Värit toimivat viesteinä sekä lajikumppaneille että tutkijoille

3.5.2021
Värit kertovat eläinten näkökyvyn kehityksestä ja sopeutumisesta ympäristöönsä, sanoo professori Johanna Mappes.

Mitä tutkit?

Tutkin, miten ja miksi luonnossa tuotetaan ja käytetään värejä. Värit kertovat minulle, miten eliöt sopeutuvat ympäristöönsä. Niiden merkitys liittyy esimerkiksi fysiologiaan, piiloutumiseen ja signalointiin.

Värit ovat tärkeitä eläinten kommunikoidessa muiden lajien ja omien lajikumppaniensa kanssa.

Miten ja mihin tutkimuksesi vaikuttaa?

Väritutkimus auttaa ymmärtämään, miten eläinten näkö on kehittynyt ja sopeutunut erililaisiin ympäristöihin. Se selittää, miten eläimet oppivat erilaisia signaaleja ja mikä tekee erilaisista kohteista houkuttelevia tai pelottavia.

Väreillä on meille ihmisillekin suuri merkitys taiteessa, kulttuurissa ja estetiikassa.

Värit vaikuttavat jopa mielialaan ja ostospäätöksiimme.

Mikä alallasi inspiroi sinua erityisesti juuri nyt?

Viimeaikaiset läpimurrot molekyylibiologian alalla sekä monet tekniset läpimurrot ovat vieneet väritutkimusta valtavasti eteenpäin.

Pystymme entistä paremmin ymmärtämään ja mittaamaan, miten ja miksi eri eläimet näkevät värejä. Voimme esimerkiksi selvittää, minkälainen geneettinen koodi on perhosten kauniiden siipikuvioiden taustalla. 

Johanna Mappes on ekologian professori bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa.

Katso Johanna Mappesin uuden professorin juhlaluento 24.5.2021 YouTubessa.

Tutustu muihin uusiin professoreihin.