Helsingin kaupunkirottaprojekti etsii kahta tutkimusapulaista/graduntekijää

Helsingin kaupunkirottaprojekti hakee opiskelijoita rottiin, jyrsijöiden torjuntaan ja linturuokintaan liittyviin projekteihin. Ensimmäinen tehtävään soveltuu parhaiten (eläin)ekologian tai soveltavan ekologian opiskelija ja toinen biologian opettaja-, kasvatustieteen, soveltavan eläintieteen tai ympäristötieteen opiskelija. Kummassakin tehtävässä eduksi on, että opiskelijaa kiinnostaa aineiston käsittelyn jälkeen maisterintutkielman tekeminen aineiston pohjalta.

Molemmat tehtävät vaativat suomenkielisen aineiston analyysiä tai suomenkielisten sidosryhmien kanssa toimimista, joten suomen kielen osaaminen on välttämätöntä.

 

Projekti 1: Hiirien ja rottien esiintyminen tuholaistorjuntakohteissa

Työskentely koostuu kahdesta osasta: tutkimusapulaisena toimiminen Helsingin kaupunkirottaprojektissa ja työharjoittelu Turvatekniikan keskus TUKES:issa.

Lyhyt kuvaus: Viime vuosikymmeninä kotihiiri on harvinaistunut nopeasti, ja metsähiiri on noussut yleisimmäksi tuholaistorjuntojen kohteeksi. Rotta on puolestaan muuttanut esiintymisensä painopistettä kaatopaikkojen sulkeuduttua. Suomessa ei ole aiemmin muodostettu kokonaiskuvaa siitä miten kotihiiri, metsähiiri ja rotta esiintyvät ihmisten seuralaisena. Tämän tutkimuksen aineistona käytetään Helsingin kaupunkirottaprojektin keräämää ja tuholaistorjujien ilmoittamaa esiintymistietoa sekä tietoja rottien ja hiirien esiintymisestä Helsingin kaupungin alueella. Lisäksi voidaan käyttää hyödyksi muita esiintymistietoja ja aineistoja. Mahdollisuus haluttaessa osallistua rottatutkimuksen kenttätöihinkin.

Työmäärä ja ajoitus: tutkimusapulaisosuus vastaa 2 kk kokopäiväistä työtä, joka voidaan ajoittaa vuoden 2021 ajalle vapaasti esimerkiksi osa-aikaisena, ja harjoitteluosuus TUKESilla 2 kk mieluiten kokopäiväisesti toimistotyöaikaan vuoden 2022 puolella. Harjoitteluaikaa ei lasketa mahdollisen gradun tekoajaksi. Palkan suuruus tarkentuu, mutta alustavasti apulaisajalta noin 2100 e/kk ja harjoitteluajalta 1800 e/kk.

Hakijalta edellytämme:

- vahvaa kiinnostusta soveltavaan ekologiaan ja spatiaaliseen analyysiin

- kokemusta ekologisten aineistojen kvantitatiivisesta analyysistä

- kelpoisuutta saada yliopiston harjoittelutuki

- kykyä työskennellä jyrsijöiden erilaisten esiintymistietojen kanssa

- kykyä toimia osana monitieteistä tutkimusyhteisöä

- kykyä viestiä tutkimuksesta viranomaisille

Maisterintutkielman tekeminen käsitellyistä aineistosta on toivottavaa. TUKES-harjoittelun tavoitteena on tuottaa raportti tutkimuksen tuloksista.

Projekti 2: Lintujen talviruokinta ja rottien esiintyminen

Lyhyt kuvaus: Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yksi keskeinen syy miksi ihmiset ovat lopettaneet lintujen talviruokinnan on rottien tai muiden jyrsijöiden ilmaantuminen talviruokinnalle tai taloyhtiöiden ruokintaan liittyvät kiellot. Tämän hankkeen tarkoitus on syventää tätä käsitystä ja hahmottaa kokonaisvaltaisemmin, miten ihmiset hahmottavat rottien ja talvilintujen välisen konfliktin ruokintapaikoilla. Kyselyaineistossa on avoimia kysymyksiä talviruokinnan vähentämisen tai lisäämisen syistä, ja se soveltuu alustavasti hyvin esimerkiksi gradututkielman pohjaksi. Tutkielman näkökulmaa voi oman kiinnostuksen ja taustan mukaan painottaa eläintutkimuksen laajalla kentällä esimerkiksi ympäristökasvatukseen tai ympäristötieteisiin.

Työmäärä ja ajoitus: tutkimusapulaisosuus vastaa 2 kk kokopäiväistä työtä, joka voidaan ajoittaa vuoden 2021 ajalle vapaasti esimerkiksi osa-aikaisena. Palkan suuruus tarkentuu mutta alustavasti apulaisajalta noin 2100 e/kk.

Hakijalta toivomme:

- vahvaa kiinnostusta ihmisten ja eläinten välisten suhteiden tutkimukseen

- taustaa ekologiassa, ympäristötieteessä, kasvatustieteessä tai muussa eläintutkimuksen kannalta relevantilla tieteenalalla

- kokemusta kvalitatiivisista tutkimusmenetelmistä

- kykyä toimia osana monitieteistä tutkimusyhteisöä

- kykyä viestiä tutkimuksesta viranomaisille

Maisterintutkielman tekeminen käsitellyistä aineistosta on toivottavaa. Helsingin kaupunki saattaa toivoa erillistä korvausta vastaan raportin tutkimuksen tuloksista.

 

Hakemukset

Maisterintutkielman tekemisen osalta ohjaajana toimii alustavasti projektissa 1 Tuomas Aivelo ja projektissa 2 Anttoni Kervinen. Lisäksi tarpeen mukaan kotitiedekunnasta haetaan toinen ohjaaja.

Lisätietoja molemmista tehtävistä voi tiedustella sähköpostilla osoitteesta tuomas.aivelo@helsinki.fi.

Toivomme hakemuksia keskiviikkoon 23.6. mennessä edellä olevaan sähköpostiin. Kerro korkeintaan yhden sivun mittaisessa hakemuksessa lyhyesti miksi olisit hyvä valinta tehtävään ja miksi kyseinen aihepiiri kiinnostaa. Liitä mukaan ansioluettelosi. Mahdolliset haastattelut järjestetään 28.6. alkavalla viikolla mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksin tai lähitapaamisin.