Kerrotaan, että 300-luvulla elänyt Aleksanteri Suuri rakensi hevoselleen tallin kullasta, koska oli niin kiintynyt ratsuunsa. Ori Bukefalos kuljetti isäntäänsä selässään tämän tunnetuimmilla valloitusretkillä halki kahden mantereen.
Kulta on ihmisen tapa osoittaa arvostusta, mutta mitä mahtoi ajatella Bukefalos? Luultavasti se olisi säihkeen sijaan arvostanut mahdollisuutta kyhnytellä vaikka tavallisen kyntöhevosen kanssa.
Hevonen on yhä sama kuin se oli antiikin aikoina. Ihmisen ja hevosen yhteinen matka on jatkunut jo tuhansia vuosia. Siinä ajassa oppii paljon.
Vai oppiiko? Luonnossa elävien hevosten tiedetään toimivan laumoina — yksin jääminen on luonnossa vaarallista. Hevoset käyttävät suurimman osan vuorokaudesta toistensa läheisyydessä laiduntaen.
Valtaosa Suomen aikuisista hevosista asuu talleissa, joissa niitä pidetään erossa lajitovereistaan. Mitä kalliimmasta hevosesta on kyse, sitä varmemmin se jää vaille toisen hevosen kosketusta myös ulkoillessaan. Lajitoverin seurassa hevonen saattaisi satuttaa itsensä ja hajottaa ulkoilun ajaksi päälle puetut loimet.
Kun hevonen alkaa oireilla psyykkisesti tai fyysisesti, apua haetaan usein lisäämällä liikuntaa tai vaihtamalla rehun koostumusta. Harvemmin pohditaan, mikä on hevosen sosiaalisten suhteiden merkitys tai onko eläimellä yksinkertaisesti nälkä, koska se ei voi itse päättää syömisestään.
Koneesta yksilöksi?
Nyky-Suomessa on enää harvoja työhevosia: maatalouskoneet ja autot ovat korvanneet hevoset pelloilla ja liikenteessä. Hevoskanta puolittui 184 000:sta 91 000:een vain viidessä vuodessa vuosina 1965–1970. Hevosten määrä on kuitenkin kasvanut 1980-luvulta alkaen, ratsastusharrastuksen ja kilpaurheilun lisäännyttyä. Nyt Suomessa on hevosrekisteriä ylläpitävän Hippoksen mukaan noin 74 000 hevosta. EU-maista hevosia oli vuonna 2018 YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan eniten Romaniassa, Isossa-Britanniassa ja Saksassa, joista jokaisessa hevosten määrä on yli 400 000.
— Hevonen jää lemmikin, käyttöeläimen ja tuotantoeläimen välimaastoon. Se on niitä kaikkia, mutta ei mitään täysin, arvioi biologisen antropologian dosentti Sonja Koski Helsingin yliopistosta.
Koski on tehnyt aiemmin apinatutkimusta ja siirtynyt nyttemmin myös hevosten pariin. Häntä kiinnostaa ihmisen ja hevosen vuorovaikutus, varsinkin myötätunnon ja tasa-arvoisuuden näkökulmasta.
— Haluan tietää, löytyykö hevosista sellaisia piirteitä lajina tai yksilöinä, joihin pitkä yhteinen historia ihmisen kanssa on vaikuttanut, Koski hahmottelee.
— Mitä ihminen merkitsee hevoselle, ja miten se haluaa ihmisen kanssa toimia?
Syvä yhteys
Hevonen on kiehtova tutkittava monesta näkökulmasta. Yksi liittyy sen herättämiin tunteisiin.
— Monelle ihmiselle hevosen kanssa toimiminen on päivän kohokohta. He kertovat tuntevansa syvää yhteyttä rapsutellessaan hevostaan ja kokevat, että hevonen aistii heidän tunnetilojaan, Koski kertoo.
Toisaalta suuri osa hevosista elää täysin ihmisen määrittelemää elämää. Kilpaurheilussa niiltä vaaditaan kovaa fyysistä suorituskykyä ja lajille epätyypillisissä tehtävissä pärjäämistä.
— Ristiriita on hirvittävän kiinnostava: vaikka hevosen kerrotaan olevan hyvin tärkeä, siitä on mahdollista etäännyttää tunteensa.
Koski on yllättynyt siitä, miten nuorta hevosten kipututkimus on. Aiheeseen alettiin paneutua vasta 2010-luvulla. Ylimalkaan eläinten kipu on noussut tutkimuksen aiheeksi varsin myöhään.
Tutkimattomat suhteet
Hevosten sosiaalisen käyttäytymisen tutkimuskin on ollut hämmästyttävän vähäistä, Koski sanoo.
— Apinatutkijana näen lajin sosiaaliset suhteet kaiken käytöstutkimuksen ytimessä. Hevosista aiempaa tutkimusta oli vaikea löytää.
Sosiaalisuus määrittää kuitenkin vahvasti hevosten käyttäytymistä, Koski painottaa. Niillä on toistensa kanssa pitkäkestoisia ja tärkeitä suhteita lauman sisällä. Ne eivät vietä yhtä paljon aikaa kaikkien lauman lajitoverien kanssa.
— Ne ymmärtävät paitsi omat suhteensa muihin myös toisten hevosten keskinäiset suhteet. Se on kognitiivisesti kehittynyttä.
Tutkijat saattavat silti yhä väitellä siitä, miten hevosen käyttäytymistä voidaan kuvata, mikä hevonen on lajina ja minkälaisia ovat sen lauma ja sosiaaliset suhteet. Hevosta katsotaan useimmiten lääketieteen tai urheilusuoritusten näkökulmista.
