Korona on itse aiheutettu pandemia

On vastuunpakoilua puhua koronasta huonona onnena, ympäristötieteilijä Risto Willamo sanoo. Ympäristökriisien taustalla on ihmisten tapa kuvitella itsensä erilleen muusta luonnosta.

Korona ei ole kurja sattuma vaan ihmisten aikaansaama ympäristöongelma siinä missä ilmastonmuutoskin, yliopistonlehtori Risto Willamo vertaa.

— On yksinkertaistavaa ja harhaista ajatella, että jollakin kiinalaisella torilla vain kävi tämmöinen harmillinen sattumus. Tarina on paljon pidempi ja kompleksisempi.

Koronan takana on satoja vuosia kestänyt luonnonvarojen tuhlaaminen ja saastuttaminen. Metsien hakkaaminen on kaventanut lepakoiden ja muiden eläinten elintilaa.

Koronan ajatteleminen luonnon vitsauksena häivyttää sitä tosiasiaa, että sen ovat aiheuttaneet ihmisten omat virheet. Taivumme unohtamaan, että olemme osa kokonaisuutta, ja työnnämme syytä toisten niskoille.

Willamon mukaan juuri ihmisten tapa erottaa itsensä muusta luonnosta on yksi syy ympäristökriiseihin. Ihmisistä ja eläimistä puhutaan erikseen, ja luontoa pidetään paikkana, johon voi vain mennä. Todellisuudessa me olemme eläimiä muiden joukossa ja luonnossa joka ikinen hetki.

— On samantekevää, ollaanko kauppakeskuksessa vai kuusimetsässä. Me hengitämme happea ja olemme luonnonlakien alaisia, Willamo selittää.

— Luonto ei saastu, se saastutetaan. Ilmasto ei lämpene, se lämmitetään. Siinä on valtava ero.

Vaikka teknologisella kehityksellä on tärkeä rooli maapallon pelastamisessa, se ei yksin riitä. Ajattelutavan ja maailmankuvan on muututtava.

— Se on tosi vaikeaa, jos puhetapamme estää meitä näkemästä kokonaisuutta, Willamo sanoo.

Hän haastaakin jokaisen luopumaan sanapareista ”ihminen ja luonto” sekä ”ihminen ja eläin”.

Artikkelin kirjoittaja on Viikin normaalikoulun yhdeksäsluokkalainen, joka vieraili Yliopisto-lehden toimituksessa tutustumassa työelämään 9.–13.11.2020. Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2020.

Risto Willamo puhui Tiedekulman Takaisin luontoon -ohjelmassa, jossa keskusteltiin siitä, miksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuminen vaativat meiltä maailmankuvamme muuttamista. Tervetuloa kohtuuden aikakauteen.

Tutustu teemaan: Ilmasto ja luonnon monimuotoisuus

Ympäristötieteen yliopistonlehtori Risto Willamo alusti Taudit ilman rajoja -seminaarissa uusista tartuntataudeista Tiedekulmassa. Puheenvuoro oli Willamon, Jaana Laisin, Ellen Haaslahden ja Annika Nuotiomäen yhdessä laatima. Tapahtuman järjesti One Health Finland -yhdistys.