Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan dekaanina jatkaa professori Jaakko Kangasjärvi

1.9.2021
Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto päätti dekaanin valinnasta 31.8.2021 pidetyssä kokouksessaan. Dekaanin nelivuotinen toimikausi käynnistyy 1.1.2022.

– Olen erittäin iloinen valinnasta, ja että saan jatkaa aloittamaani pitkäjänteistä työtä ja viedä tiedekunnan strategiaa eteenpäin yhdessä tiedekuntalaisten kanssa. Erityisesti haluamme kehittää tiedekunnassamme tehtävän monipuolisen huippututkimuksen edellytyksiä ja mahdollisuuksia, sekä myös lisätä sen vaikuttavuutta yhteiskunnassa, sanoo professori, dekaani Jaakko Kangasjärvi Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta.

Tiedekunnan dekaanin nykyinen toimikausi päättyy 31.12.2021. Dekaanin tehtävä oli avoimessa haussa 14.3 – 11.4.2021.
Tiedekuntaneuvosto asetti keväällä dekaanin valintaa valmistelemaan valmisteluryhmän, johon kuuluivat akatemiaprofessori Craig Primmer puheenjohtajana sekä jäseninä yliopistonlehtori Sirkku Manninen ja opiskelija Alma Seppälä. Lisäksi rehtori nimesi valmisteluryhmään vararehtori Tom Böhlingin.

Valmisteluryhmä teki tiedekuntaneuvostolle esityksen dekaanin tehtävään valittavasta hakijasta perustuen hakijoiden hakuasiakirjoihin, valmisteluryhmän haastatteluun sekä tiedekunnan julkiseen kuulemistilaisuuteen. Tiedekuntaneuvoston päätös oli valmisteluryhmän esityksen mukainen.

Dekaanin tehtävän lisäksi 1.1.2022 alkaa myös varadekaanien ja tutkimusohjelmien johtajien uusi kausi. Haku näihin tehtäviin käynnistyy syksyllä.