Evon tiedekansallispuistohankkeen valmistelutyö etenee vauhdilla – alueellinen työryhmä saattaa työnsä päätökseen kesäkuun loppuun mennessä  

Työryhmä jatkaa kymmenen hengen voimin valmistelutyötään ja on jättämässä selvityksensä ympäristöministeriölle alkuperäisen aikataulun mukaisesti 30. kesäkuuta. 

 –  Olemme työryhmän työskentelyssä pyrkineet hakemaan kompromisseja kautta linjan ja tarjoammekin ehdotuksessamme eri vaihtoehtoja useisiin keskustelua herättäneisiin kysymyksiin. Viimeiset kaksi viikkoa ennen selvityksen jättämistä ympäristöministeriöön keskitymme alueen sisäisiin toimintoihin kuten rauhoitussäännöksiin ja tieteen tekemisen ja sen avaamisen edellytyksiin, kertoo alueellisen työryhmän puheenjohtaja, professori Atte Korhola.  

Osana valmistelutyötään, työryhmä on pohtinut pitkään eri tahoja kuullen tiedekansallispuiston rajaukseen ja metsästysjärjestelyihin liittyviä yksityiskohtia, joista maanomistajat ovat olleet huolissaan ja laatinut niihin liittyen ehdotuksensa. Työryhmä tapasi 11. kesäkuuta Evolla paikallisia maanomistajia, joiden parissa esitetty ehdotus sai kannatusta.  

Työryhmän ehdottama kansallispuiston rajaus noudattaa muilta osin nykyisen valtion retkeilyalueen rajausta, luonnonsuojelualueet huomioon ottaen, paitsi alueen kaakkoisosassa, jossa kansallispuiston raja seuraa Natura 2000-alueen rajaa. Kansallispuiston ulkopuolelle jää ehdotuksessa noin 800 hehtaarin suuruinen alue nykyistä valtion retkeilyaluetta.   

Työryhmä aikoo ehdottaa vaihtoehtoja metsästyksen järjestämiseksi tiedekansallispuistossa. Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan metsästys ei ole sallittua tiedekansallispuistossa, mutta hirven ajo sallitaan siten, että eläimen kaato tapahtuu kansallispuiston ulkopuolella. Metsästäjien esitys työryhmälle on, että metsästys sallitaan nykyisellään koko tiedekansallispuiston alueella. Työryhmän loppuraportti valmistuu kesäkuun loppuun mennessä, ja siihen kootaan eri näkemyksiä puoltavat näkökulmat.

Työryhmästä jättäytyi 15.6. pois neljä henkilöä, jotka edustivat paikallisia metsästäjä- ja maanomistajatahoja.  
–  Taustalla oli eri näkemyksiä alueen käytöstä, joiden kokoluokasta muu työryhmä ei valitettavasti ollut tietoinen, vaikka olemme työskennelleet tiiviisti yhdessä. Muu työryhmä pitää eroa valitettavana, mutta jatkaa toimintaansa hyvässä yhteishengessä, sanoo Korhola.  

Evon tiedekansallispuistohankkeen alueellinen työryhmä laatii parhaillaan selvitystä tiedekansallispuiston valmisteluun liittyen. Työryhmä on Helsingin yliopiston ympäristöministeriön toimeksiannosta asettama. Työryhmän työ ja ehdotukset toimivat aineistona kansallispuistoa koskevan hallituksen esityksen valmistelussa ympäristöministeriössä. Työryhmän on koonnut Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan varadekaani, ympäristömuutoksen professori Atte Korhola, joka toimii työryhmän puheenjohtajana.   

Lisätietoa: Atte Korhola, 0504154528