaineen hinnasta, vaan se on laukaissut latautuneen tilanteen. Perimmäiset syyt mellakoille ovat maan eriarvoistumisessa.
PÄÄMÄÄRÄLLÄ OLTAVA MERKITYS
Toivasen mielestä sosiaalipolitiikasta, kuten tulonjaosta, pitäisi puhua ilmastonmuutoksen yhteydessä paljon enemmän.
— Vaadittava yhteiskunnallinen muutos on niin suuri, ettei sitä voi toteuttaa pelkkinä päästövähennyksinä. Samaan aikaan pitäisi pystyä sekä uudistamaan yhteiskunta hiilineutraaliksi että tarjota ihmisille visio tulevaisuudesta, työtä ja osallistaa heitä yhteiskunnan rakentamiseen.
Ihmisille pitäisi Toivasen mukaan antaa kokemus siitä, että vähähiilisen yhteiskunnan rakentaminen on merkityksellistä.
Sodanjälkeiseen jälleenrakennukseen liittyi ajatus siitä, että seuraavan sukupolven asiat olisivat edellistä paremmin. Enää ei kuitenkaan voi luottaa varmaan työpaikkaan tai aineellisen hyvinvoinnin kasvuun.
Kaiken lisäksi taakkana on ilmastonmuutoksen ratkaiseminen.
— Sivistyksellä on iso merkitys, että tällaisessa muutoksessa pystyy ottamaan osaa yhteiskuntaan, Toivanen toteaa.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden Mitä nyt -palstalla numerossa Y/10/18.