Solulinjan lisensointi oli helpotus tutkijalle

Vapautuminen solulinjan ylläpidosta antoi mahdollisuuden keskittyä paremmin oman tutkimuksemme edistämiseen.

Solulinjat ovat tärkeitä työkaluja tutkittaessa kasvainten syntymekanismeja. Havaitsimme, että periytyvät mutaatiot AIP-geenissä altistavat kantajansa aivolisäkekasvaimille. Koska AIP-geeniä ei oltu aikaisemmin liitetty perinnölliseen kasvainalttiuteen, halusimme tutkia miksi AIP-geenin mutaatiot johtavat aivolisäkekasvainten syntyyn. Mutatoimalla tutkittavan geenin hiiressä onnistuimme luomaan sekä AIP-mutaatiopositiivisen että villityypin alkiosolulinjan. Juuri näiden solulinjojen avulla saimme selvitettyä AIP-geenin roolin kasvainten synnyssä.

Yliopistojen toimintamalliin kuuluu, että kun tutkimus on julkistettu, kuka tahansa voi pyytää tutkimusta varten luotua solulinjaa käyttöönsä. Tutkijalle ja laboratoriolle pyynnöt aiheuttavat runsaasti lisätyötä, sillä solujen kasvattamiseen ja lähettämiseen menee aina oma aikansa, joka siten on pois omasta tutkimuksesta. Vähentääkseni omaa työtäni päätin ottaa yhteyttä HIS:iin, jotta se voisi lisensoida linjan yritykselle tai muulle lääkealan toimijalle.

Lisensointiprosessi materiaalinsiirtosopimuksineen onnistui mutkattomasti HIS:n välityksellä. Tein solulinjastani keksintöilmoituksen, jonka jälkeen HIS arvioi sen kaupallisen arvon ja potentiaalin. Samalla mietimme yhdessä, mille tahoille tutkimusta olisi mahdollista lähteä markkinoimaan. Mukana oloni tässä oli luontevaa koska tunsin tutkimuksen sisällön ja projektin yksityiskohdat parhaiten.

HIS vastasi neuvotteluista yritysten kanssa ja loppuvaiheessa sain sopimusluonnospaperit tarkastettavaksi, jolloin katsoin niistä omaa tutkimusryhmäämme koskevat asiat. Vuorovaikutus HIS:n kanssa toimi hyvin enkä kokenut prosessia mitenkään raskaaksi. Sen sijaan vapautuminen solulinjan ylläpidosta on antanut mahdollisuuden keskittyä paremmin oman tutkimuksemme edistämiseen.

AULI KARHU, tutkija, lääketieteellisen genetiikan ja perinnöllisyyslääketieteen osasto