Helsingin yliopisto ekologian oppiaineessa maailman 17:s

Helsingin yliopiston ekologian oppiaine sijoitettiin maailmanlaajuisessa arvioinnissa sijalle 17. Biologiset tieteet säilyivät ennallaan sijaryhmässä 51–75. Shanghai Ranking listasi Helsingin yliopiston sadan parhaan joukkoon yhteensä 18 oppiaineessa.

Helsingin yliopisto on arvioitu maailman 17. parhaaksi ekologian oppiaineessa. Arvioinnin teki riippumaton Shanghai Ranking, ja tulokset julkaistiin Global Ranking of Academic Subjects -listauksessa. Edelle kirivät esimerkiksi ranskalainen Montpellierin yliopisto, joukko merkittäviä englanninkielisiä yliopistoja, ruotsalainen SLU sekä hollantilainen Wageningenin yliopisto. Viime vuonna Helsingin yliopiston ekologian oppiaine sijoitettiin vastaavassa arvioinnissa maailman 12:nneksi.

Biologisten tieteiden sijoitus oli säilynyt viime vuodesta ennallaan eli sijaryhmässä 51–75, ja ihmisbiologisten tieteiden sijoitus oli 76–100.

Shanghai Ranking mittaa yliopistojen menestystä tietyssä oppiaineessa esimerkiksi tieteellisten julkaisujen ja siteerausten sekä kansainvälisten yhteisartikkelien ja arvostetuissa tiedejulkaisuissa ilmestyneiden artikkeleiden määrässä. Yliopistoja vertaillaan 54 oppiaineessa viideltä tieteenalalta.