Suurten lihansyöjälajien kannat eivät yleisesti ottaen ole tiheämpiä luonnonsuojelualueilla kuin muilla alueilla. Itse asiassa luonnonsuojelualueiden ahmakantojen tiheys oli peräti laskussa, kun taas vastaavien kantojen tiheys muualla oli 30 vuoden pituisen tutkimusjakson aikana säilynyt muuttumattomana.
Suomen suurimmat luonnonsuojelualueet sijaitsevat Lapissa. Ne soveltuvat kokonsa ansiosta parhaiten suurpedoille, mutta näillä alueilla ei näytetä pystyvän ylläpitämään vakaita ahmakantoja. Yksi osatekijä saattavat olla ahmojen lisääntyneet kohtaamiset poronhoitoalueen toimijoiden kanssa.
– Ahmoja tavataan vain kolmessa Euroopan unioniin kuuluvassa pohjoismaassa, ja siksi Suomen rooli tämän lajin suojelussa onkin merkittävä. Pohjoisten suojelualueiden ahmakantojen supistuminen on hälyttävää ja korostaa jatkotutkimusten tarvetta, jotta voidaan ymmärtää Lapin ahmakantojen dynamiikkaa, laittomien kaatojen vaikutusta lajiin ja sitä, miten tilannetta voidaan parantaa suojelualueilla, Julien Terraube Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta toteaa.
Myönteisenä havaintona tutkijat totesivat ilveskantojen olevan tiheämpiä Itä-Suomen suojelualueilla kuin maan länsiosissa. Tähän mahdollisesti vaikuttavia ympäristötekijöitä, kuten saaliseläinten runsautta ja kantojen yhteyksiä Venäjällä eläviin terveisiin kantoihin, ei ole toistaiseksi tutkittu.
Kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan tutkimustulokset eivät silti tarkoita, että luonnonsuojelualueet ovat tarpeettomia suurpetojen suojelemiseksi, sillä ne tarjoavat elinympäristöjä ja saaliseläimiä kausiluonteisesti suurpetojen kaltaisille paljon liikkuville lajeille. Tulokset korostavat kuitenkin suurpetokantoihin kohdistuvia monimutkaisia vaihtelevia paineita, jotka vaikuttavat suojelualueilla toteutettavan lajiensuojelun tehokkuuteen.
Kansalaistieteestä apua suojelualueiden vaikutusten arviointiin
Tutkimuksessa verrattiin sellaisia suojeltuja ja suojelemattomia alueita, joissa on samankaltaisia ympäristöpiirteitä tai ihmisen aiheuttamia uhkia. Menetelmällä on aiemmin arvioitu suojelualueiden tehokkuutta metsätuhojen estämisessä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tätä niinsanottua konfaktuaalista menetelmää käytetään eläinkantojen kehityksen arviointiin suojelualueilla.
Tutkimustulosten mukaan tällaisten lähestymistapojen soveltaminen pitkällä aikavälillä kerättyjen ja kattavien aineistojen analysoimiseen tarjoaa tehokkaita työkaluja, joilla voidaan arvioida suojelualueiden kykyä ylläpitää villieläinkantoja.
Tutkijat hyödynsivät riistakolmiolaskentaa, joka on Luonnonvarakeskuksen (Luke) hallinnoima tiedonkeruujärjestelmä. Tämä metsästäjien kautta maan vuodesta 1989 lähtien keräämä aineisto tarjoaa tilaisuuden eläinkantojen vertailuun sekä suojelualueiden toimivuutta koskevien laajamittaisten ja pitkän aikavälin arvioiden tekemiseen.
– Päätimme keskittyä suurpetoihin, sillä ne ovat lajiryhmänä erityisen altis ihmisten aiheuttamille uhkille. Suurpetojen ja ihmisten välisten konfliktien määrä on kasvanut Suomessa, kun valtaosa suurpetokannoista on viime aikoina elpynyt. Tämä on johtanut kielteisten asenteiden lisääntymiseen sutta ja eräitä muita lajeja kohtaan sekä entistä suurempaan laittomien kaatojen määrään, Julien Terraube kertoo.
Vaikutusarvioinnista valtavirtaa: tavoitteena suojelualueiden parempi hoito
Tutkimus osoittaa tarpeen suunnitella luotettavia työkaluja, joiden avulla voidaan arvioida suojelutoimien vaikutusta. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, sillä kansainvälinen yhteisö on parhaillaan kohdistamassa huomionsa YK:n biodiversiteettisopimuksen 2020-luvun jälkeisiin tavoitteisiin. Aikeena on pysäyttää maailmanlaajuinen luonnon monimuotoisuuden kapeneminen suojelualueita parantamalla.
– Meidän mielestämme tutkimus osoittaa, että menetelmällisistä vaikeuksista huolimatta suojelualueiden tehokkuuden arvioiminen laajalla alueella elävien lajien, kuten suurpetojen, suojelussa on mahdollista ja erittäin tarpeellista jatkotutkimusten pohjaksi. Se on myös osoitus siitä, kuinka tärkeää kansalaisten kaikkialla Suomessa tekemä pitkäkestoinen villieläinten seuranta on, Terraube toteaa.
Artikkeli:
J. Terraube, J. Van doninck, P. Helle & M. Cabeza. Assessing the effectiveness of a national protected area network for carnivore conservation. Nature Communications volume 11, Article number: 2957 (2020).