Tekoäly auttoi kirjoittamaan kuunnelman

Tutkijoiden, taiteilijoiden ja tekoälyn yhteistyönä syntyneen kuunnelman voi kuunnella Yle Areenassa.

Paratiisiperhe – variaatioita ei ole mikä tahansa radiokuunnelma, sillä sitä on käsikirjoittanut Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen osastolla kehitetty tekoälyohjelma. Teos kertoo keskiluokkaisen perheen sisäisistä jännitteistä, mutta hetkittäin kuunnelmassa tuntuu olevan jotain outoa.

Kuunnelman ovat tuottaneet Yle Draama, Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen osasto sekä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun dramaturgian koulutusohjelma. Ylelle kyseessä oli kehitys- ja tutkimushanke, joka selvitti tekoälyn mahdollisuuksia draaman kirjoittajana tai kirjoittajan apuvälineenä. Tekoälyohjelma tuotti kuunnelman dialogin, ja ihmiset koostivat muun kerronnan.

Voit kuunnella ohjelman Yle Areenassa. Kuunnelman pituus on noin 50 minuuttia.

Paratiisiperhe – variaatioita -kuunnelmaa kirjoittaneen tietokoneohjelman on tehnyt Essi Salmenkivi, joka työskenteli projektin aikana Discovery-tutkimusryhmässä tietojenkäsittelytieteen osastolla ja Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITissä. Hän teki kuunnelmaprojektiin liittyen myös tietojenkäsittelytieteen gradunsa.

– Tehtäväni oli rakentaa kesätyöpestin aikana tekoälyohjelma, joka tuottaisi dialogia radiokuunnelmaan. Vastaavaa ei ollut koskaan ennen tehty, varsinkaan suomen kielellä, Salmenkivi kertoo.

Salmenkiven mukaan tutkimusryhmän vetäjä, tietojenkäsittelytieteen professori Hannu Toivonen kertoi työhaastattelussa, että heillä on tapana antaa kesätyöntekijöille mahdottomia ongelmia. Kesätyöntekijät nimittäin eivät tiedä niiden olevan mahdottomia ja saattavat vahingossa ratkaista ne.

– Mahdottomalta tuntuva tehtävä lähti aukeamaan, kun sain apua suomen kielen gradua tekevältä Jessica Lindströmiltä ja opin, miten vuoropuhelua mallinnetaan keskustelunanalyysissa.

– Vielä ei käsikirjoittajien tarvitse pelätä, että tekoäly vie heiltä työt, mutta voi olla, että projekti jatkuu vielä jossain muodossa Ylellä, jossa olen nyt töissä data scientistinä, Salmenkivi kertoo. 

Kuuntele Paratiisiperhe – variaatioita Yle Areenassa
Tutustu Discovery-tutkimusryhmän työhön