Dementia puolison kuolinsyynä lisää masennuslääkkeiden käyttöä vuosia ennen puolison kuolemaa

Masennuslääkkeiden käyttö alkaa kohota noin 3–4 vuotta ennen leskeksi jäämistä, mikäli puolison kuolinsyynä on dementia, todetaan Helsingin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa.

Vastaavaa merkittävää masennuslääkkeiden käytön kohoamista vuosia ennen leskeksi jäämistä ei ole havaittavissa puolison muissa kuolinsyissä.

– Dementia kuormittaa puolisoa merkittävästi, sanoo väestötieteen yliopistonlehtori Elina Einiö Helsingin yliopistosta.

Tutkimuksessa seurattiin rekisteriaineiston avulla yli 41 000 suomalaista, joiden aviopuoliso kuoli vuosina 1998–2007. Henkilöt olivat keskimäärin noin 71-vuotiaita puolison kuollessa. Masennuslääkkeiden ostoja seurattiin viisi vuotta ennen puolison kuolemaa ja kolme vuotta sen jälkeen.

Dementia on monissa Euroopan maissa varsin yleinen kuolinsyy, mutta sen vaikutuksia perheiden hyvinvointiin ja terveyteen on tutkittu tilastollisin menetelmin vähän.

– Tulos ei ehkä ole kovin yllättävä, mutta toivon, että se auttaa kiinnittämään huomiota puolisoiden jaksamiseen tilanteissa, joissa sairaus muuttaa toisen käyttäytymistä ja persoonaa, Einiö toteaa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, näkyykö masennuslääkkeiden ostoissa eroja sen mukaan, kuoleeko puoliso dementiaan tai johonkin toiseen kuolinsyyhyn. Kuolinsyyt määriteltiin Tilastokeskuksen peruskuolinsyyn ja myötävaikuttaneiden kuolinsyiden avulla. Leskeksi jäävistä henkilöistä yhdeksän prosenttia oli niitä, joiden puoliso kuoli Alzheimerin tautiin tai muuhun dementiaan.

Tutkimus on julkaistu ennakkoon European Journal of Public Health -lehdessä ja saatavilla verkossa osoitteessa https://academic.oup.com/eurpub/article-lookup/doi/10.1093/eurpub/ckaa0…

Lisätiedot:
Elina Einiö
Puh. 050 3199368
elina.einio@helsinki.fi