Siirtolaisia käsittelevissä kuvissa esiintyy usein rähjäisiä ihmisiä, jotka seisovat piikkilanka-aidan takana tai istuvat huteran veneen kyydissä matkalla kohti rantaa. Kuvat vaikuttavat käsitykseemme tapahtumien laillisuudesta. Samalla lainsuoja siirtolaisille vaihtelee maittain ja alueittain.
Apulaisprofessori Dorota Gozdecka tutkii maahanmuuttoa lain ja kuvien näkökulmasta: hän tarkastelee sitä, miten ulkopuolisuutta esittävät kuvat vaikuttavat lainsäädännön kehittymiseen. Gozdeckan tutkimuksen keskiössä ovat kuvat ja etenkin tavat, joilla ne herättävät tunnereaktioita, jotka puolestaan jalostetaan laeiksi. Hän on tutkinut muun muassa sitä, miten Australiassa onnistuttiin kuvien avulla muuttamaan maahanmuuttoa koskevaa lainsäädäntöä.
No way ja Go home
Gozdecka on tutkinut erityisesti Australian NO WAY- ja Ison-Britannian GO HOME -julistekampanjoita, jotka saivat kannatusta päättäjiä myöten. Julisteiden kuvissa maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat näytettiin kasvottomana rikollisjoukkona, joka pyrki tunkeutumaan maahan.
– Vakiintuneet sanonnat, kuten ”uskoo, ken näkee” ja ”poissa silmistä, poissa mielestä” kertovat siitä, miten paljon kuvat ja kuvastot vaikuttavat ajatusmaailmaamme, Gozdecka sanoo.
Vuonna 2014 Australian maahanmuutto- ja rajaturvallisuusministeriö käynnisti julisteisiin ja videomateriaaliin perustuvan NO WAY -kampanjan, jolla pyrittiin estämään pakolaisveneiden pääsy Australian aluevesille ja lähettämään niillä matkustavat pakolaiset Nauru-saarella sijaitseviin vastaanottokeskuksiin.
Isossa-Britanniassa ennen Brexit-kansanäänestystä lanseerattu GO HOME -pakettiautokampanja tähtäsi laittomien siirtolaisten karkottamiseen ja oli esimerkki Brexit-prosessin ympärillä velloneesta kuvallisesta keskustelusta. Kampanjan verkkosivuilla oli käsirautoja kuvaavia julisteita, ja pakolaisia kehotettiin palaamaan kotimaahansa vapaaehtoisesti. Käsiraudat kuvastivat rikollisuutta, josta oli päästävä eroon.
Maahanmuuttajia kuvataan epäilyttävinä ja jopa rikollisina
Kuvien merkitys mediassa ja yhteiskunnassa kasvaa kasvamistaan. Monissa kuviin perustuvissa kampanjoissa pakolaisia kuljettavista aluksista on tullut laittomuuden ja epärehellisyyden vertauskuva. Kun pakolaisia ei nähdä ihmisinä, joilla on kasvot, tausta, perhe ja jokin syy siirtolaisuuteen, vaan ylimääräisenä haittana, heidät on helppo yhdistää rikolliseen toimintaan ja evätä heiltä pääsy maahan.
– Jos turvapaikanhakijoita ei pidä samanarvoisina ja samanlaisina ihmisinä kuin itseään, heistä ei tarvitse välittää, Gozdecka sanoo.
Hänen mukaansa Australiassa ja Isossa-Britanniassa julkaistuissa julisteissa käytetty kuvakieli muistuttaa sodassa vihollisia kuvaavaa retoriikkaa. Maiden viranomaisten toteuttamilla kuviin perustuvilla kampanjoilla oli aivan uudenlainen tarkoitus eli muun muassa rajavalvontaan liittyvien lainsäädäntöaloitteiden oikeuttaminen. Tämä koskee sekä toimivia demokratioita että populististen ja autoritaaristen hallitusten johtamia maita.
Australia on muuttoliikkeen pohjalta syntynyt maa, joka etsii edelleen uusia maahanmuuttajia. Veneillä saapuvia pakolaisia ei kuitenkaan pidetä kelvollisina tulijoina, oli heidän kokemuksensa tai koulutuksensa mikä hyvänsä, osittain siksi että heidät kuvataan mahdollisina rikollisina. Viranomaiset keskittävät huomionsa ”oikeanlaiseen” maahanmuuttoon.
