Humanisti haluaa tietää, kuinka ihminen käyttäytyy. Kosketus on osoittautunut merkittäväksi osaksi palvelukeskuksen vuorovaikutusta, ja sen tutkiminen johdatti Kaarina Monosen tarkkailemaan myös sitä, miten asukkaiden omatoimisuutta voidaan tukea. Usein koskettaminen ja omatoimisuuden tukeminen kietoutuvat toisiinsa, kuten myös muut vuorovaikutustoiminnot.
Monosen kielelliseen vuorovaikutukseen keskittyvä tutkimus perustuu eteläsuomalaisessa palvelukeskuksessa videoituun, 55 tunnin laajuiseen aineistoon. Tarkempaan tarkasteluun nousi se, miten hoitajat koskettavat palvelukeskuksen asukkaita käytännön avustamisen ohella. Etnografinen havainnointi ja taustahaastattelu olivat osa tutkimusta.
Kosketus on osa kieltä
Palvelukeskuksen hoitajat koskettavat asukkaita esimerkiksi osoittaakseen läsnäoloa ja välittämistä ja tukeakseen omatoimisuutta. Kaarina Monosen mukaan lyhytkin kosketus on merkityksellinen.
– Koskettaminen on osa kokonaisvaltaista kommunikaatiota. Koskettamalla osoitetaan ystävällisyyttä ja yhteisymmärrystä. Jos jokin osa toimintakyvystä, kuten puhekyky tai kuulo, ovat alentuneet, koskettaminen voi kompensoida menetettyjä taitoja: hoitaja voi esimerkiksi kiinnittää asukkaan huomion koskettamalla häntä.
Hoitokodissa kosketus voidaan ulottaa asukkaan lisäksi hänen apuvälineisiinsä, kuten rollaattoriin tai pyörätuoliin. Välineen koskettaminen voi olla merkityksellistä ja läheisyyttäkin ilmaisevaa. Hoitaja voi esimerkiksi rollaattorin kahvaa taputtamalla ohjata asukkaan toimintaa: tästä pitää ottaa kiinni.
Koskettaminen muodostuu osaksi vuorovaikutusta, kun hoitaja ja asukas ovat tekemisissä arjessa. Kosketus on usein osa dialogia, jota käydään asukkaan kanssa vaikkapa ohjattaessa häntä syömään. Kun hoitaja tuntee asukkaan, hän myös tietää paremmin, voiko tätä koskettaa ja miten.
Mitään yleispätevää käsikirjaa siitä, millainen koskettaminen on sopivaa tai hyvää, ei ole mahdollista hoitokoteihin laatia. Selvien ohjeiden puuttuminen saattaa ärsyttää tai turhauttaa, mutta avain on asukkaan tuntemisessa. Luottamuksellisen suhteen muodostumiseen vaaditaan tuttu ihminen ja aikaa.
"Kehon kieli on osa kieltä."
– Kosketus on tärkeä osa tekemisen ohjailua ja toisaalta ihmissuhteiden luomista, ja sen monet vivahteet paljastuvat mikrotason tutkimuksen kautta. Kehon kieli on osa kieltä, Mononen muistuttaa.
Itse tekeminen edistää hyvinvointia
Palvelukeskuksissa pyritään tukemaan asukkaiden omatoimisuutta. Se on arvo itsessään ja kuuluu kuntouttavaan hoitotyöhön: itse tekeminen tukee toimintakykyä. Omatoimisuuteen voidaan kannustaa esimerkiksi tarjoamalla vaihtoehtoja: asukkaalta kysytään, ottaako hän kahvia vai ei, ja hänen tekemiään aloitteita tai valintoja kehutaan. Kaarina Mononen on tarkastellut kehuja ja kiitoksia Gerontologia-lehden artikkelissa.
– Auttamisen tavan valinta on tärkeää. Vaikka olisi nopeinta kuljettaa asukas huoneeseensa, häntä avustetaankin eleillä ja rohkaisulla liikkumaan oma-aloitteisesti. Ovesta kulkeminen tai tuolista nouseminen omin voimin edistää toimintakykyä ja samalla todennäköisesti hyvinvointia. Tilanteet ja päivän kunto vaihtelevat, ja ne otetaan huomioon autonomian tukemisessa, Mononen kuvaa.
Kosketus kietoutuu vahvasti yksilön tukemiseen ja huomiointiin. Kosketus olkapäähän voi ohjatessaan luoda turvaa ja rauhoittaa: siihen liittyy usein positiivisia tunteita. Toisaalta kosketus on myös välttämättömyys. Hoitokodin asukkaan autonomia on väistämättä vähentynyt, ja monissa hoitotoimenpiteissä häntä kosketetaan, halusi hän tai ei.
– Hoitokodeissa tasapainotellaan päivittäin huolehtimisen ja holhoamisen välillä. Se on vanhuustutkimusten keskeinen jännite. Toisaalta halutaan huolehtia hyvin ja osoittaa läheisyyttä, toisaalta huolehtiminen voidaan herkästi tulkita liialliseksi holhoamiseksi ja ohjailuksi – etenkin kun hoidettavana on aikuinen ihminen. Tärkeää olisi keskittyä ystävällisen ilmapiirin rakentumiseen ja yksilöiden erilaisuuden huomiointiin.
Läsnäolon välittämiseen riittää lyhytkin kontakti, osoittaa Monosen aikaisempi tutkimus vanhustyön kielellisestä vuorovaikutuksesta.
Läsnäolon kautta löytyy myös tehokkuus
Suomalaisten palvelukeskusten hoidon laatu, mitoitus ja hinta ovat nousseet yhteiskunnalliseen keskusteluun. Joidenkin keskusten synkäksi paljastunut tilanne on järkyttänyt. Kaarina Monosen mielestä tehokkuutta korostava mekaaninen ajattelu lähestyy ongelmaa väärästä suunnasta.
– Vaikka teknistäkin apua tarvitaan, mikään hoitotyössä ei korvaa ihmistä. Robotin kosketus on absurdi ajatus, siinä arvot ovat päälaellaan. Ihmistutkijana haluan osoittaa ihmisen läsnäolon merkityksen.
"Vaikka teknistäkin apua tarvitaan, mikään hoitotyössä ei korvaa ihmistä."
Tuo merkitys näkyy, kun hoitokodin asukas vastaa vuorovaikutukseen, on mukana keskustelussa ja tilanne etenee. Sitä kautta löytyy myös se paljon puhuttu tehokkuus. Niitä näitä jutteleminen tai sopivassa kohdassa asukkaan koskettaminen luovat hyvää ilmapiiriä, joka taas helpottaa rutiinien hoitamista. Sosiaalinen puoli on osa hoitotyötä, ja sosiaalisten suhteiden vaalimisen on todettu olevan mielekästä myös hoitajille.
Hoitajan ammattitaito ja kokeneisuus on yhtälön yksi osa. Lisäksi toimiva vuorovaikutus vaatii hoitokodin henkilökunnan pysyvyyttä ja kohtuullista työkuormaa: stressaantunut ja uupunut hoitaja ei jaksa.
– Vuorovaikutuksen tutkimus on tässä ytimessä: kuinka ihminen kohtaa toisen ihmisen ja mikä merkitys sanoilla ja toisaalta eleillä on asioiden sujumisessa. Kieli ja kommunikaatio ovat monitasoisia asioita, Kaarina Mononen toteaa.Lue lisääCorpora for Language and Aging Research -tutkimusryhmä