Ulostenäytteen lähettäminen YESLAB:iin

Meillä YESLAB:ssa ulosteviljelylähetteitä on valittavana viisi erilaista. Suosituin ulostetutkimuksemme, ns. "peruspaketti", on Koiran/kissan ripulipaketti I, joka sisältää Yersinian, Salmonellan ja kampylobakteereiden tunnistuksen. Ripulipaketti II valitaan, jos halutaan löytää näytteestä myös mahdolliset klostridit. Hevosille on oma ulosteviljelylähetteensä ja lisäksi tarjoamme kahta erilaista lähetettä pelkän Salmonella-infektion tai -kantajuuden löytämistä varten.

Lähetetyypin valinta lähtee aina potilaasta ja sen oirekuvasta. Kuten muitakin tutkimuksia tehdessä, kannattaa aina miettiä, kuinka todennäköisesti tutkimus tuo lisätietoa potilaan diagnoosiin ja hoitoon, ja on näin ylipäänsä tarpeellinen. Ulostenäytettä otettaessa näyte kannattaa ottaa sillä hetkellä oireilevalta potilaalta, sillä silloin taudinaiheuttajabakteeria erittyy ulosteeseen eniten ja sen löytäminen on todennäköisintä. Normaalia, kiinteää ulostetta on siis harvemmin kannattavaa lähettää, vaan ulosteviljely tulisi tehdä ripuliulosteesta.

Jotta me laboratoriossa pystyisimme antamaan asiakkaalle luotettavan tuloksen ulosteviljelystä, tulisi potilaasta lähettää tutkittavaksi kaksi erilaista näytettä: geelielatusainetikku ulosteesta tai peräsuolesta sekä ulostenäyte purkissa salmonellarikastetta varten (pari grammaa ulostetta riittää).

Miksi sitten muihin viljelyihin riittää yhdenlainen näyte, mutta ulosteviljelyä varten tarvitaan useampi? Kyse on sekä bakteerien säilyvyydestä että niiden löytymisestä. Etenkin mikroaerofiiliset kampylobakteerit sekä anaerobiset klostridit vaativat säilyäkseen erityiset happiolosuhteet, eikä näitä voida löytää enää purkissa seisseestä näytteestä. Elatusaineessa oleva tikkunäyte siis pitää bakteerit hengissä ja varmistaa näin luotettavan tutkimuksen. Edes elatusaineessa kampylobakteerit eivät säily kovin montaa päivää kasvukykyisinä, minkä takia ulostenäytteelle kannattaa suosia hiiltä sisältävää geelitikkua säilymisen maksimoimiseksi. Toisaalta myös purkissa oleva näyte on erityisen tärkeä, mikäli näytteessä on hyvin pieni määrä Salmonellaa, sillä tikkunäytteen näytemäärä ei riitä rikastusviljelyyn eikä pientä bakteerimäärää välttämättä havaita. Laboratoriossamme Salmonella tutkitaan sekä suoraviljelyn että rikastusviljelyn kautta mahdollistaaksemme tutkimuksen mahdollisimman hyvän luotettavuuden.

Autamme oikean ulosteviljelylähetteen valinnassa mielellämme!