Rinnakkaislääketeollisuus ry:ltä farmasian kestävän kehityksen rahastoon 20 000 euron lahjoitus

Lahjoituksen avulla ollaan askelta lähempänä maailman ensimmäisen farmasian kestävän kehityksen professuurin saamista Helsingin yliopistoon.

Suomessa toimivia rinnakkaislääke- ja biosimilaarilääkeyrityksiä edustava Rinnakkaislääketeollisuus ry on lahjoittanut farmasian kestävän kehityksen rahastoon 20 000 euroa. Rahasto mahdollistaa maailman ensimmäisen farmasian kestävän kehityksen professuurin perustamisen Helsingin yliopistoon.

– Kun asia esiteltiin meille, koko hallituksemme suhtautui siihen heti myönteisesti. Toivomme, että omalla esimerkillämme innostaisimme mukaan omia jäsenyrityksiämme ja muitakin alan toimijoita, toteaa Rinnakkaislääketeollisuus ry:n toiminnanjohtaja Heikki Bothas.

Rinnakkaislääketeollisuus ry ja sen jäsenet haluavat omalta osaltaan tukea farmasian alan kestävän kehityksen osaamista. Kestävä kehitys ei sinänsä ole rinnakkaislääketeollisuudelle uusi asia, sillä yhdistyksen jäsenyritykset ovat jo vuosia työskennelleet ympäristökuormituksen pienentämiseksi.

– Ympäristökuormituksen vähentämisestä on tullut iso trendi, ja sen tueksi tarvitaan sekä perustutkimusta että soveltavaa tutkimusta. Lääkevalmistuksen prosesseja, lääkinnällisiä laitteita ja pakkausmateriaaleja voidaan kehittää ympäristöystävällisemmiksi. Lisäksi on mahdollista kehittää lääkeaineita, jotka ovat vähemmän haitallisia ympäristölle.

Ympäristöasiat linkittyvät myös toiseen koko yhteiskunnan kannalta tärkeään seikkaan: lääkkeiden saatavuuteen ja huoltovarmuuteen.

– Lääkkeiden tuotanketjut ovat pitkiä, ja monet lääkeaineet tai niiden raaka-aineet tulevat Euroopan ulkopuolelta. Toimialamme on kuitenkin murroksessa. Jatkossa pelkkä hinta ei ehkä enää ratkaisekaan, vaan lääkkeiden saatavuus ja huoltovarmuus ovat aiempaa tärkeämpiä kriteerejä. Olisi erikoista, jos emme samalla kiinnittäisi huomiota lääkkeiden ympäristövaikutuksiin ja siihen, miten niitä voidaan pienentää.

Mahdollistetaan maailman ensimmäinen kestävän farmasian professuuri – lahjoita farmasiaan

Tutkitun tiedon avulla tuodaan ratkaisuja maailmanlaajuisiin ongelmiin ja tuetaan yhteiskuntia niiden edellyttämissä kestävyysmuutoksissa. Tulevaisuuden ennakointiin ja ratkaisuihin tarvitaan kehitykseen osallistuvien ammattilaisten laajempaa ja kokonaisvaltaisempaa tietopääomaa.

Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan tavoitteena on saada maailman ensimmäinen farmasian kestävän kehityksen professuuri. Tämän professuurin avulla yliopistoyhteisö tuottaa mm. työelämän ja yritysten käyttöön farmasian ja lääkealan asiantuntijoita, joilla on mahdollisuus muuttaa alan toimintatapoja ympäristö huomioivaan suuntaan.

Nostetaan lahjoitusprofessuurilla farmasian ala kestävän kehityksen ja sen tarjoamien mahdollisuuksien ja kiinnostuksen yleiseen tietoisuuteen niin Suomessa kuin maailmalla.

Tee lahjoitus verkossa

Tutustu lahjoittamiseen