Ostitko lähikaupasta kotimaisia omenoita helmi-maaliskuussa? Olisit ainakin voinut, sillä nyt niitä on tarjolla — toisin kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Loppukesästä on hyvät mahdollisuudet saada suomalaisia päärynöitä.
Kasvukausi on entistä pitempi. Aiemmin Keski-Euroopan leveysasteilla viihtyneitä lajikkeita viljellään jo Ahvenanmaalla ja lounaisessa Suomessa. Uusia tuttavuuksia meillä ovat esimerkiksi tšekkiläiset omenat Rubinola ja Rubinstep sekä hollantilainen Santana.
— Uusilla lajikkeilla on etuja perinteisiin meillä viljeltyihin lajikkeisiin verrattuna. Ne voivat olla satoisampia, hedelmän tai marjan laatu voi olla parempi, ne voivat kestää paremmin tauteja tai niiden kauppakestävyys on parempi, yliopistonlehtori Pauliina Palonen Helsingin yliopiston maataloustieteiden osastolta luettelee.
Kauppakestävyys on juuri syy siihen, miksi saamme vielä kevättalvella kotimaista omenaa: monet uudet lajikkeet kestävät varastointia paremmin kuin perinteiset omenat.
Omenan lisäksi uusia lajikkeita on otettu viljelyyn muissakin puutarhalajeissa, esimerkiksi mansikassa, vadelmassa ja pensasmustikassa. Palonen arvelee, että tulevaisuudessa etenkin kotimaisen päärynän viljely lisääntyy. Sille olisi valtavasti kysyntää. Toissa vuonna kaupat myivät Suomen päärynäsadon loppuun kahdessa viikossa. Aiemmin päärynä on ollut meillä suorastaan eksoottinen laji.
Karpaloa amppeliin?
Suomen puutarhoihin saattaa ilmaantua myös kokonaan uusia lajeja. Yksi potentiaalinen tulokas olisi Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva puolukoiden sukuun kuuluva amerikankarpalo, jonka sopeutumista Suomen olosuhteisiin Palonen kollegoineen tutkii Viikin kampuksella.
— Amerikankarpalo on tuttu kaupan karpalomehuista. Se kasvattaa viinirypäleen kokoisen marjan, joka maistuu aivan meidän karpaloltamme. Olemme lokakuulla saaneet siitä viljelytunneleiden amppeleissa valtavia satoja, Palonen kertoo.
Hän arvelee, että laji voisi päätyä paitsi kaupalliseen viljelyyn myös kotiparvekkeille amppelimansikan rinnalle.
Uudet entistä ehommat lajikkeet ja eksoottiset lajit ovat ilmastonmuutoksen suomia mahdollisuuksia suomalaiselle puutarhaviljelylle. Toisaalta jotkut perinnelajit saattavat taantua ja menettää vetovoimaansa.
Viljelijät opinsaunaan
Uudet lajit ja lajikkeet tietävät suomalaisille viljelijöille paljon lisää opettelua. Kaikki ei suju oitis niin kuin toivoisi. Esimerkiksi amerikankarpaloa on yritetty viljellä Suomessa muutaman kerran tuloksetta. Varhaiset yrittäjät istuttivat läpäisevässä maaperässä viihtyvää kasvia suolle kotimaisen karpalon elinolojen opettamina.
Etelässä käytettyjä viljelytekniikoita ei välttämättä voi kopioida sellaisenaan.
— Vaikka meillä kasvukausi pitenee, eivät olosuhteet ole kuitenkaan samat kuin eteläisemmillä leveysasteilla. Esimerkiksi meillä valo ei syksyllä välttämättä riitä kaikkien lajikkeiden marjojen kypsymiseen, Palonen selittää.
Opeteltavaa riittää myös ilmastonmuutoksen ikävissä tuliaisissa: kasvitaudeissa ja -tuholaisissa.
— Joka vuosi tulee jotain uutta. Minusta tahti on viime aikoina vain kiihtynyt, Palonen toteaa.
Tuholaisten torjuntaan
Suomalaiset viljelijät ovat voineet ylpeillä sillä, että heidän on tarvinnut käyttää hyvin vähän torjunta-aineita eteläisempiin maihin verrattuna. Tilanne voi kuitenkin muuttua, kun talvet leutonevat ja kasvukaudet pitenevät. Olosuhteet muuttuvat tuholaisille, taudeille ja sienille entistä otollisemmiksi.
Tautien ja tuholaisten torjunta on myös entistä vaikeampaa, sillä käytössä olevien torjunta-aineiden valikoima vähenee koko ajan. Euroopan unioni on kieltänyt useiden torjunta-aineiden käytön.
— Vanhoja poistuu enemmän kuin tulee uusia tilalle. Keski-Euroopassa sallittu aine voi olla meillä kielletty. Torjunta-aineet pitää rekisteröidä erikseen pohjoiselle alueelle, Palonen sanoo.
Rekisteröinnin yhteydessä selvitetään aineen vaikutuksia pohjoiselle ympäristölle. Testit ovat kalliita eivätkä houkuta alan yrityksiä.
Torjunta-aineiden sijaan on yhä enemmän alettu käyttää biologista torjuntaa eli petohyönteisiä sekä kasvitauteja ja sieniä taltuttavia bakteerivalmisteita. Biologisen torjunnan käyttö on työläämpää kuin torjunta-aineiden käyttö.
