Töissä FinPharmassa: Apulaisprofessori Michael Jeltsch

FinPharma-apulaisprofessori Michael Jeltsch kehittää menetelmää, joka saattaa pudottaa vasta-aineiden tuottamiseen käytetyn ajan ja kustannukset kymmenesosaan nykyisestä. Vasta-aineet ovat sekä tärkeitä proteiinilääkkeitä että olennaisia elämäntieteiden tutkimuksessa.

Hyvin suuri osa kaikista hiljattain hyväksytyistä lääkeaineista, esimerkiksi syöpälääkkeistä, on vasta-aineita. Vasta-aineet ovat proteiineja, jotka taistelevat viruksia ja haitallisiksi arvioituja molekyylejä vastaan.

Vasta-aineet ovat myös hyvin tärkeitä työkaluja elämäntieteissä, koska ne pystyvät hyvin tarkasti tunnistamaan vastinmolekyylejään. Vasta-aineiden tekeminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista.

– Suurin ongelma on se, että niiden tuottaminen vaatii paljon työtä ja aikaa ja on kallista. Nykymenetelmä on niin monimutkainen, että akateemisessa yhteisössä ei juurikaan enää tehdä vasta-aineita, sanoo Michael Jeltsch, elokuun alussa FinPharma-konsortiossa aloittanut farmaseuttisen proteiinilääketutkimuksen apulaisprofessori.

Vasta-aineilla on kuitenkin valtava kysyntä.

– Meidän ideamme on tehdä koko vasta-aineiden valmistusprosessista paljon helpompi. Itse asiassa olemmekin edistyneet hyvin. Menetelmä toimii ja olemme tehneet jo ensimmäiset kokeet. Vielä emme ole valmiita tarjoamaan tätä muille, mutta siihen me tähtäämme. Vaikka pystyisimme saamaan vain 0,01 prosenttia markkinoista, se olisi kannattavaa ja Suomen mittakaavassa valtava menestys, Michael Jeltsch sanoo.

Hän arvioi, että ei ole lainkaan mahdotonta leikata uuden menetelmän avulla 90 prosenttia sekä vasta-aineiden tuotantokuluista että -ajasta. Tämä tarkoittaisi, että tutkimuskäyttöön tarvittavat vasta-aineet voitaisiin tulevaisuudessa tuottaa tutkimusyhteisössä, kuten vasta-ainetutkimuksen alkuaikoina tapahtui.

Veri- ja imusuonten kasvun säätely vankkana tutkimuspohjana

Ennen Viikkiin saapumistaan Michael Jeltsch työskenteli useita vuosia Meilahdessa akatemiaprofessori Kari Alitalon tutkimusryhmässä. Hänen osuutensa Alitalon kokonaan uusia uria avaavasta verisuonibiologiasta on ollut nimenomaan proteiinitutkimus. Jeltsch käyttää geneettisiä sairauksia lähtökohtana pyrkiessään ymmärtämään veri- ja imusuonten kasvun säätelyä.

– Kun viallinen geeni on tunnistettu, tutkimusryhmäni keskittyy löytämään sen molekulaarisen funktion ja sen, miten geenin muuntuminen häiritsee tätä toimintaa. Sitten tutkimme, voitaisiinko asialle tehdä jotain.

Toistaiseksi Michael Jeltsch on ollut kehittämässä kolmea lääkeainetta, jotka ovat parhaillaan kliinisissä kokeissa. Yksi lääkeaineista liittyy lymphedeemaan eli imunestekierron häiriöön, jossa jokin tietty kudos tai koko keho turpoaa. Sairauden useista syistä moni on perinnöllinen, mutta lymphedeema on myös yleinen syövän tai syöpähoitojen seuraus.

– Toivomme, että meidän ensimmäisen sukupolven lääkkeemme toimii hyvin. Meillä on lisäksi jyrsijämallissa testattu ja tässä vaiheessa paremmalta vaikuttava toisen sukupolven lääke valmiina prekliinisiin kokeisiin, joten olemme hyvin toiveikkaita, Michael Jeltsch sanoo.

Lääkkeiden kehitys vie kuitenkin paljon aikaa, ja joskus tielle osuu odottamattomia esteitä. Michael Jeltschillä ja hänen kollegoillaan Sirpa Loukovaaralla ja Kaisa Lehdellä on hypoteesi siitä, miksi diabeettisen verkkokalvosairauden alalajin, proliferatiivisen diabeettisen retinopatian (PDR), hoitoon tarkoitettu lääke ei toimikaan noin kolmasosalla potilaista. PDR on sairaus, jossa silmän takaosaan muodostuu epänormaaleja verisuonia.

– Jos hypoteesimme on oikea, meillä olisi lääkekandidaatti PDR:ään. Suurin ongelma on päästä ideasta kliinisiin kokeisiin. PDR:n kehittyminen kestää ihmisillä pari vuosikymmentä. Emme pysty etenemään kokeissa, koska PDR:stä ei ole eläinmallia. Esimerkiksi hiiren elinikä on vain muutamia vuosia, eikä sille sinä aikana ehdi kehittyä samanlaista sairautta kuin ihmisillä. Jos meillä olisi sopiva eläinmalli, voisimme vahvistaa – tai kumota – hypoteesin ja hypoteesin vahvistuttua edetä kliinisiin kokeisiin.

Uutena kotina Viikki

Michael Jeltsch ja hänen ryhmänsä neljä jäsentä siirtyvät vähitellen Viikin kampukselle Biokeskus 2:een, kunhan laboratoriotilat saadaan kuntoon. Covid-19-tilanne ei ole helpottanut muuttoa, koska uudet ryhmän jäsenet pitää saada kunnolla kotiutumaan ja laboratoriotyö vaatii henkilökohtaista kontaktia ja neuvontaa.

– Teen edelleenkin tutkimusta myös Meilahdessa, joten matkustan kampusten välillä. Toivon myös, että saamme joitain farmasian tiedekunnalle ja lääketieteelliselle tiedekunnalle yhteisiä jatko-opiskelijoita. Minulla on aiemmin ollut jatko-opiskelijoita, jotka ovat olleet lääketieteellisessä tiedekunnassa kahdessa eri tutkimusohjelmassa, ja se on osoittautunut hyväksi tavaksi jakaa tietoa.