Kriisinkestävyyttä ei ole ilman kansalaistoimintaa

Sosiaalinen media oli pandemian aikana nopein tiedonvälittäjä ennen kaupungin virallista viestintää. Sen avulla luotiin viestirinkejä asioiden etähoitamista varten ja otettiin digiloikkaa eri organisaatioissa. Some on luonut ”tsemppihenkeä”, media jopa lisännyt pelkoa. Tutkijat ehdottavat, että sosiaalinen media otetaan osaksi viranomaistoiminnan kriisivalmiutta.

Lähiöiden yhteisöllinen resilienssi -hankkeessa tarkasteltiin yhteisöllistä resilienssiä korona-aikana Helsingissä, eli kansalaisten ja heidän yhteisöjensä parissa syntyneitä auttamis- ja tukitoimia kuten naapuriapua ja järjestötoimintaa.

Paikallisten olojen ja tarpeiden huono huomioiminen pandemian aikana sai tutkimukseen osallistuneilta eniten kritiikkiä. Tietoa, ohjeita ja neuvontaa olisi tarvittu nimenomaan paikallisesti. Lisäksi kansalaisten toimintavalmiudet pitäisi tunnistaa eri yhteisöissä kuten taloyhtiöissä, someryhmissä ja yhdistyksissä. Maahan muuttaneessa väestössä uskonnolliset yhteisöt ja viranomaistietoa tulkkaavat avainhenkilöt olivat tärkeitä tekijöitä kriisiviestinnän onnistumiselle. Tutkijat ehdottavat valmiussuunnitelmiin paikallisia kriisipisteitä, hyvinvoinnin seurantaa ja luovaa yhdessä tekemisen henkeä yli organisaatiorajojen.

– Kirkon, yritysten ja järjestöjen oli helpompi tulla mukaan, koska kaupunki määritteli selkeän tarpeen ja uskalsi sanoa, että emme selviä yksin. Palvelu rakennettiin kahdessa viikossa ilman, että ihmiset tapasivat kasvokkain. Kriisi kuitenkin osoitti, että kaupungilla on parantamista siinä, miten osataan toimia paikallisten vapaaehtoisryhmien kanssa, sanoo Helsinki-apua Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtajana johtanut Tommi Laitio.

Helsinki-apu oli Helsingin kaupungin ja Helsingin evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän organisoima palvelu yli 70-vuotiaille helsinkiläisille.

Ihmiset kokivat pelkoa, syrjäyttämistä ja rasismia

Helsinki-apu oli nopea ja iso tukitoimi iäkkäille. Siinä kaikille yli 70-vuotiaille soitettiin tarjoten asiointi- ja keskusteluapua. Haavoittuvimpia ryhmiä onnistuttiin pandemian aikana suojaamaan hyvin itse taudilta mutta henkisessä tuessa osin epäonnistuttiin.

– Kanssatutkimusmenetelmällä haastattelemamme iäkkäät ihmiset eivät Helsinki-avusta huolimatta kokeneet saaneensa apua vaan olivat tunteneet pelkoa, yksinäisyyttä ja syrjäyttämistä, kertoo yliopistotutkija Pasi Mäenpää.

Asunnottomat, päihteiden käyttäjät ja mielenterveysongelmaiset jäivät osin heitteille palvelupisteiden ja oleskelutilojen sulkemisen takia. Maahanmuuttajat ja vieraskieliset kokivat kielipulmia, syyllistämistä ja rasismia. Tutkijoiden mukaan ennestään syrjäisten väestöryhmien leimaamista ja lisäsyrjimistä tulisi välttää viranomaisten kriisiviestinnässä sekä kuuntelemalla heidän kokemuksiaan että kohtelemalla heitä toimijoina eikä pelkkinä kohteina.

– Ihmisten auttamishalua ja kaupunginosien yhteisöllisyyttä on osattava hyödyntää. Asunnottomia voisi tukea vaikka kiertävä kriisibussi, ideoivat ruoka-apua kahdestaan järjestäneet Tuire Ahjolinna ja Tanja Uusitalo.

Hädässä oleva on kokija ja toimija, ei kohde

Helsinki-apu opetti kaupungin tunnustamaan oma rajallisuutensa ja hakeutumaan yhteistyöhön. Yhteistoiminnan alustoja ja viranomaisyhteistyön valmiuksia on rakennettu. Organisaatioiden hierarkkisuus kuitenkin ehkäisee tarvelähtöistä ja eri yhteisöjen ja kaupunkilaisten auttamisvalmiutta hyödyntävää yhteistoimintaa.

– Kun ihminen on hädässä, hän ei ole passiivinen kohde vaan omien uskomustensa mukainen kokija ja toimija. Pohdittavaksi jää, miten ihmisten erilaiset tilanteet huomioidaan ja monenlainen osaaminen saadaan tulevissa kriiseissä ja niihin varautumisessa paremmin käyttöön, Mäenpää sanoo.

Lähiöiden yhteisöllinen resilienssi -hanke oli osa ympäristöministeriön Lähiöohjelmaa. Sen tulosseminaari järjestettiin Helsingin kaupungintalolla 27.9.2022.

Hankkeessa tarkasteltiin yhteisöllistä resilienssiä korona-aikana Helsingissä. Se merkitsee kollektiivista valmiutta ja kykyä kohdata äkillisiä kriisitilanteita ja sopeutua niihin. Yhteisölliseen resilienssiin kuuluu myös valmius palautua tilanteesta kestävästi normaalioloihin ja oppia uusia valmiuksia seuraavia kriisejä varten. Käytännössä hankkeessa tutkittiin kansalaisten ja heidän yhteisöjensä parissa syntyneitä auttamis- ja tukitoimia kuten naapuriapua ja järjestötoimintaa. Myös Helsinki-apua tutkittiin osana yhteisöllistä resilienssiä, sillä siihen osallistui sekä kansalaisjärjestöjä ja yrityksiä että yksittäisiä kansalaisia aloitteen tekijöinä ja vapaaehtoisina.

Lisätietoja

Professori Henrietta Grönlund
henrietta.gronlund@helsinki.fi
0503148772

Yliopistotutkija Pasi Mäenpää
pasi.maenpaa@helsinki.fi
0405923933