Pitkäjänteinen työ avoimen tieteen hyväksi palkittiin Open Access -viikolla

Avoimen tieteen iltapäivässä Tiedekulmassa juhlittiin sekä Helsingin yliopiston avoimen tieteen palkinnon saajaa 2019 että 10-vuotiasta asemansa vakiinnuttamaa datatukea.

Avoimen tieteen iltapäivässä vararehtori Paula Eerola ja ylikirjastonhoitaja Kimmo Tuominen jakoivat Helsingin yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2019, joka myönnettiin tänä vuonna Luonnontieteelliselle keskusmuseolle (Luomus) pitkäjänteisestä ja laaja-alaisesta työstä avoimen tieteen hyväksi. Palkinnon kävi noutamassa Aleksi Lehikoinen Luomuksen edustajana. Palkinnon perusteluissa avoimen tieteen todettiin olevan läpäisevä periaate luonnontieteellisen keskusmuseon toiminnassa. Lisäksi Luomuksella on pitkät perinteet kansalaistieteen saralla ja avoimien tutkimusinfrastruktuurien kehittämisessä. Aiheesta lisää yliopiston ja Luomuksen uutisissa.

Avoimen tieteen iltapäivässä juhlittiin samalla myös Helsingin yliopiston 10-vuotiasta datatukea. Datatuki on Helsingin yliopiston datanhallinnan asiantuntijoiden muodostama yksikkörajat ylittävä verkosto, jossa kirjasto on ollut aktiivinen toimija. Tutkimusdatapalveluita tutkijoille rakennettaessa ja dataan liittyvien palvelutarpeiden koko ajan kasvaessa kirjastolle on muotoutunut konsultoinnin lisäksi myös toimintaa koordinoiva rooli.

Datatuen 10-vuotisjuhlien kutsuyleisön muodostivat eri lailla verkoston toiminnassa vuosien varrella mukana olleet yhteistyökumppanit yliopistolta sekä kansallisista datanhallinnan yhteistyötahoista. Tuen tarjoaminen datanhallinnassa on tullut tarpeeseen ja työn tärkeys on tunnistettu myös kansallisella tasolla.  Jessica Parland-von Essen muotoilee asian Think Open –blogissa seuraavasti:

”Helsingin yliopiston Datatuki kuuluun maamme kärkijoukkoihin. Esimerkiksi upea työ DMPTuulin ja pitkäaikaissäilytyksen kohdalla on ollut todella tärkeää kansallisissa avoimen tieteen ja tutkimusaineistojen hallinnan kehittämisen hankkeissa.”

Datatuen taustoista ja taipaleesta vuodesta 2008 nykyhetkeen voi lukea lisää Think Openin artikkelista Datatuki juhlii – kymmenen kysymystä kymmenvuotiaalle tienraivaajalle.