Ihmisen silmin
Esteratsastajaa ei ehkä lähtökohtaisesti kiinnosta, onko hevosella kavereita, Koski huomauttaa.
— Ihminen näkee hevosen vahvasti itsensä kautta ja välineenä. Häntä kiinnostaa, miten hevonen hyppää esteitä tai kuinka hevosen reaktiivisuus vaikuttaa sen suorituskykyyn.
Arvokas ja arvostettu hevonen on siis jäänyt osin arvoitukseksi ihmiselle, mutta vielä vähemmän on tietoa tuotantoeläinten kognitiosta, Koski vertaa.
Tutkija toivoo lisäävänsä omalla työllään tietoa siitä, kuinka hevosen elinolosuhteet tai kouluttaminen vaikuttavat sen hyvinvointiin. Hyvinvointitutkimus hyödyttää myös ihmistä, sillä se voi vähentää käytöstä, jolla hevonen vaarantaisi itsensä ja ihmisen.
Pihaton elämää
Sonja Kosken tutkimukseen osallistuu monenlaisia hevosharrastajia eläimineen. Osa aikuisista hevosista on harrastus- tai kilpaeläimiä ja elää perinteisessä talliympäristössä, osa asuu pihattotalleissa.
Pihatto antaa hevosille mahdollisuuden elää pieninä laumoina.
— Hevonen saa olla vähän enemmän hevonen. Se saa ainakin jossain määrin päättää itse, kenen kanssa viettää aikaansa ja onko sisällä vai ulkona.
Aikuisten hevosten lisäksi Kosken tutkimukseen osallistuu nuoria, 1–3-vuotiaita hevosia.
— Aikuisten hevosten historia määrittelee täysin niiden suhtautumisen ihmiseen. Siksi tutkimme myös nuoria hevosia, joilla ei vielä ole kokemuksen taakkaa.
Eleet kertovat
Koski havainnoi hevosia ja niiden vuorovaikutusta ihmisten kanssa käyttäytymistieteilijänä. Hevosten tulkkeina hänen apunaan on useita hevosiin perehtyneitä opiskelijoita ja avustajia.
— Minua kiinnostaa hevosen tunnetila ja se, miten hevonen lähtee yhteistyöhön. Onko se esimerkiksi jännittynyt vai motivoitunut, kun ihminen kiipeää selkään.
Hevosten havainnoinnin lisäksi Koski haastattelee niiden omistajia siitä, miten he kokevat yhteistyön hevosensa kanssa ja minkälaisia merkityksiä he harrastukseensa liittävät. Hevosten ajatuksia voi tulkita vain niiden käytöksestä ja eleistä.
Koskea mietityttää, näkeekö hän tuoreena hevostutkijana ihmisten ja eläinten kanssakäymisessä aiemmista tutkimuksista tuttuja asioita vai nouseeko työssä esiin jotain kokonaan uutta. Ainakin ihmisen pitkäaikaista kumppania katsotaan nyt hieman eri kulmasta kuin aiemmin.
Ravaa kipua pakoon
Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava, eläinlääkäri Kati Tuomola katsoi 261 ravihevosen suuhun viimevuotisessa tutkimuksessaan. Ravilähdön jälkeen tehdyssä tarkastuksessa 219 hevosella oli akuutti suuvaurio kuolaimen alueella.
Joka viidennellä hevosella vauriot olivat vakavia. Kohtalaiseksi vauriot luokiteltiin lähes puolella tutkituista: mustelmia, nirhaumia ja haavoja. Tutkimus ei ottanut kantaa siihen, olivatko suuvammat syntyneet kilpailussa vai jo aiemmin, koska hevosia ei tarkastettu ennen lähtöä.
— Suun vauriot tulivat monelle valmentajalle yllätyksenä, Tuomola kertoo.
Kuolain on arkinen, vanha varuste. Erimuotoisista ja pääosin sileistä metalliosista rakentuva kuolain asettuu kielen päälle hammaslomaan eli hampaattomaan kohtaan. Kuolaimen vaikutus perustuu opetettuun merkkiin eli ohjaspaineeseen ja sen höllentämiseen, kun hevonen kääntyy tai hiljentää halutusti.
Raveissa kilpailueläinlääkäri tutkii hevosten suut vain, jos niiden suupielissä näkyy verta. Tuomolan tutkimista hevosista näin oli vain viidellä hevosella, vaikka 50 hevosen suuvammoja voi pitää vakavina.
— Myös verta vuotamaton vamma suussa aiheuttaa kipua.
Kipeä hevonen pyrkii välttämään kivun aiheuttajaa. Hevonen voi aukoa suuta, purra kuolaimeen hampailla kiinni, roikottaa kieltään suun ulkopuolella tai ravistella päätään. Pakoeläimenä se voi myös yrittää juoksemalla kipua karkuun — siis juosta kovempaa, mikä ei ainakaan ravikilpailuissa haittaa.
Eläimen kivun tunnistaminen voi olla hankalaa, ja sen eleet ehkä sekoittuvat muihin käyttäytymisen tai luonteen piirteisiin. Hevosta saatetaan luonnehtia ”itsepäiseksi” ja lisätä varusteisiin välineitä, jotka estävät esimerkiksi kielen roikottamisen tai pään viskelemisen.
Tuomola tutki ravureita, mutta kuolain voi aiheuttaa kipua ja vaurioita yhtä hyvin myös ratsuille.
— Tutkimuksen seuraava kohde ovat kenttäkilpailuhevoset.
Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 10/2020.