Kuka pääsee ääneen?
Brittiläisen politiikantutkija Erica Consterdinen mukaan tiedotusvälineillä on ratkaisevan tärkeä rooli maahanmuuttoon liittyvän yleisen mielipiteen muokkaamisessa. Tutkimuksessa on yksiselitteisesti havaittu, että tiedotusvälineiden kuvaukset maahanmuuttajista turvallisuusuhkana ja/tai ongelmana vaikuttavat merkittävästi ihmisten mielipiteisiin maahanmuuttajista. Tämä pätee eritoten pakolaisuuden käsittelyyn tiedostusvälineissä.
Tutkimusten mukaan turvapaikkaa koskevassa uutisoinnissa ääneen päässyt poliittinen eliitti on hallitsevassa asemassa, kun taas siirtolaisille ja turvapaikanhakijoille ei suoda minkäänlaista puheenvuoroa. Vaikuttaa siltä, että etenkin pakolaiskriisin kuvaamisessa tapahtui kriisin edetessä siirtymiä alun humanitaarisesta ja myötätuntoisesta kuvauksesta vihamieliseen tai epäluuloiseen näkökulmaan. Kriisi eteni vaiheittain ympäri Eurooppaa, mikä vaikutti tiedotusvälineiden keskusteluun ja narratiiviin. Uutisoinnissa oli suurta alueellista ja maakohtaista vaihtelua.
Maailmanlaajuisesti muuttoliikettä pidetään voimavaran sijaan kriisinä, mikä johtuu Gozdeckan mukaan suurelta osin toistuvasti esitettävästä kielteisestä kuvastosta. Provosoivilla kuvilla ei useinkaan ole mitään yhteyttä sotaan, vainoon, nälänhätään ja muihin oloihin, joita ihmiset pakenevat.
– On vaikea muuttaa käsityksiä, jotka perustuvat kuviin, vaikka ne olisivatkin valheellisia. Siksi onkin välttämätöntä tarkastella tällaisten kuvien synnyttämiä tunnereaktioita. Niiden voimaa ymmärtämällä pystymme ymmärtämään, miten tietyt maahanmuuttajia ja pakolaisia esittävät kuvat vaikuttavat myös lainsäädäntöön ja keskusteluun lakiuudistuksista.
Maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat esitetään yhtenäisenä ryhmänä
Julkisessa keskustelussa vedotaan arvoihin ja tunteisiin, jotka niputtavat maahanmuuttajat yhdeksi suureksi kasvottomaksi massaksi.
– Isäntä on etuoikeutetussa asemassa, maahanmuuttaja puolestaan vaarallinen muukalainen, joka uhkaa yhtenäiskulttuuria.
Gozdecka osoittaa, miten kuvat pitävät yllä olettamuksia ”aidoista” pakolaisista ja ”valepakolaisista”. Suomessakin jälkimmäisen vaikutelman antamiseen käytetään kuvia kalliista matkapuhelimista, kelloista ja muotivaatteista. ”Aitoja” pakolaisia kuvataan yleensä köyhinä hyväntekeväisyyden kohteina, vaikka kansainväliset pakolaissopimukset takaavat kaikille varallisuuteen katsomatta oikeuden suojaan ja turvapaikkaan. Samat ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Pakolaiset myös kuvataan etupäässä muukalaisina eikä esimerkiksi perheenjäseninä, hyödyllisinä yhteiskunnan jäseninä tai jonkin alan asiantuntijoina.
Niin kauan kuin pakolaisia pidetään näkymättömänä uhkana, heitä ei kohdella yhteiskunnan tasa-arvoisina jäseninä ja heidän oikeudellinen asemansa pysyy heikkona. Heitä ei tarvitse kohdata eikä nähdä, mikä tekee karkottamisesta helppoa.
– Päättäjiltä puuttuu tahto tarjota ratkaisuja. Jos keskityttäisiin pakolaisten myönteiseen vaikutukseen yhteiskunnille, voitaisiin ehkä päästä parempaan ratkaisuun, Gozdecka sanoo.