Ihmiset

Poikkitieteellinen ryhmämme koostuu Helsingin yliopiston kasvatustieteen tiedekunnan sekä geotieteen ja maantieteen oppiaineiden tutkijoista.

Teemme läheistä yhteistyötä Mixed Classes and Pedagogical Solutions (MAPS) -projektin kanssa, joka keskittyy kaupunkialueiden koulujen inklusiivisiin toimintamalleihin.

Venla Bernelius

Venla Bernelius on Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen apulaisprofessori, jonka työtä on aina ohjannut viehätys tieteeseen ja mahdollisuudet yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Bernelius on opiskellut maantiedettä, tilastotiedettä ja sosiaalitieteitä Suomessa ja Ruotsissa ja väitellyt kaupunkimaantieteestä Helsingin yliopistossa. 

Berneliuksen suurimpina akateemisina kiinnostuksen kohteena on ymmärtää kaupunkien sosiaalispataalista kehitystä ja sen vaikutuksia yhteiskuntaan ja sen instituutioihin. Valtaosa Berneliuksen työstä keskittyy segregaatioon, tarkastellen erityisesti  koulujärjestelmään sisältyviä erityimistä aiheuttavia mekanismeja.  Maantieteen monipuolisuus tieteenalana on antanut hänelle kuitenkin myös mahdollisuuden opiskella naapurustojen luottamukseen ja solidaarisuuteen sekä korkeastikoulutettujen maahanmuuttajien asumismuihin liittyviä teemoja. 

Tutkijaprofiili ja julkaisut Helsingin yliopiston tutkimusportaalissa

Sara Juvonen

Sara Juvonen (KM) toimii väitöskirjatutkijana Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hänen tutkimusaiheensa liittyvät koulutussosiologiaan ja -politiikkaan. Juvonen on aikaisemmin työskennellyt Helsingin yliopiston koulutussosiologian ja -politiikan tutkimusyksikössä (KUPOLI) esimerkiksi pohjoismaista koulutuspolitiikkaa koskevassa hankkeessa.

Tutkijaprofiili ja julkaisut Helsingin yliopiston tutkimusportaalissa

Sonja Kosunen

Sonja Kosunen on kasvatustieteen apulaisprofessori ja dosentti erikoisalanaan kasvatussosiologia ja kaupunkitutkimus. Kosusen tutkimus keskittyy eriarvoisuuteen ja sen syntyyn koulutuksessa ja yhteiskunnassa. Hänen tutkimusteemojaan ovat koulutusvalinnat elämänkulussa, koulu- ja kaupunkisegregaatio, koulutuspolitiikka sekä koulutuksen yksityistyminen. Kosusen johtamat tutkimushankkeet LEE, MAPS ja PAHE käsittelevät eriarvoisuuden teemoja varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen saakka. Kosunen työskentelee apulaisprofessorina ruotsinkielisessä opettajankoulutuksessa.

Tutkijaprofiili ja julkaisut Helsingin yliopiston tutkimusportaalissa

Tiina Luoma

Tiina Luoma, KM (yleinen ja aikuiskasvatustiede), FM (kotimainen kirjallisuus), on tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Hän tekee LEE-hankkeessa väitöskirjaansa, jossa hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat demokratia ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus koulussa sekä kouluyhteisön jäsenten sosiaaliset suhteet ja vuorovaikutustilanteet. Hänellä on usean vuoden työkokemus suomen kielen opettamisesta niin peruskoulussa kuin aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksessa. Ennen tohtoriopintojaan hän työskenteli tutkijana maahanmuuttajien työllisyyttä ja hyvinvointia tarkastelevassa projektissa.

Tutkijaprofiili ja julkaisut Helsingin yliopiston tutkimusportaalissa

Riikka Oittinen

Riikka Oittinen (FM, maantiede) toimii tohtorikoulutettavana Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hän tekee väitöskirjaansa LEE-hankkeessa, jossa hänen kiinnostuksen kohteinaan ovat koulujen ja naapurustojen eriytymiseen liittyvät mekanismit ja oppilaiden eriytyvät elämänkontekstit.  Aikaisemmin hän on työskennellyt opetustehtävissä sekä tutkimus- ja opetuksenkehittämishankkeissa Helsingin yliopistolla.

Tutkijaprofiili ja julkaisut Helsingin yliopiston tutkimusportaalissa

 

 

Marja Peltola

Marja Peltola (VTT, Sosiologia) toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hän on perehtynyt sosiologian ja nuorisotutkimuksen kysymyksiin. Peltolan tutkimus on keskittynyt nuoriin, intersektionaalisuuteen, (moni)etnisyyteen ja lähisuhteisiin. Viime aikoina hän on tutkinut muuttuvaa maskuliinisuutta Helsingin koulujen monikulttuurisessa kontekstissa.

Tutkijaprofiili ja julkaisut Helsingin yliopiston tutkimusportaalissa

Heidi Vartiainen Huilla

Heidi Vartiainen Huilla (FM, KM) toimii väitöskirjatutkijana koulutussosiologian ja -politiikan tutkimusyksikössä (KUPOLI) Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hänen väitöskirjansa keskittyy koulujen kriittiseen kehittämiseen ja matalien sosioekonomisten alueiden kaupunkilaiskouluihin. Lisäksi Vartiaisen kiinnostuksen kohteena ovat kouluvalinnat, ja inkluusio koulutuksessa. Ennen jatko-opintojaan Vartiainen toimi seitsemän vuotta historian-, yhteiskuntaopin- ja uskonnonopettajana.

Tutkijaprofiili ja julkaisut Helsingin yliopiston tutkimusportaalissa