– Aiemmin on oletettu, että Suomen vankiluku alkoi erota muista Pohjoismaista vasta 1900-luvun alun poliittisten kriisien vuoksi. Virheellinen käsitys aiheutui puutteellisesta aineistosta. Tutkimukseni osoittaa, että vankiluku itse asiassa eriytyi merkittävästi jo vuoden 1867 jälkeen, sanoo väitöskirjatutkija Miikka Vuorela.
Vuoden 1867 jälkeen vankimäärä väheni Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, mutta pysytteli vakaana Suomessa. Vuosisadan loppuun mennessä Suomen vankiluku olikin huomattavasti suurempi kuin muissa Pohjoismaissa.
OTM Miikka Vuorelan väitöstutkimus ”Autonomian ajan rikos ja rangaistus oikeustilaston valossa: tutkimus rikollisuuden ja rangaistuskäytännön kehityksestä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa vuosina 1809–1917” pyrkii muodostamaan kokonaiskuvan tilastoidun rikollisuuden, rangaistuskäytännön sekä vankilukujen kehityksestä autonomian ajan Suomessa. Suomea verrataan lisäksi järjestelmällisesti muihin Pohjoismaihin. Tutkimus koostuu kolmesta pääosiosta, jotka käsittelevät rikollisuutta, rangaistuskäytäntöä sekä vankilajärjestelmää.
Rinnakkainen vankilajärjestelmä Siperiassa
Rikosoikeus ja rangaistuskäytännöt muuttuivat 1800-luvulla. Suomessa noudatetun Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 yleisen lain ankara rangaistusjärjestelmä hiipui pois vuosisadan kuluessa eikä lakia pantu täytäntöön sen kirjaimen mukaisesti. Lain vaatimat teloitukset muunnettiin karkotuksiksi Siperiaan ja useimmat ruumiinrangaistuksetkin muunnettiin hovioikeuksissa.
Rikosoikeuden lievenemiskehityksessä Suomi kulki kuitenkin vuosikymmeniä muita Pohjoismaita perässä. Uutta aineistoa käyttämällä Vuorela osoittaa, että Suomen rangaistusjärjestelmä oli 1800-luvun loppupuolella kokonaisuudessaan selvästi ankarampi kuin muissa Pohjoismaissa, vaikka rikollisuuserot huomioitaisiin.
Suomen ankarampi kriminaalipolitiikka oli paljolti seurausta valtiollisesta asemasta Venäjän suuriruhtinaskuntana. Esimerkiksi Siperiassa eli karkotettuja suomalaisia pahimmillaan jopa yhtä paljon kuin kotimaan vankiloissa oli vankeja.
– Karkotusten vaikutukset voidaan ehkä parhaiten tiivistää toteamalla, että Suomella oli 1870-luvulla Siperiassa toinen vapaudenmenetysjärjestelmä, joka oli kooltaan yhtä suuri kuin kotimaan vankilajärjestelmä.
Siperian karkotusten vaikutusta Suomen vankilukuun ja rikosoikeudellisen järjestelmän ankaruuteen arvioidaan tutkimuksessa ensimmäistä kertaa.
Maaseuturikollisuudesta kaupunkirikollisuuteen
1800-luvun alkupuolella Suomi oli vielä vahvasti maatalousyhteiskunta, mikä näkyy selvästi, kun sen ajan rikollisuutta ja rangaistuskäytäntöjä tarkastelee. Rikollisuus ja sen kontrolli keskittyivät maaseutualueille ja tyypillisimmät tuomitut rikosnimikkeet olivat salavuoteus ja metsänhaaskaus eli puuvarkaus.
Merkittävin yksittäinen 1800-luvun rikollisuuteen vaikuttanut ilmiö olivat Suomen 1860-luvun suuret nälkävuodet, jotka tuottivat Suomen historian ensimmäisen tilastoidun rikosaallon, kun varkaustuomiot nelinkertaistuivat kahdessa vuodessa.
Tutkimuksen seksuaalirikoksia koskevat luvut haastavat aiemmin suomalaisissa tutkimuksissa esitetyn kannan, ettei maanviljelysyhteiskunnassa juurikaan esiintynyt raiskauksia.
– Pyrin tutkimuksessani osoittamaan, että raiskaustuomioiden vähyys aiheutui naisille epäedulliseksi rakennetusta oikeusjärjestelmästä eikä niinkään raiskausten olemattomuudesta, Vuorela sanoo.
Vuosisadan kuluessa tuomiot alkoivat enenevässä määrin koostua kaupunkien rikkomuksista, kuten juopumuksista. Samaan aikaan yhteisöllisten moraalikäsitysten suojeluun liittyneet rikosnimikkeet, kuten salavuoteudet, sapatin rikkomiset ja kunnianloukkaukset alkoivat vähitellen kadota tuomioistuinten asialistoilta.
Ainutlaatuinen aineisto
Autonomian aika on saanut vain vähäistä huomiota aiemmassa kriminologisessa tutkimuksessa. Suurin syy tutkimuksen vähäisyyteen lienee suomalaisten tilastojen heikko saatavuus, joka on jättänyt jälkensä myös pohjoismaisiin vertailuihin.
Vuorela on tutkimustaan varten kerännyt ja koostanut aikasarja-aineistoja vanhoista tilastokirjoista, vuosikertomuksista ja vankiluetteloista. Tämä laaja tilastoaineisto ulottuu vuoteen 2019 asti ja tulee hyödyttämään lukuisia tutkijoita, kun se julkaistaan avoimesti kaikkien käytettäväksi. Ennen tutkimushanketta Suomen saatavilla olevat vankilukutilastot alkoivat vuodesta 1882 ja tuomio- sekä seuraamustilastot vuodesta 1891. Uuden aikasarja-aineiston myötä vankilukutilastot alkavat nyt vuodesta 1810 ja muut oikeustilastot vuodesta 1842.
Esimerkiksi vankilukutilastot on kerätty Kruununvankilain vankiluetteloista, jotka sisältävät nimiluettelon kaikista vankiloissa kunkin kuukauden aikana säilytetyistä vangeista.
– Aineistot itsessään ovat melko poikkeukselliset. Ne ovat kenties jopa kansainvälisesti pisimmät yhtenäiset oikeustilastolliset aikasarjat, jotka on kerätty kokonaisista valtioista, Vuorela sanoo.
***
OTM Miikka Vuorela väittelee 19.2.2021 kello 12.15 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Autonomian ajan rikos ja rangaistus oikeustilaston valossa: tutkimus rikollisuuden ja rangaistuskäytännön kehityksestä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa vuosina 1809–1917" (Crime and Punishment according to Justice Statistics during the Finnish Autonomy: The Development of Crime and Sentencing Practices in Finland and the other Nordic Countries in 1809-1917). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, Luentosali III, Yliopistonkatu 3.
Väitöstilaisuutta voi myös seurata tämän videolinkin kautta: https://helsinki.zoom.us/j/62562813196?pwd=Wjd2ZzQrSlRDVDlIVVRRYkxJWk0x…
Vastaväittäjänä on OTT, tutkimusjohtaja, dosentti Jussi Pajuoja, Itä-Suomen yliopisto, ja kustoksena on professori Kimmo Nuotio. Väitöskirjan on ohjannut professori Tapio Lappi-Seppälä.
Väitöskirja julkaistaan sarjassa Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimuksia.
Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.
Väittelijän yhteystiedot:
Miikka Vuorela
Puh. 050 563 4477
miikka.vuorela@helsinki.fi
@miikka_vuorela (Twitter)