Mansikka tunneliin
Ilmastonmuutos tietää Suomessa myös sään ääri-ilmiöiden yleistymistä: kesällä kuumuutta, kuivuutta, runsasta sateisuutta ja välillä lumettomia talvia.
— Talvi on ollut meille aina ongelma. Ennen on ollut liian kylmä monille lajikkeille, nyt ongelmana ovat sahaavat lämpötilat. Kasvit eivät välttämättä saa peitokseen pakkaselta suojaavaa lumikerrosta. Pelloille jäätyvä vesi voi tukahduttaa kasveja, Palonen sanoo.
Erityisen arka kylmälle on mansikka. Se ei selviä 12 asteen pakkasesta, jos kylmyys kestää liian pitkään. Mansikan viljely on keskittynyt Kuopion seudulle juuri hyvän lumipeitteen vuoksi.
Viljelijöillä on kuitenkin keinoja varautua muutoksiin. Kylmältä suojaavat talviharsot ovat jo lähes sääntö etelän mansikkaviljelmillä. Uudehko konsti on myös tunneliviljely.
Siinä mansikoita viljellään muovikatteisessa tunnelissa, jossa ei kuitenkaan ole kasvihuoneiden tapaan mitään tekniikkaa kuten lämmitystä tai valaistusta. Tunneli suojaa liialta märkyydeltä ja kylmältäkin.
Tunneliviljely lisää kustannuksia, mutta toisaalta se usein tuottaa suuremman ja laadukkaamman sadon.
Jalostus toisi apua
Ilmaston lämpeneminen on lisännyt myös vanhan vaikeuden eli hallan riskiä. Kasvukauden pidentyessä marjojen ja hedelmäpuiden kukinta aikaistuu. Vaikka keskilämpötila nousee, kevätöisin ja alkukesästä saattaa olla yhä hallaa, joka voi viedä kukinnot.
Kylmänkestävyydestä olisi siis kasveille hyötyä yhä sekä talvella että keväällä ja alkukesällä.
— Ongelma kuitenkin on, että Suomessa ei juuri enää ole omaa jalostustoimintaa, joka ottaisi meidän olosuhteemme huomioon. Jalostus on pitkäjänteistä ja kallista työtä. Tarve sille olisi todella suuri, Palonen painottaa.
Ehkä näinä aikoina, kun huoltovarmuus on ollut vilkkaan keskustelun kohteena, kannattaisi erikseen miettiä Suomen oloihin räätälöityä kasvinjalostusta?
Miten valo vaikuttaa tomaatin laatuun?
Voisiko valaistuksella vaikuttaa jo korjatun ja varastoidun tomaatin makuun, väriin, kiinteyteen ja ravintosisältöön? Tätä Aino Hämäläinen lähti selvittämään maataloustieteiden pro gradu -työssään Viikin kampuksella syksyllä 2018.
Nyt työ on valmis, mutta tutkimus jatkuu yhä. Hämäläinen tarkastelee valon lisäksi myös lämpötilan vaikutusta tomaatin laatuun.
Hieman raakana poimitut tomaatit köllöttelevät hämärän kammion hyllyillä. Yksi hyllyllinen tomaatteja saa 25 päivän ajan kylpeä monispektrisessä valossa ja toinen sinisävyisessä. Yksi hyllyllinen joutuu täyteen pimeyteen.
— Näyttää siltä, että valaistuksella ja lämpötilalla todella on väliä. Monispektrinen valo saa tietyllä taajuudella ja intensiteetillä tomaatit kehittymään houkuttelevan punaisiksi. Samalla lykopeenin määrä tomaateissa lisääntyy. Pimeässä tomaatit jäävät sameiksi, Hämäläinen selittää.
Lykopeeni on väriaine, joka tekee tomaatista punaisen. Tutkimusten mukaan se saattaa myös vähentää aivohalvauksen riskiä ja edistää sydämen terveyttä.
Valon lisäksi myös varastoinnin aikainen lämpötila vaikuttaa punakylkisen hedelmän laatuun. Huoneenlämmössä tomaatista tulee liian pehmeä. Ihanteellinen lämpötila on noin 14–15 astetta.
Tomaatin makuun lämpötilalla ja valaistuksella ei Hämäläisen tutkimuksen mukaan ole vaikutusta.
Viljelijät korjaavat tomaatit hieman raakoina. Tukkuun lähtiessään ne ovat vielä vihertäviä.
Valokäsittelyjä ja lämpötilan optimointia voisi hyödyntää tomaattien matkalla viljelijältä kuluttajan ruokapöytään. Esimerkiksi tukkujen varastoissa voisi valaistusta ja lämpötilaa säätää tomaateille sopivaksi.
— Kuluttaja saisi entistä parempia tomaatteja. Mahdollinen tomaattien menekin kasvu hyödyttäisi puolestaan viljelijää, Hämäläinen ynnää.
Kotioloissa tomaatinystävän ei tarvitse monispektrisen valon kanssa kikkailla, mutta lämpötilaan kannattaa kiinnittää huomiota.
— Jääkaappi ei ole tomaatille oikea paikka. Se on kuitenkin trooppisen alueen kasvi. Pimeässä ja viileässä jääkaapissa sen maku ja rakenne heikkenevät, Hämäläinen opastaa.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2020.